Vuosaarelaisessa päiväkoti Meritähdessä tiedetään, että voi uskoa vaikka Jumalaan. Tästä syksystä alkaen kaikkiin uskontoihin, katsomuksiin ja uskonnottomuuteen tutustutaan esikouluissa yhteisesti. Kuvassa ovat Jonathan Svensk, Manu Karinen, Niklas Sohlberg, Niina Kettunen, Unna Harkio, Alisa Honka, Mira Säikkö ja Saku Luhanko esikouluryhmä Merihevosista. Kuva: Sirpa Päivinen
Kristinusko menettää erityisasemaansa päiväkodissa, peruskoulussa ja lukiossa
Kirsi Tarkka Opetushallituksesta: Yhtä lailla voidaan huomioida kaikkien uskontojen juhlia ja muita perinteitä.
Mitä uskonto oikein tarkoittaa? Vuosaarelaisen Päiväkoti Meritähden esikouluryhmä Merihevosissa lasten ilmeet käyvät mietteliäiksi.
Joku tietää, että voi uskoa vaikka Jumalaan. Toinen muistaa, että isoveljellä on koulussa uskonnon kirja. Mieleen ovat jääneet myös päiväkodin kirkkovierailut.
– Jumalanpalvelus tarkoittaa sitä, että Jumala palvelee kaikkia, Saku Luhanko arvelee.
Ryhmään kuuluu myös muslimilapsia, mutta heitä ei ole nyt paikalla.
– Olen kuullut isiltä semmoisen sanan kuin moskeija. En tiedä, mitä se tarkoittaa, Mira Säikkö kertoo.
Merihevoset kuuluvat ensimmäiseen ikäryhmään, joka aloitti koulutielle valmistautumisen uuden esiopetussuunnitelman pohjalta. Eri uskontoihin ja katsomuksiin tutustutaan aiempaa laaja-alaisemmin esiopetuksesta lähtien.
Esi- ja perusopetuksen sekä lukion uudet opetussuunnitelmat otettiin käyttöön tänä syksynä.
Kaikkien näkemykset yhtä arvokkaita
Erillinen uskontokasvatus ja elämänkatsomustietokasvatus ovat nyt poistuneet esikouluista. Kaikkiin uskontoihin ja katsomuksiin tutustutaan yhteisesti, osana lasten perhettä ja lähiyhteisöä. Uskonnottomuutta tarkastellaan muiden katsomusten rinnalla. Pääpaino on eettisessä kasvatuksessa ja toisen kunnioittamisessa.
– Lähtökohtana ovat useimmiten lasten kysymykset ja arkipäivän tilanteet. Voimme puhua eri uskontojen perinteistä, jos jollakin lapsista on kotona tärkeä uskonnollinen juhla, esikoulunopettaja Tiina Sihvola Päiväkoti Meritähdestä kertoo.
Meritähden lapset osallistuvat joulu- ja kevätkirkkoihin ja toisinaan myös seurakunnan musiikkihetkiin ja muihin tapahtumiin.
– Uskonnoista ja katsomuksista voi puhua kuten muistakin asioista ja oppia, että kaikkien näkemykset ovat yhtä arvokkaita. Noudatamme myös aina vanhempien toiveita siitä, mihin lapsi osallistuu.
Esikoululaisen äiti Nina Sohlberg pitää hyvänä asiana sitä, että esiopetuksessa annetaan myös uskontokasvatusta.
– En ole erityisen uskonnollinen, mutta on tärkeää, että lasten kanssa puhutaan eri uskonnoista tasapuolisesti. Uskonnot ovat tänä päivänä niin paljon esillä. Niistä pitää kertoa lapsille leikin ja käytännön asioiden kautta, hän sanoo.
Yhtä lailla voidaan huomioida kaikkien uskontojen juhlia ja muita perinteitä." - Kirsi Tarkka
Peruskoulussa uskonnon tuntimäärä väheni yhdestätoista kymmeneen vuosiviikkotuntiin. Yksi vuosiviikkotunti tarkoittaa 38:aa tuntia opetusta lukuvuoden aikana. Suurin muutos tapahtui opetuksen periaatteissa, kertoo opetusneuvos Pekka Iivonen Opetushallituksesta.
– Siitä lähtien, kun suomalainen uskonnonopetus alkoi 1200-luvulla Turun Katedraalikoulussa, se on ollut sisältölähtöistä. Nyt keskiössä ovat tavoitteet ja laaja-alainen osaaminen, hän sanoo.
Painopiste on siinä, että oppilas ymmärtää uskontojen vaikutuksen historiassa, kulttuureissa, nykypäivässä ja omassa elämässään. Kun aiemmin opeteltiin yksityiskohtaisesti Raamatun kertomuksia, nyt keskitytään kristinuskon pyhän kirjan merkitykseen.
Oppilaiden tulee edelleen osata tietyt omaan uskontoon, muihin uskontoihin ja etiikkaan liittyvät sisältöalueet. Muihin uskontoihin ja katsomuksiin tutustutaan aiempaa huomattavasti laajemmin jo alakoulussa.
– Lähtökohtana on tarjota oppilaalle välineitä, joiden avulla hän voi rakentaa oman katsomuksensa, sitoutua hyvään ja elää tulevaisuuden aikuisena. Isoja kysymyksiä ovat kohtaaminen, ekumenia ja uskontodialogi. Pohjana on suomalainen uskonnollisuus moninaisena ilmiönä.
