Paholainen ja para-olennot avustavat emäntää kirnuamispuuhissa.
Maito ja voi ovat olleet arvotavaraa, joiden varastamisesta varoitettiin jopa kirkkomaalauksissa – voin kirnuaminen oli hyvän emännän taito
Espoon tuomiokirkon seinällä voita tehdään paholaisen ja taikuuden avulla.
Valurautapannulle kaadetaan reippaalla kädellä voisulaa, ja tirisevään voisulaan valutetaan paksua taikinaa. Näin syntyy blini, laskiaisherkku, johon tarvitaan voin lisäksi kananmunaa ja täysmaitoa. Valmiin blinin päälle voi sitten muiden höystöjen viereen lusikoida smetanaa.
Blineillä kuten kermavaahtoa tursuavilla laskiaispullillakin mässäillään näihin aikoihin siksi, että laskiaistiistain jälkeen alkaa paasto. Perinteisesti paastoa noudattava luopuu lihan lisäksi myös maitotuotteista ja kananmunista. Paasto kestää pääsiäiseen asti, joten ei ihme, jos sitä ennen tekee mieli herkutella rasvaisella ja täyttävällä ruualla.
Voi ei ole nykyisin kovin hyvässä huudossa. Ravintosuositukset muistuttavat, että voi on kovaa rasvaa, jota tulisi käyttää vain harvoin. Voi sisältää runsaasti kolesterolia, ja korkea kolesteroli puolestaan lisää sydän- ja verisuonitautien riskiä. Itse asiassa paastoruoka – kasvikset ja kala – olisi myös terveysruokaa, ja paastoaminen tekisi hyvää sielun lisäksi myös ruumiille ja koko luomakunnalle.
Voi oli herkkua ja arvotavaraa
Voin arvostuksen alamäki alkoi 1960-luvulla maatalouden liikatuotannon myötä – puhuttiin voivuorista. 1970-luvulla Pohjois-Karjala-projekti kampanjoi näkyvästi sydän- ja verisuonitautien vähentämiseksi, ja sen silmätikkuina olivat erityisesti voi ja suola. Sitä ennen voi oli pitkään ollut sekä herkkua että arvotavaraa.
Keskiajalla voi oli Suomen tärkein vientituote ja valuuttaa, jolla talonpojat maksoivat veronsa. Yhden voikilon kirnuamiseen tarvittiin parikymmentä litraa maitoa. Tuon aikaiset lehmät eivät olleet mitään pitkälle jalostettuja teholypsäjiä, joten yhden lehmän maidosta saatiin vuodessa vain muutamia kiloja voita.
Se, kuinka elintärkeitä maito ja siitä saatava voi ovat olleet, näkyy kansanperinteessä ja myös Suomen keskiaikaisten kivikirkkojen maalauksissa. 1400-luvun lopulla rakennetussa Espoon tuomiokirkossa on kaksi aiheeseen liittyvää maalausta. Toisessa nainen on lypsypuuhissa, toisessa kirnuamassa voita. Molemmissa häärii apumiehenä itse paholainen.
Koiraa muistuttavat eläinhahmot, joiden päät ovat voiastioissa, ovat para-olentoja, eräänlaisia magiaa harjoittavien ihmisten apureita. Eivätkä ne todennäköisesti ole astioilla syömässä vaan oksentamassa. Ällöttävää? Ei, sillä paran oksennuksen ansiosta voita syntyi yliluonnollisen suuri määrä. Siitä kertovat kirnuamiskuvan munanmuotoiset pallerot, jotka ovat voitoppia.
Kirkkomaalaukset varoittivat varastamasta
Useimmat keskiaikaisten kirkkojen kuva-aiheet perustuvat Raamatun kertomuksiin tai pyhimyslegendoihin, mutta nämä niin sanotun maitomagian kuvaukset poikkeavat niistä. Taidehistorioitsija Janika Aho, joka tekee väitöskirjaa keskiaikaisten kirkkojen seinämaalauksista, kertoo, että kuvat ovat eräänlaista moraaliopetusta. Paholaishahmot ja para-olennot ovat katsojalle vakava varoitus siitä, että tässä puuhataan jotakin kiellettyä: varastetaan maitoa naapurin lehmästä ja kirnutaan varastetusta maidosta voita.
Ahon mukaan lypsäminen ja maidon käsittely olivat keskiajalla vahvasti naisten töitä, ja voin kirnuaminen oli hyvän emännän taito.
– Maalaukset ovat viestineet sitä, miten naisten toivotaan käyttäytyvän, ja mikä taas ei ole naisille sopivaa. Joissakin keskiaikaisissa kirkoissa on myös miehille suunnattuja maalauksia. Niiden aiheena on hevoskauppa.
Maitovarkaudet olivat ilmeisesti keskiajalla aivan todellinen ongelma, koska aiheesta on paljon suullista perimätietoa. Naapurilta maidon varastaminen mainitaan myös keskiajalta säilyneissä lakikokoelmissa yhtenä omaisuusrikoksen lajina.
Janika Aho muistuttaa, että keskiajalla maidon tai kotieläinten varastaminen on ollut erityisen raskas rikos sen vuoksi, että se on voinut ajaa toisen köyhyyden ja nälän partaalle.
– Eli kirkkomaalausten iso opetus on ollut se, kuinka eletään yhteisön jäseninä vahingoittamatta toisia.
Lähteet:
Ilari Aalto: Vuosi keskiajan Suomessa. Atena 2023.
Janika Aho ja Katja Fält: Maito, naiset ja paholaiset – Magia Suomen keskiajan kirkkomaalauksissa. Teoksessa Magiaa ennen ja nyt. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2024.
Ritva Kylli: Suomen ruokahistoria. Gaudeamus 2021.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Keskiajan ihmisille pyhimykset olivat läheisiä auttajia, ja työtkin rytmitettiin pyhimyskalenterin mukaan
HengellisyysUskonnollinen ja kristillinen ajattelu läpäisi keskiajalla koko elämänpiirin, kertoo arkeologi ja tietokirjailija Ilari Aalto. Hän kokeili seurata keskiajan vuodenkiertoa askareineen ja juhlapyhineen.
