null Leikola jeesustelee: Koulujen alettua on tärkeä muistaa, että nenän kaivamisen taidonkin lapsi oppii matkimalla

Puheenvuorot

Leikola jeesustelee: Koulujen alettua on tärkeä muistaa, että nenän kaivamisen taidonkin lapsi oppii matkimalla

Paras tapa opettaa yhteisvastuuta ja toisten huomioonottamista on oma esimerkki.

Jo joutui karvas aika, eli lapset luikkivat kouluihin. Varsinkin niille vanhemmille, joiden jälkikasvu aloitti ekan luokan, tuo aamu toi palan kurkkuun. Menetyksen tunteeseen sekoittuu haikeus yhden aikakauden lopusta, mutta – ollaanpas rehellisiä siellä – myös kontrollin menetys. Apua, en enää tiedä, mitä se kakara puuhaa!

Niin hekumalliselta kuin tuntuukin ajatus, että lapsella ei olisi muita esikuvia oppimiselleen kuin Minä, Esimerkkivanhempi, niin näin se ei koskaan ole. Niitä tyyppejä, jotka maanittelevat ”sallikaa lasten tulla minun tyköni” on vino pino hyviksistä pahiksiin ja siltä väliltä. Ihmisen ja muiden eläinten pentuihin on sisäänrakennettu uteliaisuus ja toimintatapa, jossa ympäristö otetaan haltuun nuuskimalla, konttaamalla, haistelemalla ja hiplaamalla, ei kirjoista tai kännykkäsovelluksista.

Ipana kieri pian alas melko vähin vammoin ja hänen päävärkkinsä on tänä päivänä paljon timmimmässä kunnossa kuin isällään.

Itse muistan, kun tyttären opittua kävelemään päätimme äitinsä kanssa poistaa puutalon portaista turvaportit. Sitten odoteltiin henkeä pidätellen, milloin portaista kuuluu muks muks muks kops pam ja pidettiin käsiä ristissä, että viimeinen laskeutuminen ei tapahtuisi pää edellä. Ipana kieri pian alas melko vähin vammoin ja hänen päävärkkinsä on tänä päivänä paljon timmimmässä kunnossa kuin isällään.

Sillä näin se on aina käynyt ja näin se käy. Koska lastenkasvatusohjeet ovat yleensä varsin käypiä yleisen kanssakäymisen ohjeita – sopivasti soveltaen – niin kerrattakoon: kanssaihmisille pitää jättää liekaa tehdä omat virheensä. Toki on myös jokaisen velvollisuus valistaa ensin vaaroista ja vinkata parhaista käytännöistä. Veneessä pelastusliivit saa ojentaa toiselle ja autonavaimen ottaa kännikalalta pois. Jeesuskin luultavasti sanoi vetten päällä kävellessään: ”Älkää kokeilko tätä kotona.”

Jos lapsi oppii kaivamaan nenää nähdessään aikuisen tekevän niin, aikuinen voi oppia olemaan ihmisiksi nähdessään muiden toimivan niin.

Mutta pohjimmiltaan ketään ei voi estää ottamasta selvää, mistä kaikesta elämässä on kysymys, valo- ja varjopuolineen, sillä kielletty hedelmä houkuttelee pitemmän päälle enemmän kuin sallittu.

Mitä siis voi tehdä? Paras tapa opettaa yhteisvastuuta ja toisten huomioonottamista on oma esimerkki. Jos lapsi oppii kaivamaan nenää nähdessään aikuisen tekevän niin, aikuinen voi oppia olemaan ihmisiksi nähdessään muiden toimivan niin. Olipa elämänikäisen oppimisen aine- ja aihevalikoima mikä hyvänsä, matkimalla oppiminen on ollut ylivoimaisesti tehokkain menetelmä edelliset miljoona vuotta ja toimii edelleen.

 

Kirjoittaja on kirjailija ja kolumnisti.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.