null Marja ja Riitta Lammen isosisko muutti alle kolmekymppisenä luostariin – sisarusten yhteys säilyi nunna Kristodulin kuolemaan asti

Isosisko seurasi kutsumustaan luostariin Kreikkaan. Marja (vas.) ja Riitta Lammen elämä Suomessa oli tavallisempaa. Kummallakin oli perhe ja haastava työ.

Isosisko seurasi kutsumustaan luostariin Kreikkaan. Marja (vas.) ja Riitta Lammen elämä Suomessa oli tavallisempaa. Kummallakin oli perhe ja haastava työ.

Marja ja Riitta Lammen isosisko muutti alle kolmekymppisenä luostariin – sisarusten yhteys säilyi nunna Kristodulin kuolemaan asti

Lammen perheen esikoisen kutsumus hengelliseen elämään näkyi jo lapsuudessa, mutta silti luostariin lähtö oli aluksi perheelle järkytys.

”On tämän maailman joku luonut, ja minä olen varma, että se joku on Jumala.” Näin kirjoitti 11-vuotias kuopiolaistyttö Anna-Leena Lampi päiväkirjaansa maaliskuussa 1957.

Lammen lapsuuden ja nuoruuden päiväkirjoissa vuorottelevat kuvaukset koulunkäynnistä, ystävistä ja perheestä sekä hengelliset pohdinnat ja kaipuu. Hän esimerkiksi suri kovasti sitä, ettei rippikoulua käymättömänä päässyt vielä ehtoolliselle.

14-vuotiaana hän kuvaili päiväkirjassaan iltahetkiään, jolloin hän mielikuvissaan nojasi päätään Jeesukseen polveen: ”Sitten minä kerron hänelle päivän huolet ja mieltäni askarruttavat asiat. Kaikki tämä on niin elävää, että olen tuntevinani Jeesuksen käden hiuksillani, mutta hänen kasvojaan en kunnolla näe.”

– Hän pohdiskeli uskoa jo tosi varhain. Olen monesti ihmetellyt, mistä se tuli, koska perheemme ei ollut erityisen uskonnollinen. Meillä oli tavallinen luterilainen koti: käytiin joulukirkossa ja luettiin iltarukous, sanoo Anna-Leena Lammen sisar Riitta Lampi.

Anna-Leena Lampi oli viisilapsisen perheen esikoinen, ja Riitta Lampi oli perheen lapsista toiseksi nuorin. Ikäeroa heillä oli kahdeksan vuotta.

Anna-Leenan ja Riitan välissä syntynyt Marja Lampi puolestaan muistelee, että isosiskolla oli oma tiensä jo nuorena.

– Kaikki me perheessä tiesimme, että hänellä oli se usko.

Anna-Leena Lammen, sittemmin nunna Kristodulin, matkaa koulutytöstä nunnaksi ja arvostetuksi hengelliseksi vaikuttajaksi voi seurata yli neljänkymmenen vuoden aikana tehdyistä päiväkirjamerkinnöistä, jotka Marja ja Riitta Lampi ovat nyt toimittaneet kirjaksi. Riitta Lammen mukaan päiväkirjat kertovat ihmisestä, joka tavoittelee unelmaansa päättäväisesti ja peräänantamattomasti vastoinkäymisistä lannistumatta.

– Ihan lapsesta asti hän pysyi suoraselkäisesti vakaumuksensa takana.

Lammen perheen tytöt Anna-Leena (vas.), Marja, Elina ja Riitta kesällä 1962 perheen kesäpaikassa.

Lammen perheen tytöt Anna-Leena (vas.), Marja, Elina ja Riitta kesällä 1962 perheen kesäpaikassa.

Oma tie löytyi ortodoksisesta kirkosta

Anna-Leena Lampi oli mukana luterilaisen seurakunnan nuorten toiminnassa, mutta ei kokenut löytävänsä sieltä sitä, mitä kaipasi. Muutaman kerran hän päiväkirjoissaan mietti, että jos hän olisi katolilainen, hän voisi lähteä luostariin. ”Olisin onnellinen nunnien puvussa”, hän kirjoitti 16-vuotiaana. Välillä hän pohti lääkärin ammattia ja lähetystyöhön lähtemistä.

Oppikouluvuosiin mahtui myös rakastuminen, joka ei edennyt seurusteluksi asti. Kirjan toimitustyön aikana Marja Lampi etsi tuon Anna-Leenan ihastuksen kohteen käsiinsä.

– Kävi ilmi, että myös poika oli ollut ihastunut. Mutta kun tyttö oli ollut ujo ja antanut vinkkejä, että hänestä tulee nunna, niin mitä poika siinä saattoi tehdä? Ajatelkaa, jos siinä olisi käynytkin ihan toisella tavalla!

Anna-Leena Lampi oli 17-vuotias, kun hän talvi-iltana kaupungilla kävellessään poikkesi ensimmäistä kertaa elämässään ortodoksiseen kirkkoon. ”Katsellessani polvistuneita ihmisiä teki mieleni heittäytyä kasvoilleni lattialle. Jumala oli siellä”, hän kuvasi vaikutelmia päiväkirjassaan.

