Eero Järnefeltin tekemän grafiikan yhteydessä ote Larin Paraskeen runolaulusta.
Tuleeko runonlaulaja Larin Paraskesta Suomen ortodoksien ensimmäinen naispyhä? – ”Hänen runoudessaan kristilliset käsitteet yhdistyivät loitsumagiaan”
Larin Paraske oli merkittävä taiteilija, joka huolehti liudasta lapsia ja innoitti taiteen suuria nimiä. Myös uskonnolla oli hänen elämässään tärkeä rooli.
Suomen ortodoksisessa kirkossa on käynnistynyt prosessi kolmen henkilön kanonisoimiseksi eli julistamiseksi pyhäksi. Piispainkokouksen asettama kanonisointeja tarkasteleva työryhmä päätyi siihen, että Pyhittäjä Hariton, Pyhittäjämarttyyri Paisi ja Pyhä Vanhurskas Paraske täyttävät pyhäksi julistettavan kriteerit.
Pyhä Vanhurskas Paraskella tarkoitetaan runonlaulaja Larin Paraskea (1833–1904). ”Ortodoksisen kirkon näkökulmasta hän on karjalais-suomalaisen hurskaan ortodoksisen kansanäidin esikuva, joka eli uskoaan arkipäivässä ja välitti sen seuraavalle sukupolvelle”, työryhmä perustelee.
Ortodoksien piispainkokous käsitteli asiaa kesäkuussa, jolloin asia jätettiin pöydälle. Elokuussa piispainkokous päätti siirtää asian käsittelyä tuonnemmaksi, mutta päätti myös tilata kreikankieliset käännökset igumeni Haritonin, luostarijohtaja Paisin sekä runonlaulaja Parasken elämänkerroista.
Mikäli Larin Paraske kanonisoidaan, kyseessä olisi Suomen ortodoksikirkon ensimmäinen naispyhä. Maallikon ja vieläpä naisen mahdollisuudet päätyä pyhäksi ovat hyvin pienet.
– Yleensä pyhäksi julistetut naiset ovat olleet keisarinnoja, jonkun mahtimiehen äitejä tai puolisoita tai marttyyreita, sanoo kanonisointityöryhmän jäsen, Venäjän kulttuurihistorian dosentti Elina Kahla.
Kuvanveistäjä Alpo Sailo teki Larin Paraskea esittävän veistoksen 1936 suunnitteilla olleeseen Kalevala-taloon, jota ei kuitenkaan rakennettu. Keskusosuusliike Hankkija lahjoitti veistoksen Helsingin kaupungille ja se sijoitettiin Kansallismuseon lähelle 1949. Jalustassa on teksti "Suomalaiselle talonpoikaisnaiselle kansanrunon ja kansatietouden taitajalle ja tallettajalle". Kuva: Helsingin kaupunginmuseo
Kävelevä kansanperinnearkisto ja kasvattiäiti
Ajatus kuuluisan runonlaulajan kanonisoinnista syntyi jo vuosikymmeniä sitten.
– Ortodoksien lehdessä Aamun Koitossa oli jo vuonna 1985 Erkki Piiroisen kirjoitus aiheesta. Siinä pohdittiin, löytyisikö runonlaulajasta uusi pyhä Suomen ortodokseille, Elina Kahla kertoo.
Mutta mitä Larin Paraskesta pitäisi tietää ja miksi juuri hänet halutaan kanonisoida? Monille Larin Paraske on ehkä tuttu lähinnä siitä, että hänen patsaansa sijaitsee Kansallismuseon vieressä Helsingin ytimessä, tai siitä, että hänet on kuvattu Albert Edelfeltin ja Eero Järnefeltin maalauksissa.
Paraskea on muisteltu äidillisen rakkauden vuoksi, mutta hän oli myös huippulahjakas ja itsenäinen nainen.
- Elina Kahla
Paraske oli ensinnäkin runonlaulaja, jonka repertuaariin kuului myös itkuvirsiä, sananlaskuja ja arvoituksia. Häneltä on tallennettu yli 32 000 säettä, enemmän kuin keneltäkään muulta.
– Hän oli ammattilaulaja, mutta osa elannosta tuli siitä, että hän kävi hakemassa Pietarin orpokodeista hylättyjä lapsia. Sitä on jälkikäteen pohdittu, mistä oli kyse. Oliko se laupeudentyötä vai ikään kuin ammatti hänelle, Elina Kahla kertoo.
Larin Paraske sai yhdeksän lasta, joista kolme selvisi aikuisikään asti. Tämän vuoksi hän pystyi huolehtimaan muiden lapsista ja jopa imettämään heitä.
– Paraskea on muisteltu äidillisen rakkauden vuoksi, mutta hän oli myös huippulahjakas ja itsenäinen nainen. Jo lapsena hän voitti kylän runonlaulukilpailut ja erottui joukosta, Kahla muistuttaa.
