Kotona olemista ja johonkin kuulumista voi tänä kesänä pohtia useammassakin näyttelyssä – uusi Valituskuoro jakaa kotoisia harmeja
Mitkä asiat tekevät olosta kotoisan? No, vaikkapa arjen pienet harmit, sukupolvelta toiselle siirtyvät neuvot ja esineet, yhteiset ateriat, vapaus ja rentous.
Nuoriso katselee Tiktok-videoita ilman kuulokkeita, naapuri kolaa lumet väärin, tammikuu on liian pitkä, ihmiset laahaavat jalkojaan – no, ärsyttäähän se. Nämä ja muut arkiset harmit, jotka jokainen tunnistaa, tuntuvat kummasti lisäävän ihmisten yhteenkuuluvuutta.
Kotoisia harmistuksenaiheita pääsee maistelemaan torstaina 6. kesäkuuta Kiasman Valituspäivässä, jossa esiintyy ensimmäistä kertaa uusi Helsingin Valituskuoro.
– Suurin valituksen aihe ovat toiset ihmiset. Elämme ehkä sellaisessa maailmassa, jossa oma napa ja oma ruutu ovat tärkeimmät asiat ja toisten huomioon ottaminen jää vähemmälle, sanoo Noora Penttinen, joka on yksi kuoron noin sadasta laulajasta.
Penttinen lisää, että suomalaisethan eivät harrasta small talkia, joten ehkä yhteinen valittaminen ajaa samaa asiaa. Sillä myös luodaan helposti yhteishenkeä. Hän kiittelee teoksen säveltänyttä ja kuoroa johtavaa Merzi Rajalaa siitä, että teokseen on mahtunut niin kieli poskessa -huumoria kuin aitoja kipupisteitä ja Gazan tilanteen kaltaisia ajankohtaisia ongelmia.
Valituskuoro perustuu Tellervo Kalleisen ja Oliver Kochta-Kalleisen alkuperäisideaan. Ensimmäinen Valituskuoro-teos toteutettiin vuonna 2005, ja vuodesta 2007 alkaen konsepti on ollut vapaasti käytettävissä. Kuoroteoksia on toteutettu jo yli 150 eri puolilla maailmaa. Niiden kestoaiheita ovat naapurit, liikenne ja kulutustuotteet. Kiasman Kuin kotonaan -näyttelyssä on nähtävissä ja kuultavissa taiteilijaparin kymmenen Valituskuoro-teosta muun muassa Birminghamista, Helsingistä, Pietarista ja Singaporesta.
Niina Lehtonen Braunin teos “Mummokin nukkui kirves sängyn alla. Ei täällä miehiä tarvita.”Kuva: Kansallisgalleria / Sonja Hyytiäinen
Valituskuorot tuovat kuuluviin jonkinlaista kansakunnan yhteistä henkistä perintöä ja tunneilmastoa. Sen vastapainoksi monet Kiasmassa esillä olevat teokset tarkentavat henkilökohtaiseen. Omien vanhempien ja isovanhempien jättämää perintöä käsittelee esimerkiksi Niina Lehtonen Braunin Mother Said -sarja. Sen lähtökohtana ovat olleet äitien ja isoäitien elämänohjeet ja tokaisut – sellaiset kuin ”Ei sen iso vika tartte olla, ku se on päässä” ja ”Mummokin nukkui kirves sängyn alla. Ei täällä miehiä tarvita!”.
Titta Aaltosen Minun nimeni -teosta voivat näyttelyvieraat vielä täydentää. Teoksen arkistokorteille ihmiset ovat kirjoittaneet sukunimiään, jotka aikoinaan on suomennettu tai muuten muutettu. Esimerkiksi Svanbergista on tullut Rislakki, Islanderista Jäämaa ja Typöstä Tuulio.
Perintö kulkee mukana myös Ahmed Al-Nawasin Hostis-teoksessa. Arvokkaat ruokailuvälineet matkustivat aikoinaan taiteilijan perheen mukana Irakista Suomeen. Nyt ne ovat paitsi perintöhopeita myös taideteosten materiaalia. Toisenlaisia perintökalleuksia ovat Raakel Kuukan valokuviinsa tallentamat puuesineet, joita hänen isänsä teki puhdetöinä rintamalla.
