Katri Kirkkopelto ja Sari Airola toivottavat lapset ja lapsiperheet lämpimästi tervetulleiksi Lastenkirjafestareille tutustumaan siihen, mitä kaikkea lastenkuvakirjoista voi löytyä.
Lasten kuvakirja voi olla tärkeä tunteiden käsittelyn apu ja portti lukutaitoon – Suomen laajin lastenkirjafestivaali haluaa näyttää, mitä kaikkea lapsi saa kirjasta
Helsingin Annantalolla alkoi 7. lokakuuta Suomen pitkäkestoisin ja isoin lastenkirjallisuusfestivaali. ”Kuvakirja voi olla lapsen ensimmäinen taidegalleria”, sanovat järjestäjät.
Kuvakirjailija-kuvataideopettajat Katri Kirkkopelto ja Sari Airola ovat rakentaneet kolmen vuoden ajan Lastenkirjafestareita yhdessä Annantalon ammattilaisten kanssa. Festareiden teemoina ovat muun muassa luonto, seikkailu, kotiin ja arkeen liittyvät asiat, työkoneet ja tietysti lasten ikisuosikki eli kakkajutut.
Mitä kaikkea festivaaleilla tapahtuu?
Katri Kirkkopelto: Festivaali tarjoaa näyttelyiden lisäksi joka lauantaina työpajoja, jotka liittyvät kirjoihin tavalla tai toisella. Festareiden aikana järjestetään myös mm. muutama isompi tapahtuma, kuten Satupäivän disco, joissa on mukana kotimaisista lasten kuvakirjoista tuttujen hahmojen paraati.
Sari Airola: Kirjoja on täällä paljon, niitä voi katsella ja lukea, mutta lapset pääsevät myös itse näkemään ja kokemaan kirjojen maailmoja konkreettisesti. Täällä voi kulkea tilasta ja näyttelystä toiseen lasten ehdoilla.
Kirkkopelto: Täällä saa koskea ja tehdä, eikä tarvitse varoa. Festareiden kesto on siksi näin pitkä, yli neljä kuukautta, että tänne ehtivät myös päiväkoti- ja kouluryhmät, joille päiväretken tekeminen vaatii suunnittelua etukäteen. Luvassa on myös aikuisille suunnattua ohjelmaa, muun muassa seminaareja ja kirjanmyyntiä.
Annantalon eri näyttelyhuoneissa on festarikävijöille kirjojen lisäksi monenlaista nähtävää ja koettavaa. Kuvan hassuissa hahmopuhelimissa näkyy Savonlinnan Samiedun opiskelijoiden kädenjälki.
Miksi festivaalit oli tarpeen järjestää?
Airola: Nykyisin on aika paljon lapsia ja perheitä, joille kirja ei ole tuttu asia. Tämä on paikka, jonne voi ilmaiseksi tulla katsomaan, mitä kaikkea lastenkirjoissa puhutaan ja mitä niissä on sisällä – on hauskoja kirjoja, on tietokirjoja, runoja, vaikka mitä. Ehkä tämä madaltaa sitten kynnystä lähteä itse etsimään niitä kirjastosta.
Kirkkopelto: Kirjasta on ehkä tullut vanhemmille velvoite ja ikävä asia, joka muistuttaa, että pitää olla huolissaan lukutaidosta ja muusta. Toivomme, että tänne tultuaan ikään kuin vaivihkaa tarttuu kirjaan ja huomaa, ettei tarvitse muuta kuin ottaa kirjan käteen ja avata se. Täältä löytyy myös monille eri kielille käännettyjä suomalaisia lastenkirjoja, joten lastenkirjakulttuuriin pääsee tutustumaan omalla äidinkielellä.
Annantalon rappuset on koristeltu festarin ajaksi Emmi Jormalaisen muotoilemilla ja kirjailija Veera Salmen kirjoittamilla runoilla.
Kuvitus on festivaaleilla pääroolissa. Sen mielikuvitusta ruokkiva voima on vahva, mutta onko kuvituksen asema vaarassa äänikirjojen vallatessa alaa?
Airola: Yritämme tavoittaa kohderyhmän niin, että tarinaan päästäisiin kiinni fyysisen kirjan kautta ennen digipelejä ja -laitteita. Meidän aikuisten maailma tekoälyineen ja valeuutisineen visuaalistuu jatkuvasti. Siksi on tärkeää jo lapsena tottua kuvan rooliin ja analysoimaan, miten se liittyy sanaan ja ääneen. Siitä siemenestä alkaa kehitys kohti laajempaa kuvanlukutaitoa.
Kirkkopelto: Varsinkin pienille suunnatut kuvakirjat on tehty niin, että niitä luetaan yhdessä, eikä lapsi ole yksin. Näin lukemisen rytmin voi määrittää itse. Äänikirjaa kuunnellessa ei voi välttämättä ottaa ajatustaukoa ja jakaa, mitä siinä kohtaa tuli mieleen.
Kirkkopelto: Yksi syy järjestää lastenkirjafestarit näin laajasti on juuri se, että täällä kirjat ovat fyysisinä näkyvillä ja luettavissa ja niiden kuvat täyttävät kaikki seinät. Kuvakirja voi olla lapsen ensimmäinen taidegalleria, tunteiden käsittelyn apu ja portti lukutaitoon. Festivaali haluaa tehdä nämä kirjat konkreettisesti näkyviksi. Jos löytää tänne, löytää kyllä kirjat.
