Kolumni: Parisuhde neurotyypillisen kanssa voi olla kammottavan raskas – me neuroepätyypilliset lupaamme silti yrittää
Mediat kertovat kerta toisensa jälkeen, kuinka ADHD tuhoaa parisuhteita. Väite ei loukkaa, vaan on järjetön, kirjoittaa Tuomas Enbuske.
”Parisuhde ADHD-piirteisen kanssa voi tuhoutua sängyssä”, ”Ihmissuhde ADHD-ihmisen kanssa aiheuttaa monenlaisia haasteita”, ”ADHD voi suistaa parisuhteen eron partaalle”.
Vain muutama esimerkki aidoista otsikoista, joita suomalaislehdet ovat suoltaneet kymmenittäin tänäkin vuonna. Jutut on ilmeisesti jollain – minulle epäselvällä – tavalla tarkoitettu hyväntahtoisiksi, vaikka ne ovat vastenmielisiä ja täysin moraalittomia.
Mikä jutuissa sitten risoo? Ne eivät loukkaa, sillä jokainen neuroepätyypillinen on paatunut kuuntelemaan tuollaista. Niissä risoo se, että ne eivät kestä loogista tarkastelua.
Neuroepätyypillisyys tarkoittaa siis sitä, että osalla ihmisistä aivot ovat viritetty soittamaan duurit ja mollit vähän voimakkaammin kuin muilla. Ja Jumala on virittänyt ne näin ihan tarkoituksella. Samaa ilmiötä kutsutaan nimellä ADHD, autismi tai se kummallinen lapsi, joka rakensi Legoja kahdeksan tuntia yksin. Eli minä.
Ilman neuroepätyypillisiä maailmassa ei olisi tietokoneita, viemäreitä, Facebookia, saaliseläinten ansalankoja, hakaneuloja, autoja tai syöpälääkkeitä. Ei mitään.
Väännän nyt rautalangasta: jokainen, joka on keksinyt jotain tuollaista, on käyttänyt aivojensa kaistan vain tärkeiden asioiden miettimiseen. Siksi häneltä on unohtunut asioita, jotka ovat neurotyypillisille tärkeitä: turhasta lässyttäminen, sään päivittely tai laskujen maksu ajallaan. Ihminen ei voi miettiä samaan aikaan jotain tärkeää ja jotain epätärkeää.
Jos suhteessa on kaksi osapuolta, molemmissa on hyviä ja huonoja ominaisuuksia.
Kun iltapäivälehden toimittaja haastattelee neurotyypillistä, joka on ollut parisuhteessa ADHD-ihmisen kanssa, normiksi asetetaan neurotyypillinen. Kaikki ”omituisuus” ja ”hankaluus” on siinä ADHD-raasussa, vaikka väitteessä ei ole mitään järkeä. Ihan yhtä outo ja hankala se neurotyypillinen on ADHD-ihmisen silmissä. Kun olemme tottuneet johonkin, outous alkaa tuntua normilta.
Otetaan yksi esimerkki miljoonista: ADHD-ihmisiä pilkataan siitä, että he saattavat syödä samaa ruokaa vaikka kuukauden joka päivä. (Tämä siksi, että he miettivät silloin jotain tärkeämpää). Mutta eikö naurettavaa pitäisi olla sen, että neurotyypillinen on niin neuroottinen, ettei pysty syömään samaa ruokaa joka päivä. Se on yhtä järkevää kuin ajaa aina pakkomielteisesti eri bensa-asemalle tankkaamaan.
Jos suhteessa on kaksi osapuolta, molemmissa on hyviä ja huonoja ominaisuuksia, eikä neurotyypillisellä ole oikeutta ottaa koko muuta maailmaa puolelleen. Nimenomaan ADHD-piirteisen ominaisuuksiin se ”normo” rakastuikin: hauskuuteen, kekseliäisyyteen, karismaan ja lämpöön.
Eivätkä ne ainakaan sängyssä tuhoudu.
Siunausta.
Kirjoittaja on toimittaja, podcastaaja ja isä.
tuomas.enbuske@gmail.com
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: Siksi en enää äänestä
PuheenvuorotDemokratia on loistava järjestelmä juuri siksi, miksi luulet sen olevan huono, Tuomas Enbuske kirjoittaa.
