”Kaksi poikaa raiskasi rippileirillä” – kolme kokemusta seksuaalisesta väkivallasta uskonnollisessa yhteisössä

”Kaksi poikaa raiskasi rippileirillä” – kolme kokemusta seksuaalisesta väkivallasta uskonnollisessa yhteisössä

Toimi näin, jos kohtaat ahdistelua seurakunnassa.

Pauliina, 34, toipuu yhä rippileiristä. Hän käy insinöörin työnsä ohella toista vuotta Kelan korvaamassa terapiassa. Hänellä on diagnoosi traumaperäisestä stressireaktiosta, paniikkihäiriöstä ja masennuksesta.

Taustalla on seksuaalista väkivaltaa, jonka Pauliina painoi 17 vuodeksi tietoisuudestaan. Muistot työntyivät voimalla mieleen kaksi vuotta sitten, kun häntä ahdisteltiin töissä.

– Aloin saada paniikki­kohtauksia, ja järkyttävät muisti­kuvat rippileiriltä tunkivat mieleen unen ja valveen rajalla.

Työterveyspsykologi oli ensimmäinen ihminen, jolle Pauliina avautui hajanaisista muistoistaan.

– Muistan pimeän käytävän, jonka varrella oli pimeä huone. Kaksi poikaa raiskasi minut rippileirillä ja teki muutakin seksuaa­lista väkivaltaa monta kertaa.

En pystynyt kertomaan, mitä minulle oli tehty, koska ei sille ollut silloin edes sanoja.
– Pauliina

Ensimmäisen kerran jälkeen Pauliina soitti vanhemmilleen.

– Sanoin, että minuun sattuu. En halua olla täällä, hakekaa pois! En pystynyt kertomaan, mitä minulle oli tehty, koska ei sille ollut silloin edes sanoja.

Vanhemmat eivät noutaneet tytärtään rippileiriltä. Pauliina yritti selviytyä olemalla mahdollisimman huomaamaton.

– Pappi veti peliä, jonka puitteissa väkivaltaa tehneet pojat kiusasivat minua rankasti ja huorittelivat. Papin ja isosten täytyi huomata, että itkin. Kukaan ei puuttunut tilanteeseen.

– Vetäydyin yhteisestä toiminnasta, jolloin pappi piti puhuttelun huonosta asenteestani. Hän soitti myös isälleni ja sanoi, ettei halua konfirmoida minua asenneongelmani vuoksi. En pystynyt puolustautumaan.

Pauliina kuitenkin konfirmoitiin muun ryhmän kanssa. Vanhemmat kuvasivat valkopukuiset nuoret kirkon portailla. Pauliina ei hymyile siinä eikä missään muussakaan kuvassa moneen vuoteen. Leirin tapahtumat johtivat masennukseen.

Nyt 34-vuotias Pauliina arvioi olevansa puolivälissä toipumista.

– Minun on vaikea kestää kosketusta. Onneksi mieheni tukee minua täysin. Elämäni olisi ollut paljon helpompaa, jos olisin puhunut aiemmin. Älkää muut ­vaietko!

Entinen Jehovan todistaja Hannele, 53, ei suostu enää seksiin

Hannele etsii kumppania Setan aseksuaalien ryhmästä. Aseksuaalit eivät tunne seksuaalista vetoa muihin.

53-vuotiaalla Hannelella on kokemusta kahdesta avioliitosta ja varmuus siitä, että hän ei halua seksiä. Takana on myös kymmenen vuotta työkyvyttömyyseläkkeellä ja sitä ennen seitsemän vuotta terapiaa vanhustenhoitotyön ohessa. Diagnoosi on vakava masennus.

Kielteinen suhde seksiin ja moniin miehiin alkoi nuorena. Jehovan todistajien kokouksissa kerrottiin, että maailmalliset miehet pyrkivät häpäisemään tytöt ja naiset seksuaalisesti.

– Jos seurakunnan ulkopuolinen mies oli minulle ystävällinen, äitini piti sitä pahana asiana. Olin kauhuissani, kun sain koulussa miesopettajan.

Hannele pelkäsi myös isäänsä, joka löi nahkavyöllä, kun oli tyytymätön häneen, isosiskoon tai 16 vuotta nuorempaan vaimoonsa. Hannele muistelee, kuinka isä yritti toisinaan saada häntä myöntämään rikkeen, jota hän ei ollut tehnyt.

– Piiskaaminen meni isällä ihan yli, kun en pystynyt tunnustamaan asiaa, joka oli minusta valhe. Kyvyttömyyteni valehteluun johtuu Aspergerin oireyhtymästä.

Kerran Hannelen äiti yritti paeta miestään oman äitinsä luo.

– Äidinäiti sanoi vihaisena, että sinussa täytyy olla vikaa, jos miehesi joutuu pieksemään sinua. Hän kuuluu sentään seurakunnan vanhimpiin veljiin.

