Luoma: Barbie-elokuva kertoo siitä, kuinka tyttöjen jutut eivät ole koskaan pinnallisia
Naiset miettivät paljon sitä, mitä viestittävät ulkonäöllään. Sen perusteella on kuitenkin mahdotonta päätellä ihmisestä yhtään mitään.
Kävin katsomassa Barbie-elokuvan, ja se yllätti minut täysin. En olisi arvannut, että elokuva vaaleanpunaisessa utopiassa liihottelevasta nukesta olisi älykäs feministinen tutkielma sukupuolirooleista ja niihin liittyvistä nyky-yhteiskunnan kipupisteistä. Lapsuuden leikkien jälkeen olen nähnyt Barbie-nuket lähinnä pinnallisina, massatuotettuina muovileluina, jotka ylläpitävät epätervettä kehonkuvaa ja maksavat paljon. En ollut ajatellut, että Barbie on myös lelu, joka opettaa, että tytöt voivat tehdä mitä vain ja olla mitä vain, kuten lääkäreitä, astronautteja ja tuomareita.
On ikävää saada itsensä kiinni sellaisesta ajattelusta, jossa tulee jakaneeksi tyttöjen juttuja pinnallisiin ja ei-pinnallisiin. Siinä haiskahtaa sisäistetty naisviha. Spede Pasasen sketsit ”naisen logiikasta” ja lukemattomat blondivitsit ovat varkain opettaneet, että meikkaamisesta tai muodista kiinnostuneet naiset ovat pinnallisia tai jopa tyhmiä. Ihan kuin sillä olisi mitään tekemistä ihmisen älykkyysosamäärän kanssa, miten hän pukeutuu tai mistä on kiinnostunut. Barbie-elokuva haastaa tällaisen ajattelun ja muistuttaa että ihmisestä ei voi tehdä minkäänlaisia päätelmiä tämän ulkonäön perusteella.
Vaalenpunaisesta Barbie-maailmasta ottaisin todelliseen maailmaan niin paljon.
Kysymykset siitä, miten nainen saa pukeutua tai miltä näyttää ovat olleet pinnalla jo kauan ennen Barbie-nukkeja tai edes muovin keksimistä. Viime aikojen esimerkkinä mainittakoon, että naispuoliset papit miettivät usein kuinka paljon voi meikata, laittaa hiuksia ja käyttää koruja tai saako ehtoollista jakaessa olla kynnet lakattuina. Meneekö siinä uskottavuus, häiriintykö messun pyhyys, antaako itsestään pinnallisen vaikutelman?
Jos joku minulta kysyy, niin nyt viimeistään Barbie-elokuvan voimaannuttamana vastaukseni on hyvin yksinkertainen: ei, ei ja ei. Kuten kenenkään älykkyydestä, myöskään syvällisyydestä tai pyhyydestä ei tietenkään voi sanoa mitään ulkonäön perusteella. Ihan älytöntä, että sellainen on joskus käynyt edes mielessä. Vaalenpunaisesta Barbie-maailmasta ottaisin todelliseen maailmaan niin paljon, kuten naisten johtaman korkeimman oikeuden.
Barbie on aikuisten satu. Se kertoo Barbie-nukesta joka ajautuu eksistentiaaliseen kriisiin ja joutuu kohtaamaan todellisen maailman. Me, jotka taas elämme todellisessa maailmassa, tarvitsemme aina silloin tällöin satuja. Se auttaa jaksamaan ja jatkamaan.
Kirjoittaja on populaarikulttuurin ilmiöihin hurahteleva teologi, feministi ja päiväuneksija.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Barbiet on kaivettu kaapeista ja ”mini-minä” tuottaa mielihyvää myös aikuisille – leikki edistää hyvinvointia, ja joskus nukkejen kautta leikitään ulos myös ahdistusta
Hyvä elämäLelujen ja leikin tutkija Katriina Heljakka tietää, ettei nostalgia ole suinkaan ainoa asia, joka vetää aikuisia leikin ja Barbie-nukkejen pariin.
