Aurinkokiven koulun rehtori Sari Silander haluaa tehdä Aurinkokivestä osan lasten hyvää elämäntarinaa.
Kuinka vantaalainen olet, Aurinkokiven koulun rehtori Sari Silander? ”Yhdessä viemme oppilaat maaliin”
Lauttasaarelainen Sari Silander on niin vantaalainen, että on päättänyt antaa kaikkensa Kivistön lapsille.
Kun valmistuin opettajaksi, hain töitä eri paikoista ja päätin ottaa sen, josta ensimmäiseksi soitetaan. Siitä asti olen tehnyt töitä Vantaalla, ensin Seutulassa, sitten Kivistön koulussa ja nyt kolme vuotta uudessa Aurinkokivessä.
Olen asunut melkein koko ikäni Lauttasaaressa enkä osaa kuvitella asuvani muualla. Samalla tavalla olen sitoutunut tekemään töitä Vantaalla. Minkä aloitan, sen vien loppuun.
Osa lapsista tulee Aurinkokiven rakennukseen ensimmäistä kertaa äitinsä vatsassa neuvolaan ja lähtee pois yläkoulun päättäneenä 16 vuotta myöhemmin. Minulle on tärkeää, että teemme työmme niin, että talosta tulee myönteinen osa heidän elämäntarinaansa.
Kun neljä vuotta sitten rekrytoimme opettajia, yhteisopettajuus oli vielä uutta. Nyt se on juurtunut kulttuuriksemme niin, että emme luovu siitä. Meillä opiskellaan jopa 75 oppilaan luokissa mutta kolmen tai neljän aikuisen johdolla. Kun yhdellä lapsella on huono päivä, hänelle voidaan antaa erityistä aikaa niin, ettei koko ryhmän työskentely kärsi.
Kokeilujen ja erehdysten kautta olemme opetelleet yhdessä toimimisen tapaa, jonka ainoana tavoitteena on lapsen paras. Myös henkilöstö voi hyvin, kun vastuu luokasta ei enää kaadu vain yksille harteille.
Seutulaan töihin ajaessani tunsin saavani osan maalaismaisemasta takaisin.
Kivistöläisen työmaiseman ja lauttasaarelaisen kotimaiseman lisäksi minulla on sipoolainen ratsastusmaisema. Siellä olen hevosten kanssa kasvanut aikuiseksi, joka olen. Vaikka hevosharrastus on nyt hiipuneessa tilassa, jo Seutulaan töihin ajaessani tunsin saavani osan maalaismaisemasta takaisin.
Muistan, kun opettajakollega kurmotti myöhässä kouluun tulevaa poikaa, ja poika kertoi isän antaneen hänen nukkua tunnin ylimääräistä, kun illalla oli mennyt pellolla niin myöhään.
Lasten ja perheiden pahoinvointi on lisääntynyt, mutta onneksi teemme laajasti yhteistyötä eri toimijoiden kesken. Myös seurakunta on vahva yhteistyökumppanimme, ja kirkon perinteet näkyvät meidän koulussamme niin paljon kuin laki sallii.
Kirkko ei ole minulle itselleni erityisen tärkeä, mutta yhteiskunnassa se on vaikuttava yhteisö. Kirkolla on voimavaroja, joita se käyttää yhteiseksi parhaaksi. Jos saamme yhdenkin nuoren pysymään elämässä kiinni, se on tärkeä yhteinen voitto.
Tänä syksynä Aurinkokiven rakennuksessa on päiväkotilaiset mukaan lukien tuhat lasta. Kun keväällä tapasin yläkoululaisten vanhempia, tajusin tuntevani jo monta perhettä. Siitä tuli syvä vastavuoroisen luottamuksen tunne. Yhdessä viemme oppilaat maaliin.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kuinka vantaalainen olet, Aleksandra Blinnikka? ”Vantaa pysyy, kun kaikki muu muuttuu”
AjankohtaistaPurjelautailun maailmanmestari Aleksandra Blinnikka rakastaa maailman miljoonia maisemia, mutta palaa aina kotiin Vantaalle.