Oikeuskomitea kysyi, miten olin pukeutunut ja kuinka paljon juonut viiniä.
– Hannele

Isosisko tuli miehensä kanssa Hannelen luokse yökylään, kun hän oli 19-vuotias opiskelija. He toivat kotiviiniä, jota Hannele joi kuin mehua ja sammui.

– Kun heräsin aamulla, minut oli riisuttu ja tajusin, mitä oli tapahtunut. Olin shokissa.

Kun Hannele kertoi yöstä äidilleen, tämä vei asian seurakunnan sisäiselle oikeuskomitealle. Kolme viisikymppistä seurakunnan vanhinta haastatteli Hannelea ja häntä parikymmentä vuotta vanhempaa siskon miestä.

– Oikeuskomitea kysyi, miten olin pukeutunut ja kuinka paljon juonut viiniä. Mies tunnusti tekonsa ja sai rangaistukseksi muutaman kuukauden puhekiellon kokouksissa. Minun piti antaa hänelle anteeksi. Tunsin itseni häväistyksi. Kuulin myöhemmin, että siskon mies oli käynyt käsiksi muihinkin nuoriin naisiin.

Vertaistukiryhmät Uskontojen uhrien tuki ry:ssä sekä Facebookin suljettu tukiryhmä entisille Jehovan todistajille auttavat Hannelea jaksamaan. Hän suosittelee muille seksuaalisen väkivallan uhreille tuen hakemista sekä rikosilmoituksen tekemistä.

– Ehjää elämää ei välttämättä saa, mutta voi silti saada hyvän elämän.

Anna, 33, jätti miehen, seitsemän lasta ja vanhoillislestadiolaisuuden

Vain muutama kynttilä valaisee Annan kotia iltahämärässä. On avaraa, valkoista ja hyvin puhdasta. Taustalla soivat piano ja viulut.

Monivärinen purkkitorni on espoolaisen asunnon väripilkku. Tornin pystyttänyt kaksivuotias asuu enimmäkseen äitinsä Annan kanssa, mutta viettää muutaman päivän viikossa isällään. Vuosi sitten voimaan tullut ero toisesta liitosta sujui sopuisasti.

Eteisessä on rivi nimikoituja naulakkoja. Ne kuuluvat Annan seitsemälle vanhemmalle lapselle, jotka jäivät vanhoillislestadiolaiselle isälleen erossa viisi vuotta sitten. Anna tapasi yli 200 kilometrin päässä asuvan katraansa viimeksi yli puoli vuotta sitten.

Anna keräsi voimia ensimmäiseen eroonsa psykiatrisella osastolla. Ero on ollut vaikea, ja huoltajuuskiista jatkuu yhä.

Elämä suurperheen äitinä tuntui Annasta helvetiltä, jossa hänellä ei ollut oikeutta edes kehoonsa.

– Kumppanini mielestä tehtäväni oli antaa hänelle seksiä sekä hoitaa lapset ja koti. Ehkäisyä ei saanut käyttää, ja pelkäsin helvettiä ja Jumalaa niin paljon, etten uskaltanut uhmata kieltoa. Synnytin ilman omaa valintaani. Lasten lyhin ikäero on vuosi ja kuukausi, pisin vuosi ja yhdeksän kuukautta. Olin todella väsynyt.

Anna puhuu hiljaa harmaan villahuovan sisältä. Hän näyttää pikemminkin parikymppiseltä opiskelijalta kuin 33-vuotiaalta kahdeksan lapsen äidiltä.

– Koin eksäni koskettelevan minua tolkuttoman paljon. Lapsuuden seksuaalinen hyväksikäyttö vaikutti koko ajan taustalla.

Ahdistelu oli vaiettu salaisuus perheessämme.
– Anna

Pikku-Anna sai isältään vain seksuaalista tai kivuliasta kosketusta. Jos teki jotain kiellettyä, isä irrotti housuistaan nahkavyön ja löi. Toisinaan hän iski takapuolelle jääkiekkomailalla.

Äiti silitteli Annaa lähinnä isän piiskattua.

– Äiti kysyi illalla sängyn vieressä, että annatko minulle kaikki synnit anteeksi. Tuhristin itkua, vedin peittoa pään yli ja olin vihainen. Oli kuitenkin pakko antaa synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Äiti muistutti, että muuten en pääse taivaaseen, jos kuolen yöllä.

Äiti hoiti kotona lapsia ja taloutta. Myös isä oli jatkuvasti kotona, koska oli vaivojensa vuoksi sairauseläkkeellä. Hän kuoli Annan ollessa teini.

– Isä suhtautui naisiin ja tyttöihin avoimen alistavasti ja himoitsevasti. Minulla oli välillä näköyhteys äitiin isän ahdistellessa minua. Äidin on täytynyt tietää, mutta hän ei suostu puhumaan aiheesta. Hän sanoo, että anteeksiannon merestä ei saa kalastella.

