Kuula: Yliviikarin ja Koirasen päätös maksaa palkkaa ilman työvelvoitetta osoittaa, että virkamiehelle on liian vaikea antaa potkuja
Työtä pakoilevan lintsarin metsästäminen syö joskus kohtuuttomasti esimiehen voimia.
Valtion tarkastusviraston pomot Tytti Yliviikari ja Mikko Koiranen tekivät erikoisen työtarjouksen alaiselleen: palkkaa kaksi vuotta ilman työvelvoitetta. Tämä koettelee munaskuita myöten suomalaista oikeustajua. Vain työstä maksetaan palkkaa, ja jos siihen ei pysty, kengän kuva persuuksiin.
Yliviikari ja Koiranen huomasivat saman minkä moni muukin: potkujen antaminen virkamiehelle on vaikeaa ja kallista. Olisi neuvottava, huomauteltava, varoitettava, annettava potkut ja kaikki kirjattava tarkkaan ylös. Ja potkujen jälkeen valmistauduttava valituskierteeseen. Tällainen jahtaaminen sitoo tavattomasti energiaa etenkin, jos toinen tahallaan rimpuilee töitään pakoon. Niinpä valittiin helpompi ratkaisu: kaverille näytettiin ovea kultaisella kädenpuristuksella.
Ratkaisua ei voi hyväksyä, mutta sen voi silti ymmärtää.
On työpaikkoja, joissa työntekijän asema on liian hyvin suojattu. Sammuneet tähdet käyttävät sitä surutta hyväkseen. Tehdään minimit, tai ei sitäkään. Vedotaan kaiken maailman mukavaikeuksiin, omiin rajoitteisiin tai näkemyseroihin. Pillahdetaan itkuun tai huudetaan muille. Ja tosipaikan tullen paetaan sairauslomalle. Lintsata voi tuhansin tavoin. Työyhteisö totutetaan siihen, ettei tältä kaverilta kannata paljoa odottaa. Näin hän petaa itselleen suojatyöpaikan.
Äkkiseltään luulisi, että esimiehen tehtävä on lyödä näille luu kurkkuun.
Joku näyttää reppanalta, mutta tosiasiassa hän laskelmoi ovelasti. Hän venkoilee juuri sillä rajalla, jolla ei vielä täytetä potkujen tai työterveyslääkärin kriteereitä. Joskus syöpä vielä tarttuu. Vajakki vetää mukaansa pari muuta. Eikä luuseriporukkaa edes hävetä. Tyhmä työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä.
Äkkiseltään luulisi, että esimiehen tehtävä on lyödä näille luu kurkkuun. Mutta se ei ole niin helppoa. Ammattilintsarit ovat taitavia venkoilemaan, valehtelemaan ja lupailemaan olemattomia. Paatuneimmat sanovat päin naamaa, että et sä mulle mitään voi. Ja totta se onkin. Esimies pohtii kahteen kertaan, ennen kuin lähtee tosissaan jahtaamaan häirikköä. Oikeitakin töitä kun täytyisi ehtiä tekemään.
Vähitellen vajaakykyisiin totutaan, kun ei muutakaan voida.
Joskus inhimilliset seikatkin painavat. Työkykynsä menettänyt pidetään töissä yhteiskuntapalvelun nimissä. Potkujen antaminen romahduttaisi hänet kokonaan.
Muuta yhteisöä tilanne pistää tietenkin vihaksi. Vähitellen vajaakykyisiin totutaan, kun ei muutakaan voida. Heidän työnsä siirtyvät muille, ja kohta vain uusi työntekijä kummastelee, että maksetaanko täällä palkkaa niillekin, jotka eivät tee tai osaa juuri mitään.
Moni lukija ihmettelee nyt syvästi. Hänen alallaan kun annetaan nopeasti potkut, jos ei tule tulosta. Mutta toisenlaisiakin työpaikkoja on. Niitä, joissa asema tai virkasuhde suojelee lähes loputtomasti.
Kirjoittaja on ahaa-elämyksiin addiktoitunut etsijä. Ja löytäjä. Taipumusta yläpilviajatteluun. Pappi, teologian tohtori ja tietokirjailija.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kuula: Neuvosto-Suomen vaihtoehtohistoria muistuttaa, että myös militaria ja veteraanien muistaminen kuuluvat itsenäisyyspäivään
PuheenvuorotSuomesta ei olisi kehittynyt hyvinvointiyhteiskuntaa, jos puna-armeijan hyökkäystä ei olisi torjuttu kevättalvella 1940.