Marialla oli arkkitehtitoimisto, hän restauroi keskiaikaisia moskeijoita ja eteni urallaan – sitten hänestä tuli koditon sekakäyttäjä, joka poimi tupakantumppeja nikotiininhimoonsa 
Sairastuttuaan kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön Maria menetti asuntonsa ja luottotietonsa.

Sairastuttuaan kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön Maria menetti asuntonsa ja luottotietonsa.

Marialla oli arkkitehtitoimisto, hän restauroi keskiaikaisia moskeijoita ja eteni urallaan – sitten hänestä tuli koditon sekakäyttäjä, joka poimi tupakantumppeja nikotiininhimoonsa 

Vaikka Marian ura romahti, hän ei ole katkera. ”Ymmärrykseni ja myötätuntoni toisia ihmisiä kohtaan on lisääntynyt. Ihan jokaista ihmistä on kohdeltava kunnioittavasti.”

Poistoilma kulkee vessan kautta. Palohälyttimeen nähden pitää vain löytää etäisin nurkkaus. Sitten vain ikkunat ja vessan ovi auki.

Maria tiesi, miten asunnottomien asuntolan kuivalla puolella pystyi polttamaan salaa sisällä tupakkaa. Tuhkakuppina oli peltirasia. Vartijat, joiksi Maria kutsui hoitajia, eivät huomanneet mitään, kun ilmanvaihdosta tuli niin tehokas.

Tastu on virallinen lyhenne sanoista Tampereen asumispäivystys ja asumisyksiköt. Tastussa kuiva puoli tarkoittaa päihteetöntä asunnottomien asumista. Sen lisäksi on märkä puoli, jonne otetaan myös juovuksissa olevia asunnottomia. Kuivalle puolelle pääsee vain, jos on ensin raitistunut märällä puolella.

Älykäs ihminen ei kauan jaksa sitä, ettei elämässä ole muuta kuin tupakka, iltapäivälehti, televisio ja viinipullo.

– Märällä puolella yhdessä huoneessa nukkui aina kolme, mutta sänkyjä sai paloturvallisuuden vuoksi olla vain kaksi. Niinpä kolmas nukkui lattialla. Ikkunat on raudoitettu. Minäkin jouduin ensin lattialle, mutta kun käyttäydyin hyvin ja olin päihteetön, pääsin kuivalle puolelle, sanoo Maria.

Tai päihteetön ja päihteetön.

– Kuivaa puolta kutsuttiin myös nihkeäksi. Minulla oikeastaan oli siellä nastat oltavat. Kun aamulla aina lähdettiin kaupungille, siinä ehti hyvin ottaa pikku hömssyt päivän mittaan ennen kuin illalla piti alkometriin puhaltamisen kautta palata takaisin Tastuun. Siellä kuivalla puolella minä sitten ikkunat ja vessan ovi auki sauhuttelin. Sinne saatoin tuoda myös viiniä, ja niinpä illat sujuivat rattoisasti kirjoja lukiessa tai ystävien kanssa puhelimessa.

Kansainvälinen työura vei Bosnia-Hertsegovinaan

Marian elämä oli ollut menestyksekäs. Hän tiesi poistoilman reitin siksi, että hän oli vuonna 1982 valmistunut Espoon teknillisestä korkeakoulusta Otaniemestä arkkitehdiksi. Uravalinta oli luonteva.

– Jo alle kouluikäisenä piirsin rakennusten pohjapiirustuksia ruutupaperille. Piirustuksissa oli tarkat mitat huoneille ja tarkat paikat sisustukselle, Maria kertoo.

Elettiin niukkaa sodanjälkeistä aikaa, mutta Marian koti oli vauras.

– Molemmat vanhempani olivat hammaslääkäreitä, ja perheemme oli ylempää keskiluokkaa. Rahasta ei ollut pulaa, ja meillä oli palkattu keittäjä ja lastenhoitaja, Maria sanoo.

Kun hän sitten jo kesken opintojenkin aloitteli arkkitehtiuraansa, ei toimeentulosta ollut huolta.

Knalli on ollut Marian tavaramerkki jo 1990-luvun alusta, jolloin hänellä oli menestyvä arkkitehtitoimisto.

Knalli on ollut Marian tavaramerkki jo 1990-luvun alusta, jolloin hänellä oli menestyvä arkkitehtitoimisto.