Sen jälkeen hän alkoi käydä ortodoksisissa palveluksissa ja meni kesällä talkoolaiseksi Lintulan luostariin. Hieman yli vuotta myöhemmin hän liittyi ortodoksiseen kirkkoon. Samana keväänä hän myös kirjoitti ylioppilaaksi. Tuolloin hän jo tiesi haluavansa luostariin.

Ehkä he ajattelivat, että luostarissa elämä menee hukkaan.

Siskot muistelevat, että se oli perheessä raskasta aikaa. Vanhemmat vastustivat jyrkästi esikoisensa luostarisuunnitelmia. Heille oli tiukka paikka se, ettei lahjakas, kuusi laudaturia kirjoittanut tytär lähtenytkään opiskelemaan lääkäriksi niin kuin he olisivat toivoneet.

– Ehkä he ajattelivat, että luostarissa elämä menee hukkaan, Marja Lampi arvelee.

Sitä hän mietti itsekin, kun vieraili noihin aikoihin sisarensa mukana Lintulan luostarissa.

– Olin Lintulassa pari yötä, kun halusin katsoa, mitä siellä tapahtuu. Siellä oli niitä vanhoja nunnia. En ymmärtänyt, miksi Anna-Leena haluaisi vaihtaa meidän ihanan elämämme sellaiseen.

Kirjoitusten jälkeisenä kesänä Anna-Leena Lampi lähti sitten arkkipiispa Paavalin ehdotuksesta Bytouman luostariin Kreikkaan. Siellä hänen mielenterveytensä horjui, ja hän joutui palaamaan Suomeen. Hän meni yliopistoon opiskelemaan kreikkaa, mutta ei luopunut luostarihaaveistaan.

Ilman kreikan kielen taitoa häneltä olisi jäänyt tekemättä se elämäntyö, josta hänet varsinkin ortodoksien piirissä tunnetaan: viisiosaisen Filokalia-kokoelman suomentaminen. Filokalia – suomeksi ”kauneuden rakastaminen” – sisältää munkkien kirjoituksia rukouksesta ja hengellisestä kilvoittelusta. Varhaisimmat kirjoituksista ovat 300-luvulta, myöhäisimmät 1400-luvulta.

Suomennostyön Lampi teki Bytouman luostarissa, jonne hän asettui lopullisesti kesällä 1973. Työhön meni 23 vuotta.

Kristoduli asui Bytouman luostarissa 27 vuotta.

Kristoduli asui Bytouman luostarissa 27 vuotta.

Sisaren poissaoloon tottui

Bytoumassa Anna-Leena Lammesta tuli nunna Kristoduli. Nimi tarkoittaa Kristuksen palvelijatarta. Perheen piirissä hän oli kuitenkin aina Annuski.

Aikana ennen internetiä, kännyköitä ja halpalentoja yhteydenpito oli toisenlaista kuin nykyään. Siskokset kirjoittivat toisilleen kirjeitä, ja sekä Marja että Riitta Lampi vierailivat Kreikassa muutaman kerran. Kristoduli taas kävi Suomessa käännöstyöhönsä liittyvissä asioissa ja toisinaan kreikkalaisvieraiden tulkkina.

Marja Lampi kertoo, ettei Kristoduli halunnut luostaritaipaleensa alussa, noviisivaiheessa, olla perheensä kanssa paljon tekemisissä. Hänen piti sopeutua luostariin.

– Silloin tulin kirjoittaneeksi, että minulla on häntä ikävä ja että olisipa ihanaa, jos hän olisi täällä. Hän vastasi, että olemmeko me niin vieraantuneet toisistamme, että kirjoitamme toisillemme kohteliaisuuksia. Se vähän jäädytti minun kirjoittamistani.

– Minulla oli pienet pojat, joiden kanssa hän oli viettänyt aikaa, ja olisi ollut kiva, jos se olisi jatkunut. Mutta hänen poissaoloonsa tottui. Elämässä oli siihen aikaan niin paljon kaikkea, etten oikein ehtinyt ikävöidä.

Päiväkirjoista näkee, ettei se elämä luostarissa aina niin ihanaa ollut.

Vasta Kristodulin päiväkirjoista siskoille paljastui, kuinka vaikeaa hänen elämänsä Bytoumassa oli ajoittain ollut. Hänen käännöstyötään ei siellä juuri arvostettu, vaan sitä pidettiin lähinnä laiskotteluna, jonka varjolla hän yritti päästä muista töistä.

– Hän ei koskaan kertonut vaikeuksistaan, ja meillä oli sellainen käsitys, että kaikki oli hyvin, Marja Lampi sanoo.

– Osasyynä olivat varmasti kulttuurierot. Päiväkirjoissa hän kirjoitti esimerkiksi hienotunteisuuden puutteesta. Luostarissa asiat sanottiin suoraan ja aika ikävästikin. Hän oli myös muita nunnia paljon koulutetumpi ja kaipasi keskustelukumppaneita, Riitta Lampi kertoo.