Eri uskonnoilla on edelleen oma opetussuunnitelmansa. Iivonen muistuttaa, että koulun uskonnonopetuksen tarkoituksena ei ole sitouttaa uskontoon.
– Myös uskonnolliset ja katsomukselliset yhteisöt voivat näkyä koulussa, jos ne tukevat koulun toimintaa ja oppilaiden hyvinvointia. Niillä on paljon asiantuntemusta, jota koulut voisivat hyödyntää enemmänkin.
Uskonnoista saa puhua
Myös varhaiskasvatus on uudistumassa. Uuden varhaiskasvatussuunnitelman perusteet hyväksyttiin lokakuussa ja paikalliset suunnitelmat otetaan käyttöön ensi syksynä. Edellisistä poiketen uusi varhaiskasvatussuunnitelma velvoittaa kaikkia varhaiskasvatuksen järjestäjiä.
Suunnitelmaan on kirjattu aiempaa selkeämmin, että kaikki uskonnot ja katsomukset, myös uskonnottomuus, ovat varhaiskasvatuksessa tasa-arvoisia.
– Aiheen käsittely lähtee lapsiryhmästä. Jos ryhmässä on eri uskontoja, niistä saa ja tulee puhua lapsen ymmärtämällä tavalla. Yhtä lailla voidaan huomioida kaikkien uskontojen juhlia ja muita perinteitä, sanoo erityisasiantuntija Kirsi Tarkka Opetushallituksesta.
Tarkan mukaan katsomuskasvatus on tähän saakka jäänyt paljolti henkilökunnan kiinnostuksen varaan. Uskonnoista puhumista on myös saatettu pelätä. Vanhemmilla on edelleen oikeus päättää, mihin oma lapsi osallistuu.
– On tärkeää ymmärtää, että uskonnoista puhuminen ei ole uskonnon harjoittamista. Tavoitteena on kasvattaa lapsia ymmärtämään erilaisuutta ja toimimaan yhdessä. Perusta luodaan jo varhaislapsuudessa.
Helsingin lukioihin suunnitellaan kurssia kuolemasta
Lukion uskonnon kurssien määrä muuttui uuden opetussuunnitelman myötä olennaisesti. Pakolliset kurssit vähenivät kolmesta kahteen, ja syventäviä lisättiin kahdesta neljään. Pakolliset kurssit tarkastelevat maailmanlaajaa kristinuskoa sekä uskontoa ilmiönä kristinuskon, juutalaisuuden ja islamin kautta.
Valtakunnallisten syventävien kurssien aiheina ovat maailmanuskonnot, uskonto suomalaisessa yhteiskunnassa, uskonnot tieteessä, taiteessa ja populaarikulttuurissa sekä uskonnot ja media.
Opetusneuvos Pekka Iivonen pitää hyvänä, että syventäviin kursseihin on saatu enemmän liikkumavaraa. Samalla valtioneuvoston päättämä kurssimäärä aiheuttaa ongelmia ylioppilastutkinnon suhteen, sillä tutkinto koskee kaikkia kursseja.
– Korkeimpien arvosanojen saaminen on erittäin vaikeaa, sillä kouluissa ei välttämättä pystytä toteuttamaan kaikkia syventäviä kursseja, Iivonen sanoo.
Helsingin lukioissa järjestetään valtakunnallisten syventävien kurssien lisäksi myös paikallisia sen mukaan kuin lukiot päättävät.
Suunnitteilla on neljä paikallista syventävää kurssia, joiden aiheina ovat Uskonto täällä ja nyt, Pyhä kirja ja kulttuuri, Katsomus ja etiikka sekä Kuolema uskonnossa ja kulttuurissa. Kaupunki päättää niiden hyväksymisestä vuoden loppuun mennessä. Ensimmäiset paikalliset kurssit toteutuvat aikaisintaan ensi lukuvuotena.
Helsingin omat syventävät uskonnon kurssit on suunnitellut uskonnonopettajien työryhmä. Tarkoituksena on kehittää opiskelijoiden valmiuksia toimia moniuskontoisissa ja monikulttuurisissa ympäristöissä sekä työelämässä.
– Kursseilla tutustutaan todellisen maailman ilmiöihin kohtaamalla ja keskustelemalla. Uskonnonopetuksen tehtävä on uudistaa. Lukioissa kasvaa tulevaisuuden vaikuttajia, joilla pitää olla aineksia osallistua keskusteluun ja muuttaa maailmaa, sanoo Helsingin luonnontiedelukion uskonnonopettaja, filosofian tohtori Katja Hyry.
Pyhän kirjan merkitystä käsittelevä kurssi haluttiin mukaan, koska Raamatun sisällön ja kulttuurivaikutusten opettaminen poistui valtakunnallisista kursseista. Myös etiikan opetus siirtyi kokonaan filosofian oppiaineeseen.
– Uskontojen ja katsomusten merkitys eettisissä kysymyksissä on äärimmäisen suuri. Arkipäivän ja julkisen keskustelun ymmärtämisen kannalta sen hahmottaminen on tärkeää, Hyry sanoo.
Kuolemaa ei käsitellä syvemmin missään oppiaineessa. Hyry ihmettelee, miksi näin on, vaikka kuolema koskettaa jokaista ihmistä.
– Kuolemasta ei juuri puhuta. Haluamme antaa opiskelijoille aineksia sanoittaa kuolemaan liittyviä kysymyksiä, ymmärtää niitä ja toimia kuolemaa kohdatessa.
Jaa tämä artikkeli:
