Kolumni: Onko sellaiselle artistille tilaa, joka ei trendaa Tiktokissa?
Laulut syntyivät rakkaudesta kirjoittamiseen, mutta asiat eivät menneet kuten kaupallisessa maailmassa pitäisi, kirjoittaa Linda-Maria Raninen.
Kaipaan sitä, kun kirjoittaminen oli minulle tärkein asia maailmassa. Sitä, kun se oli rentoutumista, terapiaa ja ainoa keino paeta arjen tuomaa ahdistusta. Nykyään pakenen kirjoittamisen tuomaa ahdistusta arkeen.
Sen jälkeen, kun unelmani toteutui ja kirjoittamisesta tuli minulle työtä, olen alkanut odottaa hetkiä, jolloin minun ei tarvitse olla luova. Airbnb-kämpän siivousta, sen toisteisia lakananvaihtoja ja astianpesukoneen tyhjentämistä. Rakastan tekemistä, jossa aivoni saavat toimia autopilotilla eikä minun tarvitse ajatella mitään.
Tämä tila ei ole syntynyt luonnollisesti. Siitä lähtien, kun neljävuotiaana opin kirjoittamaan, se on ollut minulle kaikki kaikessa. Kirjoittaminen on ollut ainoa ystäväni ja pelastanut henkeni useita kertoja.
Meillä on ollut yhdessä myös valtavan hauskaa. Sitä minä kaipaan eniten. Sitä, kuinka istuin kesämökin kahvipöydässä ja sormissani kihisi odotus päästä leiriytymään talon kiviportaille mukanani kynä ja nipullinen A-nelosia. Sitä, kun kassajonossa minun oli kaivettava taskusta puhelin ja ahnehdittava sen muistioon jopa kokonainen säkeistö, ennen kuin oli minun vuoroni.
Viimeksi nautin biisien kirjoittamisesta kun tein syksyllä ilmestynyttä Luumupuu-albumiani. Levyn nimikkobiisin verset syntyivät yhdeltä istumalta. Olin albumiin enemmän kuin tyytyväinen. En saanut levystä yhtä ainutta negatiivista palautetta, vanhat fanit pysyivät rinnalla ja musiikkini löysi myös uusia kuulijoita.
Jos viikkaisin täyspäiväisesti lakanoita, ehkä oppisin taas rakastamaan kirjoittamista.
Jossain vaiheessa ymmärsin kuitenkin, etteivät asiat olleet menneet niinkuin kaupallisessa maailmassa pitäisi. Minulla ei ole vieläkään tarpeeksi suurta yleisöä, eivätkä biisini trendaa Tiktokissa, joka on tämän päivän artisteille tärkein markkinointikanava. Olivat albumini musiikilliset tai lyyriset ansiot mitä tahansa, ne eivät tässä kontekstissa merkitse mitään. Merkittävää on radiosoitto ja 15 sekuntia kiinalaisessa sovelluksessa.
Helpompaa olisi varmasti siirtyä tekemään jotain muuta. Jos viikkaisin täyspäiväisesti lakanoita, ehkä oppisin taas rakastamaan kirjoittamista. Mutta silloin kun minä rakastin, juuri se rakkaus pakotti minut taistelemaan itseni tähän pisteeseen, jossa olen artisti.
Entä jos minusta ei koskaan tule sellaista artistia, jonka musiikki soi radiossa ja jonka biisit trendaavat TikTokissa? Onko muunlaisille taiteilijoille tässä ajassa enää tilaa?
Kun olin matkalla kirjoittamaan tätä tekstiä, minut pysäytti raitiovaunupysäkillä nainen. Hän kertoi, että musiikkini oli auttanut häntä irtautumaan suhteesta, johon hän omien sanojensa mukaan olisi todennäköisesti kuollut. Kohtaaminen oli merkityksellinen, vaikka se kestikin vain lyhyen ajan. Ehkä keskimääräisen Tiktok-videon verran.
Kirjoittaja on muusikko, kirjailija ja häpeämättömästi hengellinen marsuäiti.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: Raskaana olemisessa ja uskossa on paljon samaa
PuheenvuorotAjatus siitä, että onnen saisi jakaa muiden kanssa vasta, kun kaikki on mahdollisimman varmaa, tuntuu kaukaiselta, kirjoittaa Linda-Maria Raninen.
