null Kommentti: Pyllyn kommentointi kadulla voi tuoda ensi vuonna syytteen, mutta lapsen kanssa saa yhä harrastaa seksiä

Puheenvuorot

Kommentti: Pyllyn kommentointi kadulla voi tuoda ensi vuonna syytteen, mutta lapsen kanssa saa yhä harrastaa seksiä

Muistan kiiluvasilmäiset ikäutelut teiniajoiltani. Reilusti vanhempia miehiä kiinnosti, olemmeko ystävieni kanssa niin sanotusti sakkolihaa vai vapaata riistaa.

Olin lapsi, kun raiskaus kriminalisoitiin avioliitossa vuonna 1994. Muistan, kuinka lakimuutoksesta puhuttiin ympärilläni absurdina vitsinä. Jotkut miehet hekottelivat aviollisista velvollisuuksista.

Tuohon aikaan oli myös aika tavallista, että täysi-ikäinen mies taputti tyttöä pepulle ja kehui tämän lihoneen oikeista paikoista.

Nykyään teineille kerrotaan terveystiedossa seksuaalisesta kaltoinkohtelusta. Yläkoulun terveystieto (Kirjapaja 2017) opettaa, että sitä on esimerkiksi huorittelu, nipistely, läpsiminen, seksin ostoyritys, vihjailu, ehdottelu, rintoihin tarttuminen, katsomaan pakottaminen tai houkutteleminen seksuaaliseen tekoon, johon ei ole valmis.

Minulla oli jo kokemusta noista kaikista, kun täytin 18 vuotta. En ole kokemusteni kanssa yksin. Tyttöjen ahdistelu taisi olla 1990-luvulla maan tapa, ja yleistä se on nykyäänkin. Jo alakoululaiset kertovat katuhäirinnästä.

Tyttöjen aivot eivät kypsy nopeammin kuin poikien. Ei, vaikka tytöllä olisi D-kupin rinnat.

Ensi vuoden alussa seksuaalirikoslaki tiukentuu. Moni entinen kokemukseni täyttäisi tulevaisuudessa rikoksen tunnusmerkit.

Jotkut pöyristelevät, että mitään ei saa enää sanoa, kun ”hyvä perse” -huutelu kadulla voi tuoda syytteen seksuaalisesta häirinnästä. Minusta lainsäätäjän oli aikakin linjata näin.

Ihmettelen lakiuudistuksessa yhtä asiaa: yleinen suojaikäraja pysyy 16 vuodessa. 16-vuotias teini siis katsotaan lähtökohtaisesti kypsäksi seksiin, jonka toinen osapuoli voi olla häntä huomattavasti vanhempi ja kokeneempi aikuinen.

Usein kyse on ollut teinitytöstä ja setämiehestä. Sugar daddy ja sugar baby -järjestelyjen arkipäiväistyminen näyttää, että nuorista naisista kiinnostuneita vanhempia miehiä riittää. Myös alaikäiset altistuvat somessa helposti ehdotuksille sokerideittailusta, vaikka korvauksen tarjoaminen seksistä alle 18-vuotiaalle on rikos.

Eikö grooming, eli lapsen houkuttelu seksiin ilman ostoyritystä, voi koskea 16-vuotiasta? Eikö aikuisella ole mahdollisuutta manipuloida sen ikäistä kehumalla ulkonäköä ja esittämällä luottoystävää?

Aivotutkimuksesta tiedetään, että 16-vuotiaana kyky harkintaan on vähäinen ja kiinnostus riskien ottamiseen huipussaan. Toisin kuin moni luulee, tyttöjen aivot eivät kypsy nopeammin kuin poikien. Ei, vaikka tytöllä olisi D-kupin rinnat.

Muistan nuoruudesta kiiluvasilmäiset utelut minun ja ystävieni iästä. Monia reilusti vanhempia miehiä kiinnosti kovasti, olemmeko niin sanotusti sakkolihaa vai vapaata riistaa.

Suomen lain ja Unicefin Lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan alle 18-vuotias on lapsi.

Uuden seksuaalirikoslain mukaan seksuaalisesta hyväksikäytöstä voidaan tuomita ihminen, joka ”asemaansa hyväksikäyttäen” saa seksikumppanikseen alle 18-vuotiaan, jonka ”kyky itsenäisesti päättää seksuaalisesta käyttäytymisestään on hänen kypsymättömyytensä sekä osapuolten ikäeron vuoksi olennaisesti heikompi kuin tekijällä”.

En ymmärrä, miten 16-vuotias voisi olla tasa-arvoisessa seksisuhteessa vaikkapa itseään 20, 30 tai 40 vuotta vanhemman ihmisen kanssa. Eikö vanhemmalla ihmisellä ole väkisinkin iän tuomaa auktoriteettia teiniin? Eikö teinin olisi turvallisempi tutustua seksuaalisuuteensa suunnilleen omanikäisessä seurassa?

Suomen lain ja Unicefin Lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan alle 18-vuotias on lapsi. Laki kieltää 16-vuotiaalta äänestämisen, auton ajamisen, alkoholin juomisen sekä elokuvat, jotka voisivat seksuaalisen tai väkivaltaisen sisältönsä vuoksi olla haitallisia hänen kehitykselleen. Teini saa silti harrastaa vaikka kuinka rajua seksiä keski-ikäisten ihmisten kanssa.

Tässä on ristiriita.

Kirjoittaja on Kirkko ja kaupungin toimittaja

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.