Leikola jeesustelee: Elämässä joutuu arvioimaan kaiken pyhyyttä

Leikola jeesustelee: Elämässä joutuu arvioimaan kaiken pyhyyttä

Elämän pyhyys riippuu siitä, mistä kulmasta sitä tarkastelee. Pyhistä pyhin on elämän vastakohta.

Ne, jotka haluavat perustella abortin vastustamistaan kristillisyydellä, sanovat ”elämä on pyhää”. 

Mutta mitä se oikeastaan tarkoittaa? Tappamisen kiellon ymmärrän. Sehän on universaali perusasia. Paitsi että siinäkin on poikkeuksia. Kirkkoisä Augustinus muistaakseni ratkaisi sotimiseen liittyvän tappamisdilemman silloisten ja tulevien kristittyjen puolesta (kiitti vaan, Aku-setä!). Mutta edelleenkin joudutaan tulkitsemaan, mikä on hätävarjelua ja mikä oikeutettua sotaa. Yhdessä maailman jumalisimmista maista, Yhdysvalloissa, ihmisiä suojeleva poliisi tappaa yli tuhat ihmistä vuosittain. Mustien osuus tapetuista on kaksinkertainen heidän väestöosuuteensa nähden.

Tämä johdattaa miettimään sitä, onko kaikki elämä yhtä pyhää ja arvokasta. Ja voiko elämä silti olla pyhää, vaikka kaikki elämä ei olisi yhtä pyhää ja arvokasta? Hindut ovat tässä ajattelussa meitä pitemmällä jättäessään naudanlihan väliin. Mutta meilläkin terveydenhoidossa tehdään jatkuvasti päätöksiä ei vain elämän lopettamisesta (milloin jatketaan elvytystä), vaan myös elämän laadusta. Elämän laatuun kuuluu myös kivuttomuus. Tarpeetonta kipua ei tulisi kenenkään kärsiä, jos elämä on pyhää. Amerikassa on ollut opioidiepidemia, mutta Suomessa viedään kipulääkkeet niiltäkin, joilla krooninen kipu on ainoana elämänkumppanina.

 Ja voiko elämä silti olla pyhää, vaikka kaikki elämä ei olisi yhtä pyhää ja arvokasta?

Meneepä kinkkiseksi! Mutta lisätään vaikeusasteita: kymmenessä käskyssä ainoa pyhityskomento on lepopäivän pyhittäminen. Pyhällä tarkoitetaan myös kohoamista arjen yläpuolelle. Mutta monelle pyhäpäivät voivat olla viikon kurjimpia päiviä. Bussit kulkevat harvemmin, kirjastot ovat kiinni, eikä ole sitäkään vähää lähimmäisiä seurana kuin arkena. Pyhä voi ollakin hyvän elämän vastakohta – hurjaa! 

Ja sitten sokeri pohjalla: kristinuskon peruskiviä on yhden ihmisen – joka oli Jumala – kuoleman pyhittäminen. Ei niinkään elämän. Pyhistä pyhin onkin elämän vastakohta! (Toki Jeesuksella piti ensin olla elämä kuten kaikilla kuolevaisilla ja kuolleilla.)  

Mitä enemmän pohdin, sitä enemmän elämä riisuuntuu kaikenlaisesta pyhyydestä. Ehkä vika onkin tässä: elämästä tulisi tehdä elämisen arvoista, sekä omasta että toisten elämästä. Ehkä pyhyys hiippaileekin pienin askelin, arkeen ja ihmisarvoon – eikä ole koskaan vakaa ja valmis, kuten ei maailmakaan, jossa pyhyyttä joudutaan arvioimaan.

 

Kirjoittaja on kirjailija ja kolumnisti.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi