Malawilainen Eni Amadu oppi lukemaan nelikymppisenä: ”En ole enää sama ihminen, joka olin ennen”
Nämä naiset oppivat lukemaan jaonkielellä. Eni Amadu on innokkaasti mukana oppitunnilla.

Nämä naiset oppivat lukemaan jaonkielellä. Eni Amadu on innokkaasti mukana oppitunnilla.

Malawilainen Eni Amadu oppi lukemaan nelikymppisenä: ”En ole enää sama ihminen, joka olin ennen”

Lukemaan oppiminen omalla kielellä on perustava ihmisoikeus ja elämän suuri käännekohta. Pipliaseuran lukutaito-ohjelman avulla 20 000 itäafrikkalaista oppii lukemaan neljässä Itä-Afrikan maassa 16 vähemmistökielellä.

Tärisevin käsin ja hitaasti kirjain kerrallaan malawilainen Eni Amadu kirjoittaa nimeään paperiin. Hän on vasta pari kuukautta sitten oppinut pitämään kynää kädessä. Kun oma nimi on paperissa, suun valtaa leveä hymy ja silmät loistavat.

– Osaan kirjoittaa nimeni. Tunnen itseni täysivaltaiseksi ihmiseksi, Eni Amadu sanoo.

Luku- ja kirjoitustaito ovat Enille unelmien täyttymys. Vielä vähän aikaa sitten hänen allekirjoituksensa virallisissa papereissa oli sormenjälki – lukutaidottoman leima. Sen jättäminen oli hänelle suuri häpeä.

Lukutaidoton Ihminen on herkästi huijattavissa, koska ei tiedä, mitä allekirjoittaa. Lukutaito lisää itsenäisyyttä, mikä tarkoittaa, että jatkuva toisten avun varassa eläminen vaihtuu kykyyn pärjätä omin avuin kaupassa, pankissa, apteekissa ja oudoilla kaduilla suunnistaessa.

Vaatii itsekuria tarttua koulukirjoihin – motivaationa on parempi elämä.

Lukutaito nelikymppisenä

Eni Amadu on 39-vuotias jaokansaan kuuluva seitsemän lapsen yksinhuoltajaäiti Chingwenyan kylästä. Malawi on yksi maailman köyhimmistä maista. Eni elättää perheensä satunnaisilla peltotöillä. Hän tienaa alle euron päivässä. Raha riittää vain välttämättömimpiin elinkustannuksiin.

Jaokylissä asuu paljon yksinäisiä naisia. Miehet ovat poissa pitkillä kalastusmatkoillaan tai ovat muuttaneet työn perässä Etelä-Afrikkaan. Avioerot ovat yleisiä.

Tällä alueella harvat aikuiset osaavat lukea – vain 55 prosenttia malawilaisista naisista on lukutaitoisia. Eni olisi halunnut päästä lapsena kouluun, mutta perheellä ei ollut varaa koulumaksuihin. Hän on aina hävennyt lukutaidottomuuttaan.

– Olisin halunnut käydä koulua. Minua harmitti, kun kaverini menivät kouluun, enkä itse päässyt mukaan. Häpesin itseäni heidän seurassaan, hän muistelee.

Kun Eni kuuli, että kylässä alkaa Pipliaseuran lukutaitoryhmä, hän ilmoittautui heti mukaan. Äidit, isoäidit ja tyttäret istuvat samassa luokassa kolmisen tuntia kerrallaan. Lukutaitoryhmä kokoontuu kolmesti viikossa. Kurssi kestää kaksi ja puoli kuukautta.

Eni Amadu kotipihallaan.

Eni Amadu kotipihallaan.

Eni eksyi ja söi banaaninkuoria

Lukutaidottoman elämä on karua. Se on kuin eläisi vieraan kielen keskellä. Eni kertoo, miten mahdotonta hänen oli antaa sairaalle lapselleen lääkkeitä, koska ei osannut lukea reseptiä. Lukutaidoton jumiutuu samoille seuduille, koska matkustaminen on haastavaa. Eni eksyi kerran pahasti.

– Otin väärän bussin, enkä päässyt siihen määränpäähän, johon olin matkalla. Olin väärällä alueella lähes kuukauden. Söin banaaninkuoria, koska paikkakunnalla ei ollut sukulaisia, jotka olisivat voineet auttaa minua.

