”Täällä tapaa kiitollisia ihmisiä” – Huudikoutsit luovat turvallisuutta metroasemille ja tietävät itsekin, mitä on elää huumekoukussa
Kun huudikoutsi Henri Grönholm katsoo metroasemilla kokoontuvia päihdeporukoita, hän tuntee myötätuntoa. Sitä hän olisi kaivannut nuorempana itsekin.
Kuppi teetä, työliivit päälle, varusteet reppuun ja työparin kanssa kohti asemaa. Näin alkavat Henri Grönholmin työpäivät huudikoutsina. Huhtikuussa työnsä aloittaneet huudikoutsit ovat Irti huumeista ry:n ja Kukunori ry:n palkkaamia työntekijöitä, joiden tehtävänä on tavoittaa erityisesti metroasemilla aikaansa viettäviä päihteidenkäyttäjiä ja tehdä asemista turvallisemman tuntuisia paikkoja kaikille.
– Ensisijainen tarkoitus on, että ihmiset tulisivat kohdatuiksi ja kuulluiksi. Koutseilla on repuissa evästä, ensiapulaukku ja hygieniatuotteita. He voivat ohjata ihmisiä palvelujen pariin. Jossakin vaiheessa on tarkoitus järjestää myös tapahtumia, lisätä kohtaamisia ihmisten välillä, hankkeen projektipäällikkö Mirka Haili Irti Huumeista ry:stä kertoo.
Helsingin kaupungin tekemän turvallisuuskyselyn ja Huudikoutsi-hankkeen oman somekyselyn perusteella osa ihmisistä kokee metroasemat turvattomiksi paikoiksi.
– Se voi tarkoittaa vaikka sitä, että pelottaa päästää lapsia liikkumaan yksin metrolla ja että lapset pelkäävät isoja, äänekkäitä ihmisryhmiä. Maahanmuuttajataustaiset ovat saattaneet kokea huutelua päihtyneiltä, Haili sanoo.
Poikkeuksellisen hankkeesta tekee se, että kaikilla kuudella huudikoutsilla on päihdetausta, osalla myös vankilataustaa. Myös Henri Grönholm käytti huumeita, ensimmäisen kerran jo 12-vuotiaana. Nyt hän on esimerkki siitä, että elämä voi muuttua.
– Vaikka olisi kuinka syvällä, on mahdollista lopettaa päihteidenkäyttö. Haluan viedä toivon sanomaa, Grönholm sanoo.
Vanhempien reaktio pahensi tilannetta
Koulunkäynti ei sujunut eikä kiinnostanut. Henri Grönholmista tuntui, ettei hän voinut olla kotonakaan sellainen kuin oli.
– Hain sitten samankaltaisia kavereita pihoilta. Siitä se syrjäytyminen alkoi. En vaan sopeutunut siihen muottiin, mikä oli tarjolla.
12-vuotiaana Grönholm poltti ensimmäisen kerran pilveä, seiskaluokkalaisena se oli jo säännöllistä. Kotona hän kävi lähinnä nukkumassa.
– En usko, että koulussa huomattiin, koska olin siisti ja hiljainen ja aika hyvä peittelemään. Kotona pilvenpoltto huomattiin, mutta vanhempieni reagointi oli vihaa ja syyttelyä, mikä vaan pahensi tilannetta.
Olin nuorempana sellainen, joka ei avannut posteja. Tosi yhteiskuntavastainen.
- Henri Grönholm
Peruskoulu jäi kesken, sen Grönholm suoritti myöhemmin loppuun projektiluontoisena. Kokkikoulussa hän oli päivän.
– Olin nuorempana sellainen, joka ei avannut posteja. Tosi yhteiskuntavastainen. Hain sitten itse töitä, olin rakennuksilla ja varastotöissä. Elämä oli yhtä vuoristorataa. En käsitellyt muutoksia, vaan pakenin asioita päihteidenkäyttöön.
Suonensisäiset huumeet tulivat mukaan kuvioon 19-vuotiaana. Välillä hän käytti niitä, välillä alkoholia ja kannabista. Hän oli myös asunnottomana.
– Huumeet tekivät minusta itsekkään, tosi surkean ihmisen. Aika tunteettoman ja sulkeutuneen myös.