– Koko 1980-luvun olin useiden maineikkaiden arkkitehtitoimistojen palveluksessa. Olin myös Tampereen teknillisen korkeakoulun tuntiopettajana, Maria kertoo.

Lisäksi hänellä oli oma arkkitehtitoimisto. Se kuitenkin piti laman vuoksi laittaa kiinni vuonna 1996.

– Seuraavana vuonna lähdin ruotsalaisen Kulturarv utan Gränser -säätiön palkkaamana Bosnia-Hertsegovinaan restauroimaan keskiaikaisia moskeijoita. Koko työurani etenin aina projektista toiseen. Joka kerta, kun seuraavat saappaat tuntuivat liian isoilta, ystävättäret rohkaisivat minua, Maria kertoo.

Minusta tuli lääkeriippuvainen sekakäyttäjä ja vauhtibilettäjä.

Työtehtävät ja paikkakunnat vaihtuivat. 2000-luvulla Marialla oli virka Kemiönsaaren ja Västanfjärdin aluearkkitehtinä, mutta siitä hän sanoi itsensä irti ja ryhtyi opiskelemaan artesaaniksi.

Sitten iski työttömyys, ja alkoi Marian elämän ensimmäinen ryyppyputki. Hän joi joka päivä kaksi pullollista viiniä.

– Mutta siihen kyllästyy. Älykäs ihminen ei kauan jaksa sitä, ettei elämässä ole muuta kuin tupakka, iltapäivälehti, televisio ja viinipullo, Maria sanoo.

Romahdus oli kuitenkin väistämätön. Joskus syöksykierre vain alkaa niin hitaasti, ettei sitä tajua ajoissa.

Palermon kautta lopullisesti pohjalle

Ensin jäi maksamatta yksi lasku. Se ei haitannut mitään, eikä haitannut tilinylitys. Olihan vielä luottokortti. Sillä sai ruokaa ja viiniä. Ja erityisesti sillä sai vielä pikkuisen lisää sitä viiniä. Tämä oli Marian toinen putki. Elettiin vuotta 2013. Tällä kertaa Mariasta tuli sekakäyttäjä. Hänellä oli ollut takanaan psykiatrisen hoidon jakso, ja lääkärin määräyksestä hänellä oli lääkitys.

– Ne olivat vahvoja kolmiolääkkeitä. Minusta tuli lääkeriippuvainen sekakäyttäjä ja vauhtibilettäjä. Kävin paljon ravintoloissa ja konserteissa. Pikaluottokierteen vuoksi velkaannuin, ja vuokrarästien takia sain lopulta häädön, hän sanoo.

Irtaimiston Maria pakkasi tavaransäilytyskonttiin ja muutti Helsinkiin. Yöt hän vietti halvoissa hostelleissa.

Maria ei usko siihen, että kovat kokemukset jalostavat ihmistä, mutta hän itse on kiitollinen kokemuksistaan, koska niiden myötä hänen myötätuntonsa muita kohtaan lisääntyi.

Maria ei usko siihen, että kovat kokemukset jalostavat ihmistä, mutta hän itse on kiitollinen kokemuksistaan, koska niiden myötä hänen myötätuntonsa muita kohtaan lisääntyi.

– Keräsin pulloja, ja nikotiinia sain polttamalla ravintoloiden edustoilta poimimistani tupakantumpeista, Maria kertoo.

– Kerran poikani haki minut Helsingistä stadionin läheltä, kun olin kylmissäni ja rahaton. Hän vei minut sairaalaan, josta sain lähetteen psykiatriselle osastolle. Sieltä minut lähetettiin Tastuun, sillä olin vielä kirjoilla Tampereella.

Tastu oli juuri se paikka, jossa Maria avasi ikkunat ja vessanoven, jotta pystyi polttamaan tupakkaa salaa sisällä. Itse asiassa Tastu-jaksoja oli kaksikin.

Tastusta Maria muutti yllättäen Poriin. Hän vuokrasi kylmän ja pimeän puutaloasunnon, mutta se oli ahdistava ratkaisu.

– Lopulta lähdin sieltä sanomatta kenellekään mitään. Minulla oli neljätoista kollia tavaraa, kun talvella 2014 hyppäsin Tallinnan lauttaan ja sieltä bussiin. Matkustin Euroopan halki ilman karttaa ja aikatauluja Sisilian Palermoon. Olin keksinyt, että haluan muuttaa Maltalle, koska siellä oli halpoja vuokra-asuntoja.