Lukutaito voi saada aikaan myös aviokriisin. Naiset kertovat luokissa, että nyt he osaavat lukea miehilleen saapuneita vieraiden naisten rakkauskirjeitä.

Opiskelu vaatii sitkeyttä

Eni pesee turnipseja sillä välin, kun maissipuuro kiehuu talon kiviterassille rakennetun nuotion loimussa. Perheen kuopus, kolmevuotias poika, piileksii oviaukon tuntumassa.

Aikuisena opiskelu vaatii sitkeyttä. Kahdelta iltapäivällä, kun lukutaitoluokka kokoontuu, naiset ovat jo hakeneet kaivosta vettä, etsineet polttopuita, valmistaneet ruuan, tiskanneet, pesseet pyykkiä ja ansainneet perheelle rahaa. Vaatii itsekuria tarttua koulukirjoihin – motivaationa on parempi elämä.

– Minulla on vain vähän aikaa tehdä läksyjä. Suurin osa ajasta menee työhön muiden pelloilla, jotta saan ruokarahaa, Eni sanoo.

Enin vanhin tytär on jo aikuinen.

– Olen onnellinen, kun äiti menee kouluun. Kun hän tulee koulusta, yritän myös itse opiskella hänen kirjoistaan, tytär sanoo.

Tyttären koulu on jäänyt kesken. Koulu on ilmainen, mutta koulupuku on monelle perheelle liian kallis. Hän suunnittelee, että pääsisi takaisin kouluun. Myös Eni toivoo, että lapset voisivat käydä koulua. Kun äiti on lukutaitoinen, hän ymmärtää lastensa koulunkäynnin tärkeyden ja patistaa nämä kouluun.

Enin suurimpana unelmana on saada töitä. Hänellä on toivoa, sillä työhönottotilaisuuksissa töitä saavat vain lukutaitoiset ihmiset.

– Ennen olin pimeydessä kuin sokea ihminen. Nyt minä näen. Olen päässyt valoon.

Naisten lukutaito mahdollistaa kylän kehityksen. Lukutaitoiset harvemmin lähtevät muualle. He hyödyntävät omaa kyläänsä taidollaan.

– Tänä päivänä en ole enää sama ihminen, joka olin ennen, Eni iloitsee.

Toista video

Miksi lukutaito on tärkeää?

  • Maailmassa on 750 miljoonaa lukutaidotonta aikuista. Heistä 2/3 on naisia.
  • Lukutaito tuo työtä ja tasa-arvoa ja auttaa ylös äärimmäisestä köyhyydestä.
  • Lukutaito on uuden oppimisen perusta ja edistää myös tietoa terveydestä.
  • Aikuisen lukutaito vaikuttaa myönteisesti lasten kehitykseen ja kouluttautumiseen.
  • Lukutaito auttaa arjessa, muun muassa ehkäisee huijatuksi tulemista.

Raamatunkäännös johtaa lukutaito-opetukseen

Pipliaseura aloitti vuonna 2017 Lukutaitoa naisille Afrikassa -ohjelman, jonka avulla 20 000 naista oppii lukemaan. Ohjelma ulottuu 16 vähemmistökielelle Etiopiassa, Keniassa, Malawissa ja Tansaniassa.

Lukutaito-ohjelmassa mukana oleville kielille on juuri valmistunut tai valmistumassa Uusi testamentti tai Raamattu. Käännöstyön yhteydessä vähemmistökielelle on usein luotu myös kirjakieli.

Suomen Pipliaseuralla on keskeinen rooli lukutaito-ohjelman käynnistämisessä. Monivuotinen ohjelma toteutetaan Yhtyneiden Raamattuseurojen tuella. Työtä koordinoivat paikalliset pipliaseurat yhteistyökumppaneinaan kirkot ja paikallishallinto.

Yhteistyössä SIL International Afrikan alueen kanssa koulutetaan 800 opettajaa, jotka puhuvat vähemmistökieltä äidinkielenään. Opettajien koulutus ja oppimateriaalien kehitys alkoi Malawista ja etenee vaiheittain muissa ohjelmamaissa. Materiaali on uskonnosta riippumatonta ja opetus on avointa kaikille.

Tekijä on Suomen Pipliaseuran viestintäsuunnittelija.

Jaa tämä artikkeli:

Samasta aiheesta:

Kommentoi