Kolumni: Politiikka tarvitsee aina pari rikollista
Rikoksesta annettu tuomio ei ole elinkautinen kielto osallistua yhteiskuntaan. Vai mitä näiden ihmisten pitäisi tehdä tuomionsa kärsittyään? kysyy Tuomas Enbuske.
Juuri käydyissä kuntavaaleissa perussuomalaisten listoilla oli eniten rikoksista tuomittuja. Näin oli kaikissa aikaisemmissakin vaaleissa. Tiedän tämän siitä, että mediassa ja varsinkin vasemmistossa persuja pilkataan tästä vuodesta toiseen. Tämä on hassua, sillä persuja pitäisi kiittää. He tekevät sitä, mitä vasemmiston pitäisi.
On eräs asia, joka Suomessa on huomattavasti paremmin kuin Yhdysvalloissa: suhteemme rikollisiin. Yhteiskuntamme lähtee siitä, että rikollinen on myös rakenteiden uhri, ja tälle pitää myös antaa toinen mahdollisuus. Ja kyllä, myös kolmas. Tämä yhteiskuntapoliittinen ajatus oli nimenomaan vasemmistolainen. 1960–70-luvuilla oikeisto halusi tiukempia rangaistuksia ja suhtautui rikollisiin moralistisemmin.
Siksi on käsittämätöntä, miten täällä puhutaan rikollisista. Ihminen ei ole diagnoosinsa, eikä ihminen ole pelkkä rikosrekisterinsä. Meistä jokainen on kokonaisuus, joka koostuu monimutkaisesta verkosta vääriä valintoja, vääriä tekoja ja yhteiskunnan sortavia rakenteita. Lähes jokaiseen rikokseen kuuluu hoitamaton ADHD tai vielä hoitamattomampi päihdesairaus. Kavallukset ja petokset johtuvat monesti peliriippuvuudesta tai muutoin tilanteesta, jossa ihmisen elämä on täydellisellä solmulla.
Saako tällaisten asioiden taakse mennä piiloon? Ei tietenkään. Tuomio pitää kärsiä. Mutta tuo tuomio ei ole elinkautinen kielto osallistua yhteiskuntaan. Mitä näiden ihmisten pitäisi tehdä? Piiloutua? Ampua itsensä?
Nyt vallalla on käsitys, jossa perisynti kyllä on olemassa, mutta ei armo.
Sosiaalipsykologi Jonathan Haidt kirjoittaa siitä, kuinka nimenomaan vasemmalla on taipumus ajatella, että eri mieltä olevat ovat pahoja. Vaikka oikeasti kukaan ei ole vain hyvä tai paha. On olemassa tekoja, joita minäkään en voi antaa anteeksi. Mutta Jeesus on kuollut ristillä ihan jokaisen puolesta. Nyt vallalla on käsitys, jossa perisynti kyllä on olemassa, mutta ei armo.
Sen sijaan, että naureskelisimme mokanneille ehdokkaille, meidän pitäisi rajoittaa äkkiä Veikkauksen toimintaa, hankaloittaa alkoholin saatavuutta ja parantaa terveydenhuoltojärjestelmäämme. Ja kyllä, ex-rikolliset saavat olla huolissaan muiden tekemistä rikoksista. Se, että on tehnyt joskus väärin, ei vie pois oikeutta tuomita sitä, että joku tekee väärin. Teon voi tuomita, ei koko ihmistä.
Ex-rikolliset ovat usein parhaita Jeesuksesta ja armosta saarnaajia, ja ehkä samaa armon näkökulmaa tarvittaisiin politiikkaankin. Toivoisin vielä joku päivä eläväni Suomessa, jossa tällä hetkellä Piritorilla pyörivä pikkurikollinen voisi tervehdyttyään olla kansanedustaja.
Kirjoittaja on toimittaja, podcastaaja ja isä.
tuomas.enbuske@gmail.com
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: Kirkko vaikenee sekä Martti Lutherin että nykyajan juutalaisvastaisuudesta
PuheenvuorotTuomas Enbuske avasi pitkän jahkailun jälkeen vuosia sitten hankkimansa kirjan. Sieltä löytyi juuri sitä, mitä hän oli pelännytkin.