Annan mukaan isä kajosi häneen seksuaalisesti noin kuusivuotiaasta kymmenenvuotiaaksi ja ahdisteli toistakin tytärtään, miniöitään ja vaimoaan. Annan mukaan myös pari veljeä syyllistyi insestiin, ja lapsuudenperheessä on useita hyväksikäytön uhreja.

– Ahdistelu oli vaiettu salaisuus perheessämme.

Tuomioita on annettu yksi.

– Olen kuullut insestistä viidessä muussakin vanhoillisles­tadiolaisessa perheessä. Uhrit on haluttu vaientaa, eikä yhdenkään hyväksikäyttö ole päätynyt oikeuteen.

Surun, turvattomuuden ja vanhempien kaipuun kanssa kamppailemisessa ei ole mitään mieltä. Se vie valtavasti energiaa. Kun Annasta tuntuu, että voimat ovat loppu, hän soittaa Kriisipuhelimeen.

Anna käy myös monessa vertaistukiryhmässä. Takana on kolme vuotta Kelan tukemaa psykoterapiaa, jota hän kaipaisi lisää.

– Olen padonnut tunteita koko elämäni ajan, ja ne purkautuvat nyt. Olen siksi hyvin surullinen ja väsynyt, mutta elämässäni on myös paljon hyvää. Tunsin onnea viimeksi eilen, kun otin lapsen illalla kainalooni.

Anna haaveilee opiskelemisesta, kun kuopus on vähän isompi. Väkivallan vastainen työ kiinnostaa.

Uudenlainen hengellisyys antaa Annalle voimaa. Lapsena hän oppi, että Jumala on vanhem­pien pelottava kätyri.

– Olen löytänyt rakkauden, jota voin rukoilla luokseni ja jolle voin antautua. En tiedä, onko se Jumala.

– Elämäni ihanin asia on tunne siitä, että olen rakastettava huolimatta vihastani, surustani ja uupumuksestani. Minulla on toivoa.

Haastateltavien nimet on muutettu ja heille on annettu ohjeet rikosilmoituksen tekemiseen ja tuen hakemiseen.

Toimintaohjeet seurakunnassa ahdistelluille

• Suomen evankelis-luterilainen kirkko edellyttää seurakunnilta nollatoleranssia seksuaaliselle häirinnälle. Seksuaaliseksi häirinnäksi ja hyväksikäytöksi määritellään seksuaalisesti vihjailevat eleet ja ilmeet, härskit puheet, kaksimieliset vitsit sekä vartaloa, pukeutumista tai yksityiselämää koskevat huomautukset ja kysymykset, seksuaalisesti värittyneet aineistot, kirjeet, sähköpostit tai puhelinsoitot, koskettelu, sukupuolista kanssakäymistä koskevat ehdotukset tai vaatimukset ja äärimmillään raiskaus ja sen yritys. Häirintää on myös yksityisyyttä loukkaavien kuvien ottaminen, toisesta otettujen yksityisten kuvien jakaminen ilman lupaa ja seksin kuvaaminen salaa.

• Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli ohjeistaa, että jos seurakunnan työntekijälle tulee epäilys lapsen seksuaalisesta ahdistelusta, hänellä on velvollisuus ilmoittaa asiasta viipymättä poliisille ja lastensuojelulle. Työntekijän ei pidä itse haastatella alaikäistä ja arvioida, onko tapahtunut rikos, vaan poliisille on kerrottava epävarmoistakin tapauk­sista. Ilmoitusvelvollisuus ylittää rippisalaisuuden.

• Jos ahdistelluksi joutuu täysi-ikäinen, Helsingin hiippakunta neuvoo häntä ottamaan yhteyttä poliisiin, esimieheen tai työnantajan nimeämään yhteyshenkilöön. Poliisitutkinta voi käynnistyä, jos täysi-ikäinen ahdisteltu vaatii tekijälle rangaistusta. Seurakunnan työntekijä ei saa kertoa aikuisen kokemasta häirinnästä poliisille ilman uhrin lupaa.

• Jos tilanne on akuutti, kannattaa soittaa poliisilaitokselle tai hätänumeroon 112. Helsingin poliisilaitoksen seksuaalirikosjaoksella on oma puhelinnumero 0295 471 612 ja sähköpostiosoite seksuaalirikokset.helsinki@poliisi.fi. Rikosilmoituksen voi tehdä myös internetlomakkeella.

Oikeutta voi hakea, vaikka tapahtumasta olisi vuosia. Syyteoikeus törkeästä raiskauksesta ja lapsen törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä vanhenee 20 vuodessa. Raiskaus, pakottaminen seksuaaliseen tekoon ja seksuaalinen hyväksikäyttö vanhenevat lain näkökulmasta 10 vuodessa.

• Apua seksuaalisen väkivallan uhreille tarjoavat esimerkiksi Naisten Linja, ­Poikien Talo, Raiskauskriisikeskus Tukinainen, Seri-tukikeskus seksuaaliväkivallan uhreille, lapsena hyväksikäytettyjä aikuisia tukeva Suomen Delfins ja Tyttöjen Talo.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi