Linda-Maria: Uskoni voimistui, kasvoi äärimmilleen ja kiehui lopulta yli, enkä saanut Jumalaan enää yhteyttä
Vaikka olen pohtinut Jumalan olemusta ja olinpaikkaa, en koskaan aiemmin ole epäillyt Hänen olemassaoloaan.
”Miksi uskot Jumalaan?” Olen kuullut tämän kysymyksen elämäni aikana monesti ja viime vuoden aikana yhä useammin, kun olen alkanut puhua hengellisestä vakaumuksestani enemmän myös julkisesti.
Olen joskus pohtinut kirjoittavani aiheesta kolumnin, mutta aiemmin kysymys on tuntunut tylsältä ja vastaus itsestään selvältä. Kuin minun pitäisi selittää, miksi uskon äitini olevan olemassa tai miksi kutsun isääni yhä isäkseni, vaikkei hän ole enää maan päällä.
Olen kasvanut luterilaisessa kodissa, tutustunut useisiin eri uskontoihin, päätynyt lopulta kristinuskoon ja kolunnut läpi monet sen suuntaukset. Aiemmin elämässäni minulla ei kuitenkaan ole ollut vaihetta, jolloin olisin kokenut uskoni olevan kriisissä. Vaikka olen pohtinut Jumalan olemusta ja olinpaikkaa, en koskaan aiemmin ole epäillyt Hänen olemassaoloaan.
Kokemani vastoinkäymiset tai kärsimys maailmassa eivät ole saaneet uskoani järkkymään. Kertomus alkuräjähdyksestä ja muut tieteen osoittamat tosiasiat ovat vain vahvistaneet sitä. Erään toisen uskonnon kolminaisuutta loogisempi jumalakäsitys houkutteli, mutta omakohtainen kokemus Jeesuksesta sai minut luottamaan logiikan sijasta uskoon.
Kulunut vuosi oli uskoni osalta kuin painekattila. Uskoni voimistui, kasvoi äärimmilleen ja kiehui lopulta yli. Jeesuksen mukaan riittää, jos uskoa löytyy edes sinapinsiemenen verran, mutta hetken minusta tuntui, ettei kattilan pohjalla ollut jäljellä jyvääkään.
Tuntui enemmänkin siltä, kuin Jumala olisi vain sometauolla.
Ei ole tapahtunut mitään erityistä, mikä olisi saanut minut yhtäkkiä epäilemään. Yksikään nokkela ateisti ei ole saanut vakuutettua minua siitä, että olisimme vain sattumien keskellä ajelehtivia solumöykkyjä. En ole myöskään pettynyt elämääni. Asiani ovat paremmin kuin koskaan aiemmin.
Jokin aika sitten, keskellä kirkasta päivää vain äkisti tunsin, etten saa Jumalaan yhteyttä. Kuin etsisin Häntä Instagramista ja näkisin ilmoituksen ”käyttäjää ei löydy”. En kuitenkaan panikoinut, vaikka olen ripustanut Hänen varaansa koko elämäni. Tuntui enemmänkin siltä, kuin Jumala olisi vain sometauolla. Minulle riittäisi tieto siitä, että Hän palaisi kyllä takaisin.
Tuona iltana jätin Jumalalle vastaajaan viestin. Kerroin, että yhteys jostakin syystä pätkii, mutta täällä minä olen. Sanoin laittavani puhelimeni yöksi älä häiritse-tilaan, mutta kerroin Hänen olevan suosikit-listallani, joten Hänen puhelunsa tulevat läpi, vaikka nukkuisin kuinka syvää unta.
Yöllä Jumala otti yhteyttä. Vaimeasti, mutta otti kuitenkin. Jumala sanoi, ettei Hän vähene tai suurene minun uskoni mukaan. Hän on kyllä siellä, vaikken aina kuulisi Häntä.
Kääntäessäni tyynyni viileän puolen esiin huomasin sen alla jotakin. Se oli sinapinsiemen.
Kirjoittaja on muusikko, kirjailija ja häpeämättömästi hengellinen marsuäiti.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: Suhde Jeesukseen on kuin muutkin ihmissuhteet
PuheenvuorotJumala on minulle kaikki, mutta sitten tuli vaihe, jolloin tuntui, etten saa häneen enää yhteyttä, kirjoittaa Linda-Maria Raninen.