Toimittajat

Kari Kuula
Kirjoittaja on ahaa-elämyksiin addiktoitunut etsijä. Ja löytäjä. Taipumusta yläpilviajatteluun. Pappi, teologian tohtori ja tietokirjailija.Kari Kuula -haulla löytyi 121 hakutulosta.
-
Kuula: Yksin Raamattu -linja erehtyy, sillä kristinusko on paljon enemmän kuin mitä pyhissä kirjoituksissa kerrotaan
Raamattu on tavallaan pysähtynyt kirja. Kun sen tekstit syntyivät, se oli siinä. Mutta kristittyjen uskonymmärrys on syventynyt Raamatun kaanonin lukkiutumisen jälkeenkin.
24.10.2022
-
Kuula: Se löytyi -kampanjan tiedostava kristillisyys tulee olemaan valtauomaa Suomessakin – kritiikin sijaan kirkon väen kannattaa liittyä siihen
Hämmennyksen teologiat ja kulttuurikristillisyys eivät periydy seuraaville polville.
10.10.2022
-
Kuula: Putin ei voi erehtyä, koska hän on Venäjän paavi ja isä
Jos jokin menee pieleen, syy on toimeenpanevissa virkamiehissä.
26.09.2022
-
Kuula: Englannin kuninkaan sijaan uskon puolustajan arvonimi kuuluisi näille kahdelle henkilölle
Moni meistä ei tiedä olevansa tärkeä ”uskon puolustaja” toiselle ihmiselle.
12.09.2022
-
Kuula: Kristinusko ei tule ymmärrettäväksi kieltä uudistamalla vaan asioiden opettelulla
Jeesuksen seuraajatkaan eivät olleet opetuslapsia vaan oppilaita.
29.08.2022
-
Kuula: Tanssi, haitari ja televisio – kristityt ovat demonisoineet muutakin kuin tarot-kortteja
Tuonpuoleisia voimia nähdään kaikkialla, tai niille ollaan sokeita. Tärkeää olisi kuulla toisten kokemuksia.
15.08.2022
-
Kuula: Moni kertoo Jumalan parantaneen – miksi sitten ihmeille ei löydy tieteellistä näyttöä?
Jumala auttaa ikään kuin hän ei haluaisi paljastua auttajaksi.
01.08.2022
-
Kuula: ”Kristilliset arvot” eivät ole vain etiikkaa – niihin kuuluu myös halu kuulla kristinuskon vastauksia jumalakysymykseen
Kristinuskon mukaan Jumala on kertonut itsestään Raamatun historiassa ja kristikunnan opetuksen kautta.
18.07.2022
-
Kuula: Katekismuksen käsitys seksuaalisuudesta on niin ahdas ja tunkkainen, ettei sitä voi käyttää rippikoulussa
Seksi vaatii turvallisuutta ja luottamusta, mutta ei välttämättä pyrkimystä parisuhteeseen.
04.07.2022
-
Kuula: Entä jos kuoleman jälkeen vastassa onkin joku muu kuin kristinuskon Jumala?
Rippikoulussa suuret kysymykset tiivistetään muutamaksi onelineriksi.
20.06.2022
-
Kuula: Koulujen päättötodistukset eivät anna armoa – teinivuosien vaiheet ohjaavat epäreilusti loppuelämää
Sankaritarinat siivoojasta tohtoriksi ovat poikkeuksia, eivät sääntöjä.
06.06.2022
-
Kuula: Saatat olla kristitty syntymämaasi vuoksi – mutta se ei tee kristinuskosta epäuskottavaa
Ei ole ratkaisevan tärkeää tuntea Jumalaa juuri oikealla nimellä.
23.05.2022
-
Kuula: Moskovassa juhlitaan voitonpäivänä raakalaismaista sotilaskulttuuria
Kolumnistin mukaan sotilaita on simputettu tarkoituksella, jotta he kykenisivät epäinhimillisiin tekoihin.
09.05.2022
-
Kuula: Kuka loi Jumalan? Kysymykseen on yksinkertainen vastaus, jota on kuitenkin lähes mahdotonta ymmärtää
Ikuinen Jumala elää pysyvässä nyt-hetkessä eikä häntä yllätä mikään.
25.04.2022
-
Kuula: Omakohtaisen uskon pitäisi olla vapauttava kokemus, mutta Mikko Kuustonen traumatisoitui uskonratkaisua korostavassa yhteisöissä
Luterilainen herätyskristillisyys on muuttanut julistustaan tahdikkaammaksi.
11.04.2022
-
Kuula: Saatana on saapunut Moskovaan, sanotaan – mutta onko Saatanaa oikeasti olemassa?
Langenneen enkelin idea sopii kristinuskoon väkinäisesti.
28.03.2022
-
Kuula: Älä tapa ja käännä toinen poski – Jeesuksen pointit eivät päde kovan paikan tullen
Hyökkäyssotaan lähtenyt riistää itse itseltään oikeuden elämään.
14.03.2022
-
Kuula: Mitä järkeä on rukoilla Jumalaa auttamaan Ukrainaa? Kaikkivaltias itse sallii lopulta pahan
Esirukoilija protestoi Jumalan sallimuksia vastaan.
28.02.2022
-
Kuula: Löysin uudenlaisen uskon ilon, kun hyperkriittinen asenteeni vaihtui rakentavaan haluun ymmärtää
Tulkinta ratkaisee, mitä etsijä löytää.
14.02.2022
-
Kuula: Mooseksen ja Paavalin homoteksteistä voidaan lukea myös homoja puolustavia pointteja
Tulkitsijan oma tahto ratkaisee lopulta, miten hän lukee Raamattua.
31.01.2022