Kuula: Lentomatkailu on synti, joka on tehtävä salassa
Huvimatkailu maailmalla on yhtä tyylikästä kuin pieraisu hississä. Voihan niinkin tehdä, mutta ei siitä kannattaisi suurta ääntä pitää.
Toimittaja Hanna Antila kirjoitti lentomatkustamisesta hätkähdyttävän kolumnin. Hän kertoo rakastavansa matkustamista niin paljon, että tinkii monesta arjen ilosta päästäkseen reissuun. Lentäminen kolkuttaa kuitenkin omaatuntoa. Yksi Thaimaan-matka aiheuttaa saman verran päästöjä kuin vuoden autoilu.
Antila tunnustaa syntinsä ja sen, ettei aiokaan tehdä siitä parannusta.
”Toistaiseksi syyllisyydentuntoni ei ole johtanut tekoihin: tänä kesänä lennän kauemmas kuin koskaan. Uskottelen itselleni, että maailmaa nähdessäni olen kasvanut ihmisenä. Se saattaa olla totta, mutta vielä enemmän on kasvanut hiilijalanjälkeni.”
Mikään pieni hinnankorotus ei saa Antilaa luopumaan lentämisestä. Eikä suurempikaan, kohde vaan vaihtuisi halvempaan. Hän toivoo silti yleistä kulttuurimuutosta. Että ihmisistä olisi yhtä siistiä matkustaa Poriin kuin Balille. Että lentomatkailusta tulisi noloa ja vastuutonta.
Antila itse ei kuitenkaan aio olla tekemässä kulttuurimuutosta.
Rehellistä puhetta. Näinhän se menee. Vaikka ympäristötietoisuus kasvaa kohisten, lentomatkailu senkun kiihtyy. Ekoihmisetkin lentävät, jotkut kirkkain silmin ja raportoivat vielä matkoistaan muille. Arvot eivät näy edes puheissa.
Minä aion olla osa muutosta. Jos lennän, teen sen salaa.
Siksi Antilan tunnustus tökkäsi niin kipeästi. Keskiajalla katsottiin, että julkiset synnit ovat pahempia kuin yksityiset. Ne kun tarjoavat esimerkin muille.
Myös synnin julkinen tunnustaminen vailla pyrkimystä parannukseen on vahingollista. Se kuulostaa rehellisyydeltä, mutta vaikutus on päinvastainen. Siinä totutetaan muitakin vilppiin ja välinpitämättömyyteen.
Kun teeskentely loppuu, alkaa rappio. Julkinen yhteinen kulttuuri hyväksyy sen, minkä jokaisen oma järki ymmärtää vääräksi.
Siksi syntiä pitää tehdä salaa. Tekopyhyys on parempaa kuin julkisynti.
Minä aion olla osa muutosta. Jos lennän, teen sen salaa.
Minusta huvimatkailu maailmalla on yhtä tyylikästä kuin pieraisu hississa. Molempia täytyy muutaman kerran tehdä. Mutta ei mielellään suureen ääneen, kuvaraporteista puhumattakaan.
Kirjoittaja on ahaa-elämyksiin addiktoitunut etsijä. Ja löytäjä. Taipumusta yläpilviajatteluun. Pappi, teologian tohtori ja tietokirjailija.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Ympäristön tila ei ahdista professori Atte Korholaa, mutta Jumala ahdistaa
HengellisyysAtte Korhola on syventynyt ympäristökatastrofeihin ja kristinuskoon vuosikymmeniä. Hänen ymmärryksensä kummastakin on muuttunut.
