Linda-Maria: Räppäsin Eminemiä karaokessa juuri ennen 30-vuotispäivääni ja huomasin, että jotain puuttuu
Kulutin kolme vuosikymmentä peläten, mitä muut ihmiset minusta ajattelevat.
Täytin puolitoista viikkoa sitten 30 vuotta ja sillä kellonlyömällä kehooni laskeutui itsevarmuus, jollaista en ole aiemmin kokenut. Tarina kuulostaa paremmalta näin, vaikka todellisuudessa se tapahtui virallista syntymäpäivääni edeltävänä päivänä, kun olin vielä 29-vuotias.
Ennen tuota hetkeä olin kuluttanut kolme vuosikymmentä peläten, mitä muut ihmiset minusta ajattelevat.
Ensimmäisen vuosikymmeneni aikana totesin, ettei minun kannata olla oma itseni, mikäli haluan pärjätä koulumaailmassa. Välitunneilla ei kannattanut pitää omia lauluesityksiä luumupuun alla, jos halusi tulla hyväksytyksi. Naisjulkkisten sijaan kannatti fanittaa miesjulkkiksia ja kouluun ei missään nimessä kannattanut mennä päässään lammasystävän villasta huovutettu hattu.
Ensimmäisellä vuosikymmenelläni kadotin muiden miellyttämiseen identiteettini, joka ei ollut kerennyt edes muodostua. Toisen vuosikymmeneni aikana huomasin, että muiden miellyttäminen kannatti myös siitä syystä, että sillä tavoin saattoi välttyä väkivallalta tai säilyä hengissä.
Törmäsin tuntemattoman minusta kirjoittamaan ilkeään kommenttiin, ei pelkoa.
Luulin ajoittain saavani miellyttämisestä palkaksi hyväksyntää, mutta todellisuudessa minua ei koskaan hyväksytty yhteisöön, johon yritin kuulua.
Kolmannella vuosikymmenelläni jouduin opettelemaan, miten koko maailmaa miellytetään. Julkisuus on huonoin mahdollinen paikka ihmiselle, joka on perustanut identiteettinsä muiden hyväksynnän varaan.
Työlläni sain kuitenkin tienattua rahaa, ja kolmannella vuosikymmenelläni päätin maksaa itseni kipeäksi, jotta tulisin terveeksi. Päivänä ennen kuin täytin 30 vuotta, olin käynyt psykoterapiassa noin viiden vuoden ajan. Erityisesti kuluneen vuoden aikana olen keskittynyt sen opettelemiseen, etten ripustaisi omanarvontuntoani muiden ihmisten varaan.
Pari tuntia ennen virallista syntymäpäivääni räppäsin karaokessa keltainen kesämekko päälläni Eminemin Superman-biisiä ystäväni kanssa. Kesken esityksen huomasin, että jotain puuttuu. Se ei ollut mikrofoni tai taustanauha. Se oli pelko siitä, mitä muut ihmiset ajattelevat minusta.
Puolentoista viikon aikana olen huomannut tuon pelon puuttuvan yhä useammista hetkistä, joissa se aiemmin oli läsnä. Törmäsin tuntemattoman minusta kirjoittamaan ilkeään kommenttiin, ei pelkoa. Uskalsin olla läheiseni kanssa eri mieltä, ei pelkoa.
Maanantaina sanoin terapeutilleni, että minulla on huolestuttavaa kerrottavaa. Sanoin epäileväni, että jokin on pahasti vialla. Terapeutin tiedusteltua asiasta tarkemmin, kerroin vakava ilme kasvoillani mistä on kyse.
Kerroin, että pelkäsin 30 vuotta ja nyt minusta tuntuu, etten pelkää enää.
Kirjoittaja on muusikko, kirjailija ja häpeämättömästi hengellinen marsuäiti.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Linda-Maria: Uskoni voimistui, kasvoi äärimmilleen ja kiehui lopulta yli, enkä saanut Jumalaan enää yhteyttä
PuheenvuorotVaikka olen pohtinut Jumalan olemusta ja olinpaikkaa, en koskaan aiemmin ole epäillyt Hänen olemassaoloaan.
