Leikola jeesustelee: Väärän kanssa on syytä olla tarkkana
Oikean vastakohta on väärä, mutta mikä on väärän vastakohta? Se on suora.
Vääryyksiä on suomen kielessä kolmenlaisia.
Ensinnäkin väärä voi olla reitti pisteestä A pisteeseen B, joka kulkee mitä tahansa muuta paitsi suorinta tietä. Tarpeeksi kun kiertää, palaa alkupisteeseen eli tekee kierroksen. Jos urheilukilpailussa oikaisee eikä teekään täyttä kierrosta, on kiero. Monimutkaistako? Ei tämä vielä mitään!
Sillä niin menee vääryyskin mutkalliseksi, kun päästään toisen lajin vääryyteen eli virheellisyyteen. Se, minkä luonto kasvattaa kieroon, kuten esimerkiksi EU:n alueella kurkun, on ihmisen mittapuulla epäkelpo. Virheellisyys on itse asiassa epäkelpoa rankempi sana. Eihän kurkkuun ole kukaan virhettä pannut. Mutta ihmisen tarveaineiksi luonnontuotteet, kuten tukkipuu talontekoon, kelpaa vain suorana.
Aina ei voi tehdä oikein, mutta aina voi olla tarkempi.
Ja jos kiero ei välttämättä ole huijari, vaan ainoastaan arveluttavia keinoja käyttävä tyyppi, niin kolmas väärän merkitys sinkauttaa meidät jo moraalin alueelle. Väärä on kulttuurin korkeimmalle eli kuvaannolliselle tasolle noustuaan tullut merkitsemään epärehellistä. Väärentäminen ei ole virhe, vaan aktiivinen teko ja väärän todistuksen antaminen lähimmäisestä on suoralta kädeltä tuomittavaa. Sanaleikki muuttuu vakavammaksi, jos jalkaan ei vedäkään vain vääriä housuja, vaan niiden taskusta löytyy väärää rahaa.
Ja nyt tullaankin tärkeimpään asiaan tässä kolumnissa, ja se on pyyntö tarkkuuteen. Arkipuheessa ja sosiaalisessa mediassa on helppo sekoittaa saman sanan eri vahvuiset merkitykset, joista joku voi olla eksakti ja kuulua teknisemmän elämän alueelle, toinen kuvaannollisempi ja kuulua moraalin alueelle.
Lähimmäinen voi sanoa tai tehdä jotakin väärin, mutta tarkoitatko, että hän teki virheen vai että hän on vilpillinen? Lähimmäinen voi olla syyllinen vaikka mihin, mutta ei silti syypää rikokseen. Ja niin edelleen.
Jos sinä lähimmäisenä olet huolimaton ja epätäsmällinen arvostellessasi muiden toimia, saatat itse olla huomenna jonkun toisen väärin kohdeltu lähimmäinen.
Niin, se on silloin väärin sinua kohtaan. Vääryydet eivät maailmasta lopu toisilla vääryyksillä, ja aina ei voi tehdä oikein, mutta aina voi olla tarkempi. Kiitos tarkkaavaisuudesta.
Kirjoittaja on kirjailija ja kolumnisti.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Leikola jeesustelee: Elämässä joutuu arvioimaan kaiken pyhyyttä
PuheenvuorotElämän pyhyys riippuu siitä, mistä kulmasta sitä tarkastelee. Pyhistä pyhin on elämän vastakohta.