Lastenkirjafestareilta löytyy muun muassa Konehuone, jossa on monenlaista työkoneisiin ja muihin vempeleisiin liittyvää ihmeteltävää.
Pienet festarikävijät voivat halutessaan sonnustautua asianmukaisiin varusteisiin Konehuoneeseen tutustuessaan.
Ennen luettiin muumeja, satusetien tekstejä ja vastaavia. Millaisia lasten kuvakirjoja kulutetaan ja luetaan nyt?
Airola: Tunnekasvatuksesta on monenlaisia kirjoja ja tuntuu, että ne löydetään ja ne ovat suomalaisille perheille tärkeältä. Ja aina on kirjoja, joissa on arkeen liittyviä juttuja – miten puetaan, mennään päiväkotiin ja käydään vessassa. Lasten tietokirjat ovat Suomessa viime vuosina kehittyneet hienosti. Ne ovat ihan huikeita, niissä on käytetty kiinnostavasti kuvitusta sekä kuvan ja tekstin yhteistyötä. Siinä oppii aikuinenkin.
Miten uskonnot näkyvät tämän päivän suomalaisessa lastenkirjallisuudessa?
Kirkkopelto: Jos suomalaisia lastenkirjoja katsotaan jostain toisesta kulttuurista ja uskonnosta käsin, niin ehkä luterilaisuus näkyy arvoissa ja arvomaailmassa – siinä, millaisia ovat käsitykset oikeasta ja väärästä, lähimmäisen auttamisesta ja arvosta. Lastenkirjojen repliikeissä, toiminnoissa ja ajatuksissa on sisäänkirjoitettuina myös se, että voidaan ajatella monella tapaa asioista, myöskin uskonnosta.
Airola: Suomessa suhtaudutaan ylipäänsä ehkä ujosti siihen, että uskonnosta puhuttaisiin uskontona. Sellaisia lastenkirjoja on paljon, joissa käydään läpi esimerkiksi erilaisia juhlapäiviä tai rituaaleja, esimerkiksi tapoja syödä. Tavallaan uskontoja käsitellään sitä kautta.
Katri Kirkkopelto ja Sari Airola näkevät merkityksellisenä sen, että suomalainen lastenkuvakirja säilyttäisi paikkansa lasten ja lapsiperheiden lukemistoissa tulevaisuudessakin.
Mitä suomalaiselle lastenkuvakirjalle kuuluu?
Kirkkopelto: Suomessa kustannettavien kuvakirjojen skaala on rikas ja iso. Meillä on rohkeasti tehty kirjoja muustakin kuin hauskoista ja hassuista aiheista. Lapset elävät tätä samaa todellisuutta kuin me aikuiset, joten joskus elämässä on surullisiakin asioita. Sellainen kirja, jota luettaessa lapsi voi voimaantua ja ajatella, että kaikki menee ihan hyvin, vaikka nyt onkin tällaista ikävää, voi olla iso apu.
Airola: Tämän päivän suomalaisissa lastenkirjoissa on monikulttuurisuutta, on eri värisiä, kokoisia ja muotoisia ihmisiä. Joku voi istua pyörätuolissa, on silmälaseja ja kuulolaitteita. Jokainen lapsi voi löytää kirjasta hahmon, johon voi samaistua. Sitten on myös tuo laaja tunneskaala ja vaikeiden asioiden käsittely. Kirjan tarinan kautta niistä voidaan perheenä ja koko lähipiirinä helpommin puhua.
Airola: Lastenkirjoja lainataan, niitä tehdään ja ne ovat myydyimpiä kirjallisuuden lajeja ja se on positiivista. Mutta myynti- ja painosluvut laskevat jatkuvasti. Lastenkirjoja ostavien määrä pienenee, koska kirjat ovat melko kalliita. Siksi on myös pelkona, että kirjoja on pian vain hyvin toimeentulevien kotona. Sitten meillä on tekoäly, joka tulee myöskin kirjamarkkinoille ja tekee sekä tarinan että kuvat. Pitää olla moneen suuntaan hyvin valveutunut, että tämä oikeasti syvällinen, laadukas, meitä koskettava ja ihmisen tekemä kirjallisuus säilyy.
Annantalon neljän gallerian seinät täyttyvät Lastenkirjafestareiden myötä 7.10. alkaen neljän kuukauden ajaksi sadoista, pääosin viimeisen viiden vuoden aikana ilmestyneistä suomalaisten lastenkirjojen kuvista.
Annantalolla on mukana tasavertaisesti isoilta ja pienimmiltäkin kustantajilta yli sata kuvittajaa, joiden näyttelyssä olevat teokset on suunnattu alle 10-vuotiaille ja erityisesti alle kouluikäisille.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Maria Vilja teki kuvakirjan lasten köyhyydestä – ”Me emme saa samoja pelikortteja, ja elämä on sairaan epäreilua”
Hyvä elämäHelsinkiläinen lastenkirjailija ja kuvittaja Maria Vilja käsittelee kirjoissaan aiheita, jotka vaivaavat häntä. Ilmapallokivi-kirjaan vaikutti tausta seurakunnan diakoniatyöntekijänä.