Kaikki sekoilu oli siis johtunut perinnöllisestä sairaudesta, jolla oli nimi.

Talvimyrskyjen vuoksi Malta jäi saavuttamatta, ja Maria jäi jumiin Palermoon kodittomien asuntolaan.

– Ennustin maksua vastaan tarotkorteista, ja kirpputorilla myin tavaraa, jota olin rahdannut mukanani. Asuntola oli paikallisen roomalaiskatolisen kirkon ylläpitämä, ja sieltä minulla on hyviä muistoja. Piirsin ihmisistä muotokuvia ja lauloin asukkaille hauskoja lauluja.

Palermosta Marian pelasti hänen oma veljensä, joka maksoi lentolipun Helsinki-Vantaalle. Maria meni yöksi hostelliin. Kun hän aamuvarhain pääsi hostellin portaista alakertaan, tuli lopullinen pohja vastaan.

– Lääkkeet olivat loppu, ja minulla oli valtavat vieroitusoireet. Poikani vei minut terveyskeskukseen, jossa tärisin sängyllä. Sieltä minut lähetettiin katkolle ja jatkohoitoon kodittomien asuntoloissa, Maria sanoo.

Siitä alkoi toipuminen.

Uusi koti Espoossa palautti luomisvoiman

Kun Maria muistelee lapsuuttaan, niin tarkemmin ajateltuna yksi asia mietityttää. Äidin käytös oli välillä outoa. Siitä ei kuitenkaan puhuttu hänen elinaikanaan.

– Tästä ei ole varmuutta, mutta äidilläni saattoi olla bipolaarinen mielialahäiriö, Maria sanoo.

Se on perinnöllinen sairaus, jossa mieliala vaihtelee äärimmäisestä masennusjaksosta suorastaan maaniseen vaiheeseen. Depressiivisessä jaksossa saattaa ilmetä itsetuhoisuutta, mutta maanisessa vaiheessa bipolaariseen mielialahäiriöön sairastunut tuntee pystyvänsä ihan mihin tahansa.

En ole katkera mistään. Minullahan oli vuosikymmenten ajan asiat tosi hyvin.

Maria sai oman diagnoosinsa bipolaarisesta mielialahäiriöstä Palermon reissun jälkeen Espoossa keväällä 2014. Hän oli silloin 63-vuotias.

Sekoilu oli johtunut perinnöllisestä sairaudesta, jolla oli nimi. Vielä keski-iässäkään sairauden oireet eivät häirinneet elämänhallintaa ja -laatua. Oireet puhkesivat vasta selvästi yli 50-vuotiaana. Asiat alkoivat loksahdella paikoilleen.

– Bipolaariseen mielialahäiriöön kuuluu usein myös voimakas taipumus addiktoitua. Diagnoosin myötä sain oikeanlaisen lääkityksen. Syksyllä 2014 pääsin Espoon diakoniasäätiö Edistian tukiasuntoon. Lisäksi diakonien tuella pääsin velkasaneeraukseen. Maksamattomien pikavippien korkojen ja ulosottokulujen vuoksi velkaa oli kymmeniä tuhansia euroja, hän sanoo.

Maria on asunut kuusi vuotta nykyisessä kodissaan. Kirjoittaminen on hänelle tällä hetkellä suurin intohimo.

Maria on asunut kuusi vuotta nykyisessä kodissaan. Kirjoittaminen on hänelle tällä hetkellä suurin intohimo.

Nyt Maria on 69-vuotias.

– En ole katkera mistään. Minullahan oli vuosikymmenten ajan asiat tosi hyvin. Vaikka olenkin kokenut tosi kovia, olen kiitollinen, sillä ymmärrykseni ja myötätuntoni toisia ihmisiä kohtaan on lisääntynyt. Ihan jokaista ihmistä on kohdeltava kunnioittavasti. Kenelle tahansa voi käydä huonosti, hän sanoo.

Viime keväänä hän osallistui runo- ja proosakurssille, ja nyt on menossa toinen kirjoituskurssi työväenopistossa.

– Nyt olen onnellinen, sillä olen saanut luovuuteni takaisin. Tunnen olevani elossa.

Marian nimi on muutettu.
Lauantaina 17. lokakuuta vietetään asunnottomien yötä.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi