Kolumni: Persoonamme ei asu kasvoissa
Herran siunauksessa kasvot mainitaan kahdesti. Syksyn dekkari sai minut miettimään, miksi näin on, kirjoittaa Aku Visala.
Luin ranskalaiskirjailija Olivier Norekin kirjan Syvyyden vartijat (suom. 2026). Sen päähenkilöä Noémie Chastainia ammutaan huumeratsian yhteydessä kasvoihin, jotka vaurioituvat vakavasti. Chastainin elämä ja hänen ihmissuhteensa vaurioituvat vielä vakavammin. Norek kuvaa lukijaa järkyttävällä tavalla sekä kasvojen parsimista kokoon että niiden menettämisen vaikutuksia.
Kirjan alkuperäinen nimi on Surface eli pinta. Pinnalta katsoen se viittaa järven pintaan, jonka pohjasta menneisyys nousee esiin. Chastain näet karkotetaan erääseen peräkylään, jonka järven pintaan nousee tynnyriin suljettu lapsen ruumis 25 vuoden takaa.
Pinta sopii hyvin myös kasvoihin. Filosofit ovat väitelleet siitä, mitä kasvot paljastavat. Ovatko ne pinta, jolla persoona tulee esiin, vai onko persoona jotenkin piilossa kasvojen takana?
Englantilainen filosofi Roger Scruton väittää, että kasvoissa subjekti, persoona, astuu esineiden ja olioiden maailmaan. Hymy, punastuminen ja irvistys paljastavat minut toisille ennen kuin ehdin edes ajatella mitään.
Kun kärsivä ja hukassa oleva ihminen tarvitsee toisten kasvoja, ne liian usein kääntyvät pois.
Mitä Chastain oikein menettää? Jos persoona asuu kasvoissa, Chastainin kasvojen vahingoittuminen on hänen persoonansa vahingoittumista. Scrutonin sanavalinta on kuitenkin tarkka: persoona astuu esiin kasvoissa. Se ei asu niissä. Chastain kuitenkin menettää jotakin hyvin tärkeää.
Tarkastin viime vuonna erään väitöskirjan, joka käsitteli ihmiskasvojen evoluutiota. Se väittää, että kasvot ja niiden kyky kommunikoida olivat välttämätön ehto sille, että puhuttu kieli myöhemmin syntyi. Ihmislajin yksilön ovat suhteessa keskenään puhumattakin, pelkillä kasvoillaan.
Luulen, että Chastain menettää mahdollisuuden tulla helposti vastaanotetuksi ja nähdyksi. Kasvot eivät ole persoona, vaan kommunikoivat sitä. Kun kasvot menetetään, työ, jonka kasvot tekivät, siirtyy katsojalle.
Aina kun Chastain tapaa uuden ihmisen, hän joutuu miettimään: kestääkö tämä ihminen katsoa minua?
Muistan, kun ensi kerran poikasena toimitin erään tilaisuuden päätteeksi Herran siunauksen. Siinä puhutaan kasvojen kirkastamisesta ja kääntämisestä. Kiinnostavaa, että siunaus ei pyydä, että näkisimme Jumalan, vaan että Jumala näkisi meidät.
Jesajan kirjassa ihmiset kääntävät katseensa pois Herran kärsivästä palvelijasta, koska tämä on niin runneltu ja sairas. Kun kärsivä ja hukassa oleva ihminen tarvitsee toisten kasvoja, ne liian usein kääntyvät pois. Kristityt ovat tunnistaneet palvelijassa Kristuksen. Jumala, jota pyydämme kääntämään kasvonsa puoleemme, on itse se, jolta käännämme katseemme.
Chastain ei tarvitse uusia kasvoja vaan ihmisen, joka kääntää omansa hänen puoleensa ja pitää ne siinä.
Kirjoittaja on tutkija, masennuksen filosofi ja intohimoinen dekkariharrastaja.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: Ystäväni kehittämä rauhankone etsii jatkajia – tekoäly voisi auttaa ihmisiä ymmärtämään toisiaan
PuheenvuorotTekoäly-yhtiöt kertovat tarkasti, mitä niiden koneet osaavat tehdä, mutta ympäripyöreästi, mitä varten niitä rakennetaan. Tekoälytutkija Timo Honkela vastasi kysymykseen testamentissaan, Aku Visala kirjoittaa.