Jouluna Suomessa herkutellaan menneiden vuosisatojen luksuksella
Ruokaan liittyy niin paljon turvallisuutta ja muistoja, että perinteet eivät noin vain katkea, sanoo historiantutkija Ritva Kylli.
Lanttulaatikkoa, perunalaatikkoa, porkkanalaatikkoa. Rosollia, silliä, lipeäkalaa. Riisipuuroa, sekahedelmäsoppaa, piparkakkuja ja tähtitorttuja. Kaiken keskellä tietenkin kinkku. Sellainen on suomalainen jouluateria perinteisimmillään – ja sellainen sen kuuluu monien suomalaisten mielestä edelleenkin olla.
Kun historiantutkija, Suomen ruokahistoria -kirjan (Gaudeamus 2021) kirjoittanut Ritva Kylli, katsoo joulupöytää, hän näkee siinä kerroksia eri vuosisadoilta. Esimerkiksi riisipuuro ja piparkakut ovat aikoinaan olleet harvinaisia juhlaherkkuja, sillä niin riisi kuin mausteetkin ovat olleet kallista tuontitavaraa.
Kasvislaatikot taas jatkavat vanhaa suomalaista pitoruokaperinnettä. Uunissa haudutettuja lanttu- ja naurisruokia on tehty kauan. Nykyisin esimerkiksi lanttulaatikko on leimallisesti jouluruokaa, mutta ennen sitä saatettiin laittaa juhannukseksikin.
Porkkanan kasvattaminen yleistyi Suomessa vasta 1800-luvun lopulla, joten porkkanalaatikko on suhteellisen tuore herkku. Reippaasti uudempi tulokas joulupöydässä on bataatti, josta on 2000-luvulla tullut lantun kilpailija.
Joulupöytä ei varmasti ole se, mistä liharuuat ensimmäisenä väistyisivät.
Kinkulle sen sijaan ei tunnu löytyvän varteenotettavaa haastajaa. Yritykset markkinoida kalkkunaa kinkun vaihtoehdoksi eivät ole onnistuneet. Ritva Kylli epäilee, että tuskinpa seitanista tai muista kasvisversioistakaan on kinkun päihittäjäksi.
– Vaikka paljon puhutaan lihansyönnin vähentämisestä, niin joulupöytä ei varmasti ole se, mistä liharuuat ensimmäisenä väistyisivät.
Nykyisennäköinen kinkku yleistyi joulupöydässä vasta 1800-luvulla, mutta sianliha on ollut keskitalven juhlaruokaa jo viikinkiajoilta asti.
Katolisella keskiajalla joulua edelsi paasto. Kun se jouluna päättyi ja lihaa sai pitkän odotuksen jälkeen syödä, rasvainen sianliha maistui.
Lipeäkala on vanha ruokaperinne, jonka joulu on pitänyt hengissä.
Joulupöydän vanhin ja myös uhanalaisin laji on lipeäkala, jonka valmistamisesta löytyy tietoja keskiajalta asti. Silloin oli yleinen tapa säilöä kala kuivaamalla, sillä suola oli kallista eikä sitä aina ollut saatavilla.
– Lipeäkala on vanha ruokaperinne, jonka joulu on pitänyt hengissä. Se on vähän kuin mämmi – jos ne eivät kuuluisi isojen juhlapyhien perinteisiin, niitä tuskin enää tunnettaisiin, Ritva Kylli sanoo.
Lipeäkalaa saattaa odottaa sama kohtalo kuin erilaisia lihahyytelöitä ja rasvaisia makkaroita, jotka Kyllin havainnon mukaan ovat kadonneet joulupöydästä.
Entä sitten juomat? Viini on jouluaterialla niin kuin muutenkin suomalaisessa ruokapöydässä melko uusi asia. Sen käyttö ruokajuomana yleistyi 1990-luvulla. Jos jouluaterialla haluaisi lasiinsa perinteisen vaihtoehdon, sellainen olisi olut tai viina – eikä edes mitenkään kohtuudella nautittuna. Juopottelu on ennen vanhaan ollut olennainen osa joulunviettoa.
Katolisella ajalla vuodenkiertoa rytmittivät paastopäivät ja pitemmät paastot, jolloin ei käytetty lihaa, maitotuotteita eikä munia. Elämä oli muutenkin paljon niukempaa kuin nykyisin. Ei siis ihme, että juhlapyhinä syötiin paljon ja hartaasti.
Yletön syöminen ja monista ruokalajeista notkuva pöytä tuntuvat edelleen kuuluvan monen jouluun.
– Se on vähän hassua. Samoin meillä syödään yhä laskiaisen ja pääsiäisen raskaita ja rasvaisia perinneruokia, mutta paasto siitä välistä on jäänyt pois, Ritva Kylli sanoo.
Ihmiset haluavat syödä samoja ruokia, mitä he ovat jo lapsena syöneet.
Suomalainen joulupöytä on hänen mielestään kansainvälisesti katsottuna ainutlaatuinen. Monissa maissa jouluna syödään tämän hetken juhlaruokia, nykyajan luksusta. Meillä taas pöytään katetaan 1700-luvun herkut.
Niin katetaan todennäköisesti vielä pitkän aikaa, sillä satoja vuosia vanhat perinteet eivät noin vain katkea.
– Ruokaan liittyy niin paljon kotoisuutta, turvallisuutta ja muistoja. Ihmiset haluavat syödä samoja ruokia, mitä he ovat jo lapsena syöneet ja mitä aiemmat sukupolvet ovat syöneet.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Maito ja voi ovat olleet arvotavaraa, joiden varastamisesta varoitettiin jopa kirkkomaalauksissa – voin kirnuaminen oli hyvän emännän taito
HengellisyysEspoon tuomiokirkon seinällä voita tehdään paholaisen ja taikuuden avulla.
.jpg)