Aina kotiin ja perheeseen liittyvät mielikuvat eivät ole lämpimiä tai nostalgisia. Kalervo Palsan sinisävyiset maalaukset Kylmä huone ja Paluu, joissa lumi on valloittanut sisätilat, kertovat vieraudesta ja ulkopuolisuudesta.
Kalervo Palsan maalaus Kylmä huone. Kuva: Kansallisgalleria / Petri Virtanen
Palsan koleasta, yksinäisestä maailmasta ei paljon sen etäämmäksi pääse kuin Espoon modernin taiteen museossa EMMAssa. Siellä on esillä yhdysvaltalaisen Tschabalala Selfin näyttely Samasta korttelista. Hänen materiaaleiltaan ja väreiltään rikkaissa teoksissaan on elämäniloa ja aistillisuutta. Teoksissaan Self kuvaa kuvitteellisten ihmisten elämää kotikulmillaan New Yorkin Harlemissa. Maalausten ja veistosten henkilöille koti on tila, jossa vallitsee samaan aikaan vapaus ja turvallisuus.
Tschabalala Selfin teos Harlemin sfinksi. Kuva: EMMA / Paula Virta.
Vantaan taidemuseo Artsin kokoelmanäyttelyn otsikkona on Kotini jossain. Moniin teoksiin on kuvattu sukua ja perhettä, interiöörejä ja arkisia esineitä. Ja arjen ylittävääkin: Maria Stereon posliiniesineiden sirpaleista kokoamat Pöytä ja Matto vievät sokerisella estetiikallaan ajatukset historialliseen hovielämään.
Maria Stereon teos Pöytä. Kuva: Kaisa Halonen.
Ihan toisenlaisia kattauksia tarjoaa Ukrainasta paennut kuvanveistäjä ja multimediataiteilija Spartak Khachanov, joka asui kaksi vuotta Vantaalla vastaanottokeskuksessa. Tuolloin sai alkunsa hänen teossarjansa The Impersonal. Siihen kuuluvaan Menutaulu-teokseen Khachanov on maalannut vastaanottokeskuksessa tarjottuja ruokia Marie-kekseistä ruispaloihin ja kurkkusiivuista kaurapuuroon. Saman sarjan valokuvainstallaatio näyttää vastaanottokeskuksen asukkaiden arkea. Heidän tilanteensa väliaikaisuudesta kertoo se, että sadat pienet kuvat on kiinnitetty paperilautasille.
Yksityiskohta Spartak Khachanovin The Impersonal-sarjan valokuvainstallaatiosta. Kuva: Artsi / Sonja Hyytiäinen
Kodittomuudesta ja irrallisuudesta kertovat Artsin näyttelyssä myös Olavi Martikaisen maalaukset. Hän asui vuosina 1969–79 Espoon Mankkaan kaatopaikalla. Tuolta ajalta ovat peräisin hänen maalauksensa Nuotiolla ja Haitarinsoittaja. Ne kuvaavat miesjoukon karua mutta vapaata elämää vaatimattomissa oloissa.
Katso Helsingin Valituskuoron Päähän ottaa sellainen -laulu täältä.
Kuin kotonaan 12.1.2025 asti Kiasmassa, Mannerheiminaukio 2, Helsinki
Tschabalala Self: Samasta korttelista 4.5.2025 asti EMMAssa, Ahertajantie 5, Espoo
Kotini jossain 1.9. asti Artsissa, Paalutori 3, Vantaa
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Taidetta vapaan pudotuksen metodilla – Marketta Nelimarkan näyttely avautui Helsingin tuomiokirkon Kryptassa
Hyvä elämäValosta valoon -näyttely kuvaa taiteilijan elämänkokemusten ääriviivoja. Rankkojen kokemusten yli on auttanut valoa kohti pyrkiminen.
