”Kun yhdistetään kirkko, lätkä ja sauna, niin samalla kertaa tulee ravittua henki, sielu ja ruumis”, sanoo Tuomas Antola.
Korson kirkolla kuumenee lätkäsauna MM-kisojen aikaan – tittelit pois ja vettä kiukaalle
Korson kirkolla saunotaan ja katsotaan jääkiekon MM-kisoja isolta näytöltä. Samalla jatketaan huomiota herättänyttä euroviisusaunan perinnettä.
Korson kirkolla lämpiää normisauna ja parkkipaikalla telttasauna, kun jääkiekon MM-kisoissa pelataan alkusarjan ottelua Suomi-Iso-Britannia.
– Alamme olla Suomen epävirallinen saunaseurakunta, sillä jatkamme perinnettä viime vuoden euroviisusaunasta lätkäsaunaan, kertoo kirkkoherra Tuomas Antola.
Supersuosittu euroviisusauna sai näkyvyyttä kotimaan medioiden lisäksi Ruotsissa ja Norjassa.
Korson lätkäsaunailta alkaa infolla, jonka jälkeen saunotaan miehet ja naiset erikseen uima-asut yllä. Saunahartaus vietetään vuoroissa saunomisen aikana.
– Lopuksi katsomme yhdessä Leijonien peliä seurakuntasalissa isolta screeniltä. Tarjolla on pitsaa ja virvokkeita Yhteisvastuun hyväksi.
Kirkkoihin on rakennettu saunoja sillä ajatuksella, että kirkko on kuin koti alueen ihmisille. Seurakunnissa kautta aikojen järjestettyjä saunailtoja on pidetty maassamme luontevana tapana kohdata ihmisiä.
– Aikanaan saunassa on synnytetty ja pesty vainajat viimeiselle matkalle. Kristinusko on aina ottanut paikallisesta elämästä kulttuurisia muotoja.
Jääkiekosta Antolan mieleen tulee emeritusarkkipiispa John Wikströmin sanat, että elämä on joukkuepeli.
– Joukkourheilussa tiivistyy se, että jokaisella meillä on täällä oma paikka ja tärkeä tehtävä, Antola sanoo.
Hänen mielestään kristinuskon ihmiskäsitys sopii saunan lauteille.
– Saunassa tittelit heitetään pois ja kaikki hierarkiat puretaan. Siellä kaikki ovat tasa-arvoisia Jumalan luomia Jumalan kuvia. Ei ole sen enempää herroja kuin narrejakaan, on vain ihmisiä.
Pyhää höyryä – lätkäsaunakirkko pe 22.5. klo 18 Korson kirkolla, Merikotkantie 4, Vantaa. Ilmoittautuminen 19.5. mennessä: p. 050 310 3459 tai korson.seurakunta@evl.fi. Tapahtuma on päihteetön.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
”On tämä kyllä magee juttu” – Malmin seurakunnan kärrysauna viedään vapaaehtoisvoimin vaikka uimarannalle
Ajankohtaista Hyvä elämäMalmin seurakunnan siirrettävä kärrysauna on saanut kiitosta eri-ikäisiltä saunojilta. Vapaaehtoinen Ville Kotro kokee saunan hienoksi tavaksi tavoittaa ihmisiä ja edistää yhteisöllisyyttä. Nyt saunatoiminnalle etsitään uusia vetäjiä.