”Kyllästyin olemaan alakastinen kaveri”
Henri Grönholm sanoo menneensä elämässään ”syvään päätyyn asti”. Lopulta hän kyllästyi itse itseensä ja siihen, millaiseksi elämä oli mennyt.
– Tiettyyn pisteeseen asti olin nauttinut siitä, että sain olla se, joka ajattelin olevani. Mutta sitten vaan kyllästyin olemaan huonovointinen, alakastinen kaveri, joka varastelee. Samaan aikaan isä sai aivoinfarktin. Lähdin hakemaan apua.
Aiemmat lyhyet jaksot katkolla eivät olleet auttaneet, mutta sillä kertaa Grönholm pääsi hoitoon pidemmäksi aikaa. Siellä mietittiin, mistä mikäkin johtuu, opeteltiin arjen hallintaa ja uusia toimintatapoja.
Grönholm pääsi myös tutkimuksiin, joiden päätteeksi hänellä diagnosoitiin ADHD. Se selitti, miksi koulunkäynti oli ollut vaikeaa. Alkoi matka päihteettömään elämään.
– Minua auttoi se, että oli päihteettömiä ihmisiä ympärillä ja sai uusia näkemyksiä. Opin, miten täällä yhteiskunnassa toimitaan. Moni asia on pitänyt opetella kantapään kautta, Grönholm sanoo.
Nyt Henri Grönholm on 35-vuotias. Olleessaan työkokeilussa Vantaan A-killassa, hän kuuli mahdollisuudesta hakea huudikoutsiksi.
– Nyt minulla on projektityöntekijän työsopimus ja sataprosenttinen palkkatuki. Tämä vuosi on turvattu.
Ihmisiä pitää lähestyä hienovaraisesti
Huudikoutsien työaluetta ovat metroasemat ja niiden liepeet Helsingissä ja Espoossa. Otollisimpia kohtaamispaikkoja ovat asemat, joiden lähellä jaetaan korvaushoitolääkkeitä, kuten Hakaniemi, Sörnäinen ja Matinkylä. Huudikoutsit ovat saaneet asemilla lämpimän vastaanoton.
– Lähestyn ihmisiä hienovaraisesti ja arvostaen. Olemme kohdanneet kiitollisia ihmisiä, jotka tsemppaavat meitä ja tätä Huudikoutsi-hanketta, Henri Grönholm kertoo.
Pelko on ylimitoitettua, harvemmin käyttäjä tekee mitään sivulliselle.
- Henri Grönholm
Hänen mielestään ihmisten ei tarvitse pelätä päihteidenkäyttäjiä metroasemilla, sillä he ovat yleensä omissa porukoissaan.
– Pelko on ylimitoitettua, harvemmin käyttäjä tekee mitään sivulliselle. Päihteidenkäyttäjät itse voivat kokea turvattomuutta, erityisesti naiset ovat siinä maailmassa heikossa osassa.
Kun Henri Grönholm katsoo ihmisiä, jotka vielä käyttävät huumeita, hän tuntee myötätuntoa ja ymmärrystä. Hän toivoo, että se välittyy ihmisille, koska itse hän ei nuorempana kokenut näitä asioita saavansa.
Se ei pelota, että päihdemaailma voisi enää tempaista mukaansa. Nyt Henri Grönholm hakee hyvää oloa muista asioista.
– Tykkään luonnosta, rauhallisuudesta ja lenkillä käymisestä. Kuuntelen äänikirjoja. Viimeksi olen kuunnellut sellaista kuin Kvanttifysiikasta energiahoitoihin.
Myös musiikki on tärkeää. Grönholm kirjoittaa kappaleita myös itse.
– Musiikkiin saan purettua niitä haitallisia tuntemuksia, joita voi tulla eri asioista.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Päihderiippuvaisten parissa työskentelevä pappi Jenni Tuulensuu toivoo käyttöhuoneita Suomeen – ”Joillakin on se kokemus, että Jumala on hylännyt”
Hyvä elämäSininauhasäätiö-konsernin pappi on kiitollinen siitä, että huumekuolemien kasvusta ja niiden ehkäisystä viimein puhutaan.