Aleksandra Blinnikan vantaalaiskala hyppää joesta ja kulkee maailmalla mukana.
Kuinka vantaalainen olet, Aleksandra Blinnikka? ”Vantaa pysyy, kun kaikki muu muuttuu”
Purjelautailun maailmanmestari Aleksandra Blinnikka rakastaa maailman miljoonia maisemia, mutta palaa aina kotiin Vantaalle.
Valokuva todistaa, että seisoin purjelaudalla isän jalkojen välissä jo ennen kuin osasin kävellä. Tosissani kiinnostuin lajista vasta parikymppisenä. Asuin kolme ja puoli vuotta Espanjassa, jossa veteen pääsi ympäri vuoden.
Olen Finnairilla lentoemäntänä, mutta teen töitä vain sen verran, että jää aikaa harjoitella ja kilpailla. Lentojen välillä voin lautailla etelän rannoilla.
Olen asunut aina Vantaalla, tai siltä tuntuu. Puoli vuotta taisin asua Porvoossa ja vähän aikaa Irlannissa ja ne kolme ja puoli vuotta Espanjassa. Nuorempana ajattelin, että on ihan hanurista asua täällä metsän ja peltojen keskellä, mutta mitä enemmän on vuosia, sitä ihanammalta tuntuu luonnon rauha. Missä menenkin maailmalla, palaan aina Vantaalle. Täällä on kotini. Tämä pysyy.
Harjoittelu on tiukkaa ja vesille mennään säässä kuin säässä. Fillaroin ensin seitsemän kilometriä Kivistön asemalle ja sitten taas junalta Lauttasaaren rantaan, missä meidän seuralla on vihdoin kontti tavaroille. Ennen piti kaikki roudata mukana ja vaatteet vaihtaa pusikossa.
Ystäville jää todella vähän aikaa, kun työnikin on matkustamista. Purjelautailijoiden kesken ja Vantaan kaupungin urheilijakumppanuuden kautta meillä on onneksi tiivis porukka ja saamme toisiltamme vertaistukea.
Mieti nyt, että saukko tuijottaa laudan vierestä tai delfiinit uivat mukana. Ovathan ne uskomattomia kokemuksia.
Urheilija tähtää aina voittoon, mutta kun sen on saanut, tullaan jo kysymään, mitä seuraavaksi. Minulla oli tavoitteena maailmanmestaruus tai paremminkin Euroopan mestaruus ja maailmanmestaruus samana vuonna. Kun sen saavutin, tuli kriisi. Mitä nyt? Siksi pitää ymmärtää, että it is about the journey, matka on tärkeä, ei päämäärä.
Voitossa on tietenkin hyvää se, että saa näkyvyyttä ja sponsoreita. Harjoitteleminen ja kilpaileminen on niin kallista, että voimat haluaisi käyttää niihin, ei budjetista huolehtimiseen. Yritän elää mahdollisimman vähällä. Kaikki raha menee lautailuun.
Uusi tavoitteeni on olympialaiset. Ne vaativat uuden oppimista, vähän niin kuin rallikuski menisi ajamaan formulaa, kuten meidän isä sanoo. Onneksi voi harjoitella hyvässä hengessä. Meillä tuetaan toisia ja jaetaan opittua. Yhtään ei ole kielteistä energiaa. Se on hienoa.
Sydämestä jää aina pala sinne, missä milloinkin liikun. Mieti nyt, että saukko tuijottaa laudan vierestä tai delfiinit uivat mukana. Ovathan ne uskomattomia kokemuksia. Mutta hektisessä elämässä tarvitsee myös omaa aikaa. Kun elämässä kaikki muuttuu koko ajan, kotona kaikki on tuttua ja voi vain olla.
Sitä paitsi Suomessa kaikki on niin helppoa. Syön lähes vegaanisti ja täällä löytää sopivaa ruokaa. Ja miten siistiä täällä on. Luonnosta pidetään huolta. Kiinassa tai Intiassa on ihan erilaista jopa hengittää.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kuinka vantaalainen olet, Ruth Kaboi? ”Opiskelen Tikkurilassa sairaanhoitajaksi, mutta kotini on kuitenkin Sodankylässä, joka on vähän kuin Kenia”
Hyvä elämäRuth Kaboi sai opiskelupaikan Vantaalta. Puoliso löytyi lähijunasta.