– Mutta yhtään kertaa hän ei nunnankutsumustaan epäillyt tai valintaansa katunut. Sitä hän kyllä pohti, lähtisikö Suomeen tai vaihtaisiko luostaria Kreikassa.

Riitta Lampi lisää, että hänen siskollaan oli vahva tahto ja myös terävä kieli.

– Luulen, että hän kilvoitteli niiden nujertamiseksi. Päiväkirjoista näkee, ettei se elämä luostarissa aina niin ihanaa ollut, vaan samanlaista kuin muillakin – oli ylämäkiä ja alamäkiä.

Suomeen paluu oli helpotus

Lopulta Kristodulin ei tarvinnut itse tehdä päätöstä lähdöstään. Hän oli ajautunut paikallisen piispan kanssa erimielisyyksiin tämän näkemyksistä, joita piti antisemitistisinä. Kun Kristoduli ei suostunut perääntymään kannastaan, piispa ilmoitti, että hänen on lähdettävä Bytoumasta.

Tammikuussa 2001 – vietettyään Bytoumassa 27 vuotta – Kristoduli palasi Suomeen ja asettui Lintulan luostariin. Siitä tuli hänen loppuelämänsä koti. Riitta ja Marja Lampi arvioivat, että Suomeen paluu oli Kristodulille lopulta helpotus. Erityisen rakkaita hänelle olivat Suomen luonto ja suvun kesäpaikka Vehmersalmella.

Pian Lintulaan asettumisensa jälkeen Kristoduli lopetti päiväkirjan pitämisen. Sen sijaan hän kirjoitti useampia hengellistä elämää käsitteleviä kirjoja ja kävi luennoimassa niiden teemoista. Hän myös toimi oppaana Kreikan-matkoilla ja tulkkina Suomessa vieraileville kreikkalaisille sekä vieraili useissa ortodoksiluostareissa eri maanosissa. Kaiken tämän ohessa hän eli tavallista nunnan elämää, johon kuuluivat jumalanpalvelukset ja kuuliaisuustehtävät luostarissa.

– Hänellä alkoi hyvin aktiivinen elämä. Varmaan häntä myös arvostettiin, vaikkei hän sitä niin kaivannutkaan, Riitta Lampi sanoo.

Äiti Kristoduli 70-vuotispäivänään Lintulan luostarissa.

Äiti Kristoduli 70-vuotispäivänään Lintulan luostarissa.

Jonkin verran ennen 70-vuotispäiväänsä Kristoduli soitti siskoilleen: hän oli huomannut muistinsa heikenneen ja oli tulossa pääkaupunkiseudulle tutkimuksiin. Niissä diagnosoitiin Alzheimerin tauti.

Kun Kristodulin kunto heikentyi, siskot olivat välillä vuoronperään Lintulassa hänen seuranaan, ulkoilivat hänen kanssaan ja huolehtivat siitä, että hän söisi riittävästi. Välillä luettiin Kristodulin lapsuuden päiväkirjoja.

– Se oli hyvää aikaa niin hänelle kuin minullekin. Vielä kesällä 2020 kävimme hänen kanssaan kesäpaikassamme, ja hän oli hyvin liikuttunut ja onnellinen siitä, Marja Lampi kertoo.

– Hän ei pelännyt kuolemaa – päinvastoin. Kun hän kävi illalla nukkumaan, hän saattoi iloisesti sanoa, että ”voihan olla, että minä en aamulla enää herää”. Hän oli valmis lähtöön, ja oli ihanaa, että hän ei joutunut kärsimään.

Kristoduli kuoli jouluaatonaattona 2020. Tiukkojen koronarajoitusten vuoksi sukulaiset eivät voineet vierailla hänen luonaan viimeisinä kuukausina. Pieniin hautajaisiin perheenjäsenet saivat osallistua. Riitta Lammen mukaan Kristoduli oli Kreikassa asuessaan esittänyt toiveen, että haluaa tulla haudatuksi Suomeen ja tulla osaksi luontoa. Toive täyttyi – hänen hautansa on Lintulan luostarin hautausmaalla.

Siskot miettivät, että ehkä Kristodulin tiedenaisen uteliaisuus on nyt tullut tyydytetyksi ja hän on selvittänyt vastaukset kysymyksiin, jotka askarruttivat häntä lapsesta asti. 30 vuotta ennen kuolemaansa hän kirjoitti: ”Koetan saada selville, mikä on se, mikä ihmisessä on pysyvää ja siirtyy kuollessa uuteen elämään” ja ”Tänään ajattelin ajattomuutta. Ajattelin, ettei ikuisessa olomuodossa jaksotella olemista ajan mukaan, vaan sitä jaksottelevat alkurakkaudesta lähtöisin olevat rakkauden virtojen voimavaihtelut.”

Marja ja Riitta Lampi yllättyivät Kristodulin päiväkirjoja lukiessaan siitä, kuinka vaikeaa tämän elämä Kreikassa oli ajoittain ollut. 

Marja ja Riitta Lampi yllättyivät Kristodulin päiväkirjoja lukiessaan siitä, kuinka vaikeaa tämän elämä Kreikassa oli ajoittain ollut. 

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: