null Kultamitaliurheilija Silja Kosonen, 23, on harjoitellut ihmisten kohtaamista kuten moukarinheittoa – ”Mittaan itseäni sillä, miten osaan välittää läheisistäni”

Silja Kosonen löysi mielen­rauhasta pohjan urheilu­menestykselle.

Silja Kosonen löysi mielen­rauhasta pohjan urheilu­menestykselle.

Hyvä elämä

Kultamitaliurheilija Silja Kosonen, 23, on harjoitellut ihmisten kohtaamista kuten moukarinheittoa – ”Mittaan itseäni sillä, miten osaan välittää läheisistäni”

Rakkaus sai Silja Kososen ymmärtämään, että urheilija on parhaimmillaan silloin, kun urheilu ei olekaan elämän ainoa tärkeä asia.

Silja Kosonen pääsi Tokion olympialaisiin 18-vuotiaana kesällä 2021. Sen kunniaksi hän halusi ikuistaa käsivarteensa olympiarenkaat. Pian hän otti tatuoinnit myös molemmille puolille kaulaansa: toiselle moukarin – ja toiselle ristin.

– Parin vuoden päästä Paavo Nurmi Gamesissa toimittaja kysyi sen ristin takia, mitä uskonto merkitsee minulle. Menin ihan lukkoon. En osannut sanoa oikein mitään, Kosonen kertoo.

Kosonen ei vieläkään osaa sanoa, miksi hän halusi ihoonsa ristin. Lapsena hän kävi seurakunnan kerhossa ja teininä rippileirin. Kirkon penkkiin hän istuu ehkä kerran vuodessa, yleensä joululaulujen merkeissä.

– Pienempänä en miettinyt uskontoa sen enempää. Muistan vain, että jos jollekin kaverille vaikka luettiin kotona Raamattua, se kuulosti omaan korvaan vähän hassulta.

Kun kirkossa rukoillaan, Kososen kädet menevät automaattisesti ristiin, koska niin kuuluu tehdä. Muuten hän ei rukoile. Se ei vain tunnu luontevalta.

– Haluaisin kyllä uskoa johonkin korkeampaan voimaan, mutta en tiedä, mikä se tarkalleen on.

”Ehkä jotain jäi takaraivoon siitä, kun pari rinnakkaisluokkalaista jätkää kiusasivat minua yleisurheilupiireissä”

Kouluikäisenä Silja Kososella oli niin laaja kirjo harrastuksia, että pelkkä lista hengästyttää: hiihto, ringette, jalkapallo, salibandy, rytminen voimistelu, uinti, suunnistus, samba- ja discotanssi, pianonsoitto, partio, juoksu ja aitajuoksu, korkeus-, pituus- ja seiväshyppy, kuulantyöntö sekä keihään-, kiekon- ja moukarinheitto. Hän ei ollut mikään poikkeuslahjakkuus vaan enemmänkin niin utelias, että kaikki kiinnosti.

– Moni junnu oli vaikka juoksulajeissa tosi nuorena Suomen parhaita, mutta minä en ollut missään lajissa huippu. Liikunnasta voi silti nauttia, ja monipuolisuus on tehnyt hyvää. Olen esimerkiksi välttynyt vammoilta, joita voi tulla, jos treenaa vain yhtä lajia.

Harrastuksissa Kosonen tuli kyllä toimeen muiden lasten kanssa, mutta hän jäi mieluummin juttelemaan valmentajien ja opettajien seuraan. Jokin sosiaalisissa tilanteissa jännitti. Vielä aikuisiässäkin hänellä on ollut taipumus miettiä liikaa, mitä mieltä muut ovat hänestä.

– Ehkä jotain jäi takaraivoon siitä, kun pari rinnakkaisluokkalaista jätkää kiusasivat minua yleisurheilupiireissä. Kommentit liittyivät ulkonäköön ja ylipainoon, vaikken edes tiedä, minkä kokoinen lapsena oikeasti olin.

Lopulta rakkaimmiksi lajeiksi jäivät moukarin- ja kiekonheitto. Kiusaajista ei ollut jatkamaan treenaamista, mutta Kosonen taisteli tiensä Suomen kärkeen ja alkoi napsia ikäluokkiensa mestaruuksia. 15-vuotiaana hän kilpaili SM-tasolla molemmissa lajeissa, kunnes päätti keskittyä moukariin. Kolmen vuoden kuluttua hän debytoi jo olympialaisissa. Toisella kerralla Pariisissa vuonna 2024 Kosonen pääsi finaaliin ja ylsi viidenneksi. Elokuussa 2026 hänestä tuli moukarinheiton Euroopan mestari.

Kun Kosonen alkoi nousta lajinsa huipulle, pakolliset haastattelut jännittivät ”ihan hulluna”. Muutenkin kohtaamiset tuntemattomien kanssa ottivat koville. Kosonen tiedosti, ettei maailmalla reissatessa voisi loputtomiin luimistella yksin nurkissa. Hän alkoi treenata ihmisten kohtaamista siinä missä urheilua. Nykyisin hän voi kauppareissullakin alkaa vain jutella tuntemattomien kanssa. Haastattelutkaan eivät enää ahdista.

Kaikkein eniten mielenrauhaa on antanut se, että Kosonen löysi vihdoin ihmisen, jonka seurassa voi olla täysin oma itsensä. Ajattelematta, mitä toinen hänestä ajattelee.

”Kaikkien olisi parempi elää omaa elämäänsä eikä välittää liikaa muista”

Alkuvuodesta 2026 Silja Kosonen oli sponsorin valokuvaustilaisuudessa estejuoksija Topi Raitasen kanssa. Raitanen tiesi, että Kosonen oli alkanut tapailla futsalpelaaja Senni Vireniä.

– Topi sanoi, että aina kun löytää uuden ihmisen, siitä tulee urheilullisesti paras vuosi. Hän povasi minulle EM-kultaa. Eikä ollut väärässä!

Kosonen tajusi, että urheilija onkin parhaimmillaan silloin, kun urheilu ei ole elämän ainoa tärkeä asia. Arjen, ajatusten ja tunteiden jakaminen rakkaan ihmisen kanssa auttaa pääsemään ulos yksinäisen urheilijan kuplasta. Vapautunut ja turvallinen olo antaa varman pohjan myös kilpailemiselle.

– Sennin kanssa kahdestaan minun ei tarvitse yhtään miettiä, miten olen tai mitä sanon. Siitä on tullut ihana mielenrauha.

Birminghamin EM-finaalissa Kosonen kutsui Virenin kentän laidalle. Spontaanista voitonsuudelmasta nousi mediamyrsky. Yksityisestä tuli kertapusulla julkista.

– Siinä kohtaa en miettinyt, mitä ihmiset ajattelevat. Halusin vain nauttia hetkestä ja voitosta. Se tuntui molemmista oikealta.

Kultajuhlien keskellä kommenttikenttiin tipahteli myös homofobisia viestejä. Kososen mielenrauha ei siitä järkkynyt. Hän sanoo tiedostavansa, että Suomessa kahden naisen välinen parisuhde on monelle yhä ”ihan ylitsepääsemätön asia”. Osa kommenteista lähinnä huvitti.

– Joku mies kommentoi, että toivottavasti Krista Tervo voittaa jatkossa, koska hän edustaa normiarvoja. Me vain naurettiin sille Kristan kanssa.

Kosonen korostaa, että vastapainoksi häntä on myös kiitelty vuolaasti.

– Tosi paljon on ollut ihania viestejä ja kohtaamisia livenäkin. Ehkä tärkein viestini on, että kaikkien olisi parempi elää omaa elämäänsä eikä välittää liikaa muista.

”Nykyisin ymmärrän, etteivät mitalit ole asia, joka määrittää arvoani ihmisenä”

Urheilijana oleminen on lapsesta asti ollut iso osa Silja Kososen identiteettiä. Hänellä on aina ollut vahva kilpailuvietti. Sen kääntöpuolena on ollut ankaruus itseä kohtaan.

– Kun junnukisat loppuivat enkä heti pompannutkaan aikuisten huipulle, se oli kova paikka. Nykyisin ymmärrän, etteivät mitalit ole asia, joka määrittää arvoani ihmisenä. Eivätkä edes urheilijana, koska vaikeudet ovat osa kasvua.

Ammatissaan Kososen onnistuminen mitataan metreillä ja sijoituksilla. Millä hän mittaa onnistumistaan ihmisenä?

– Ehkä miettimällä, miten osaan välittää läheisistäni ja miten elämä heidän kanssaan rullaa. Se on lopulta kaikkein tärkeintä.

Urheilukentällä empatia pitää sysätä syrjään. Kilpailussa ei voi voittaa ilman, että joku toinen häviää. Kosonen sai siitä kouriintuntuvan muistutuksen, kun Krista Tervo epäonnistui EM-finaalissa selkävaivojensa takia.

– Kun näin kentältä, että Krista meni valmentajan luo juttelemaan, en pystynyt edes katsomaan häneen päin. Olisin vain alkanut parkua. Ajattelin, että minun on pakko nyt keskittyä omaan kisaani.

Kosonen sai suljettua ystävänsä epäonnen pois mielestään ja heitti kultaa.

– Joku toimittaja yritti heti kisan jälkeen kysyä, että sainko jotain lisäboostia siitä, kun tiesin, ettei Krista päässyt jatkoon. Silloin mietin, että eikö porukka usko, että me ollaan oikeasti hyviä ystäviä.

”Minulla on sellainen ajatusmaailma, että kaikki tapahtuu syystä ja silloin, kun sen aika on”

Palataan uskon asioihin. Silja Kosonen sanoo, että hän olisi voinut tehdä elämässään monta asiaa eri tavoin, mutta silloin hän ei olisi sama ihminen kuin nyt. Siksi hän uskoo, että kaikella on jokin tarkoitus.

– Olisin vaikka voinut satsata eri lajiin ja lopettaa, kun ei olisi ollut enää motivaatiota. Minulla on sellainen ajatusmaailma, että kaikki tapahtuu syystä ja silloin, kun sen aika on. Kun ajattelee niin, ei tarvitse jäädä vellomaan menneissä.

Kuka?

Silja Kosonen, 23, moukarinheittäjä. Euroopan mestari 2026. Seurustelee futsalpelaaja Senni Virenin kanssa. Opiskelee saksan kieltä Turun yliopistossa. Harrastaa mm. lukemista, legojen rakentamista ja partiota.

Mitä?

Siljan liikuntakirja (WSOY) julkaistiin lokakuussa. Mikko Kalajoen kirjoittama ja Sini Nihtilän kuvittama lastenkirja kertoo, kuinka Kosonen löysi oman lajinsa ja seuraa hänen matkaansa pikkutytöstä EM‑kultamitalistiksi.

Motto

”Not all those who wander are lost.” (”Eivät kaikki vaeltajat ole eksyksissä.”)

Tämä runonpätkä J. R. R. Tolkienin kirjasta Taru sormusten herrasta on tatuoitu Silja Kososen olkavarteen.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin ilmaisia uutiskirjeitä.