null Leikkitoiminnan osastolta päivää! Myös kirkon varhaiskasvattajat tukevat pikku potilaita Uudessa lastensairaalassa

Hyvä elämä

Leikkitoiminnan osastolta päivää! Myös kirkon varhaiskasvattajat tukevat pikku potilaita Uudessa lastensairaalassa

Leikki- ja nuorisotoimintaan ovat tervetulleita myös lapsen vanhemmat, sisarukset ja isovanhemmat. Varhaiskasvattaja Paula Pulkkinen: "Työmme on rinnalla kulkemista ja kannattelua."

– Meille on tärkeää ylläpitää iloa ja toivoa sairaudenkin keskellä, varhaiskasvattajat Paula Pulkkinen ja Satu Laakso sanovat.

Leikki on lapselle sekä toipumisen ja viihtymisen että kehityksen ja kuntoutuksen kannalta tärkeää. Niinpä syyskuussa 2018 avatussa Uudessa lastensairaalassa on myös leikkitoiminnan osasto, jossa pikkupotilaat voivat viettää aikaa vointinsa mukaan. Osastolla on muun muassa opetuskeittiö, leikkihuone sekä nuorille ja musiikille varattu huone.

Kaikki on vielä uutta ja kiiltävää. Yksi huone on omistettu sairaalaleikeille, joiden avulla lapsi voi käsitellä sairaalakokemuksiaan. Leikissä lapsi voi vaikkapa olla lääkäri ja johtaa tilannetta, jossa hän hoitaa vanhempaa, nallea, nukkea tai työntekijää.

– Leikki ja toiminnallisuus on sisäänrakennettu lapseen. Silloin lapsi on omimmalla alueellaan, Satu Laakso muistuttaa.

Leikkitoiminta on yksilöllistä. Kullekin lapselle tarjotaan juuri hänelle sopivaa ja mieluista toimintaa.

Se ilahduttaa, kun löydämme asian, josta lapsi innostuu. Milloin se on sopiva värityskuva, milloin taas ilmapalloleikki.

– varhaiskasvattaja Paula Pulkkinen

Sairaalassakin voi oppia ja kasvaa

Kirkon varhaiskasvattajat toimivat tiiviissä yhteistyössä sairaalan varhaiskasvattajien, kuten lastenhoitajien, lastentarhanopettajien ja nuoriso-ohjaajan, kanssa. He kaikki pitävät huolta, että lapsi saa tukea kasvuun, kehitykseen ja oppimiseen sairaalassakin. Sairaalankin tilanteeseen sopeutuva varhaiskasvatus on tavoitteellista ja perustuu varhaiskasvatussuunnitelmaan.

Satu Laaksolle ja Paula Pulkkiselle keskeistä on lasten ja perheiden kohtaaminen ja näiden tarpeisiin vastaaminen. He tapaavat perheitä lapsen voinnin mukaan sekä vuodeosastoilla että leikkitiloissa. Heidän kanssaan perheet voivat keskustella myös hengellisistä asioista.

Leikki- ja nuorisotoimintaan ovat tervetulleita myös lapsen vanhemmat, sisarukset ja isovanhemmat.

– Työmme on rinnalla kulkemista ja kannattelua, Pulkkinen sanoo.

– Löydämme ilon hetkiä perheiden kanssa ja näemme lapsen kehittyvän. Myös se ilahduttaa, kun löydämme asian, josta lapsi innostuu. Milloin se on sopiva värityskuva, milloin taas ilmapalloleikki.

– Työmme on myötätuntoista läsnäoloa. On tärkeää antaa lapsille ja perheille tilaa käsitellä kaikkia tunteitaan, sanovat varhaiskasvatuksen ohjaajat Satu Laakso (vas.) ja Paula Pulkkinen.

– Työmme on myötätuntoista läsnäoloa. On tärkeää antaa lapsille ja perheille tilaa käsitellä kaikkia tunteitaan, sanovat varhaiskasvatuksen ohjaajat Satu Laakso (vas.) ja Paula Pulkkinen.

Älylaite tuo musiikkihetken vuodepotilaalle

Kerran viikossa Pulkkinen ja Laakso pitävät musiikkihetken sairaalan tiloissa. Mikäli lapsen vointi ei salli tulla musiikkihuoneeseen, hän voi osallistua musiikkihetkeen älylaitteen välityksellä.

– Monesti näemme, miten lapsi innostuu, kun hän kuulee musiikkia. Hän antautuu musiikin vietäväksi, ja sen näkeminen on myös vanhemmalle hieno hetki, Pulkkinen sanoo.

Leikki- ja nuorisotoiminnan tilat ovat avoinna päivittäin Uuden lastensairaalan potilaille ja heidän perheilleen sairaalan neljännessä kerroksessa.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.