Kristuksen verta ja Marian maitoa
Larin Paraske oli inkerikko, eli kuului Inkerin itämerensuomalaiseen, ortodoksiseen väestöön. Uskolla oli tärkeä rooli Parasken elämässä. Se kuului myös hänen runoissaan.
– Hänen runoudessaan kristilliset käsitteet yhdistyivät loitsumagiaan. Lapsen kylvetyksessä hän toivoi Kristuksen verta ja Marian maitoa vahvistamaan lasta, Elina Kahla kertoo.
Ei ole aivan itsestään selvää, että ortodoksipapit saati luterilaiset papit olisivat aina osanneet arvostaa kansanperinnettä ja kaikkea sitä, mitä se pitää sisällään. Kiinnostava yksityiskohta Larin Parasken elämässä onkin se, että Sakkolassa Karjalankannaksella työskennellyt luterilainen pappi, historioitsija Adolf Neovius ”löysi” Parasken ja toi hänet Porvooseen ja Helsinkiin. Sen myötä hänet alettiin tuntea laajemmin ja hänestä kiinnostuivat myös aikansa ykköstaiteilijat.
Elina Kahlan mukaan Paraskeen tutustuneet Jean Sibelius, Eero Järnefelt ja Albert Edelfelt eivät kuitenkaan välttämättä ymmärtäneet Larin Paraskea ja hänen maailmaansa, vaan enemmänkin ammensivat hänestä inspiraatiota omaan taiteeseensa.
– Sibelius, Edelfelt ja kumppanit eivät olleet kiinnostuneet hänen tarinastaan. Hänet puettiin asuun, joka oli kaukana hänen arkivaatteistaan eikä kirkkoherra Neuviouskaan osannut välttämättä kysyä häneltä oikeita asioita.
Valokuvaaja Daniel Nyblin kuvasi Albert Edelfelt maalauksen Larin Paraskeesta 1893.
Omille pyhille on tilausta
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkiston tutkijana työskennellyt, Näin lauloi Larin Paraske -kirjan toimittanut Senni Timonen on ilahtunut siitä, että ortodoksisessa kirkossa mietitään Parasken kanonisointia.
– Se herättää minussa positiivisia ajatuksia, erityisesti se, että tavallinen ihminen, tavallinen siis lainausmerkeissä, voi nousta tähän asemaan. Ihan tavallinen Paraske ei nimittäin ollut, vaan runonlaulajana todella hieno.
Timosen mukaan Paraske symboloi monelle vanhaa kulttuuriperintöä ja kalevalalaista runoutta, jossa myös ortodoksisuus oli vahvasti läsnä.
Sitä emme tiedä, miten hän suhtautui pyhimyksiin, hänen runoissaan tulivat esiin vain Jumala ja Jeesus.
- Senni Timonen
Sitä Larin Paraske tuskin olisi osannut aavistaa, että joskus kirkossa pohditaan hänen julistamistaan pyhäksi. Senni Timosen mukaan on vaikea sanoa, miten hän olisi asiaan suhtautunut.
– Paraske oli taiteilija ja nautti esiintymisestä. Voi olla, että hän osaisi suhtautua luontevasti. Sitä emme tiedä, miten hän suhtautui pyhimyksiin, hänen runoissaan tulivat esiin vain Jumala ja Jeesus.
On vielä epävarmaa, miten ja millä aikataululla kanonisointiprosessi etenee. Elina Kahlan mukaan Suomen ortodoksien omille pyhille on kuitenkin nyt selvä tilaus. Vuonna 2023 tulee kuluneeksi 100 vuotta Tomos-asiakirjan saamisesta, joka tarkoitti Suomen ortodoksikirkon irtaantumista Venäjän ortodoksisesta kirkosta, ja kirkossa vietetään juhlavuotta.
Elina Kahla ajattelee, että kanonisointiprosessi on joka tapauksessa ainakin Larin Parasken muiston kirkastamista. Jos se etenee loppuun asti, Paraske saa muun muassa oman ikonin ja muistopäivän.
Kulttuuripersoona Inkerinmaalta
Larin Paraske, oik. Paraskeva Mikitantytär (Nikitina) Stepanova, syntyi 27.12.1833 Inkerinmaan Lempaalassa. Joissakin lähteissä syntymävuosi on 1834, johtuen juliaanisen ja gregoriaanisen kalenterin eroista.
Larin Paraske oli inkerikko. Lapsuudenkodin kieli oli pohjoisinkeroisten murre, joka oli lähellä Itä-Kannaksen suomalaismurteita.
Jäätyään orvoksi 20-vuotiaana Paraske avioitui äitinsä kotikylään Sakkolaan. Miehensä kotitalon Larilan mukaan hän sai kutsumanimen Larin Paraske. Aviomies Kaurila Teppananpoika (Gavril Stepanov) oli Paraskea 18 vuotta vanhempi ja hänen kerrotaan olleen sairaalloinen. Paraske joutui hankki lisäansioita vetämällä jaala-purjealuksia Taipaleenjoessa, kantamalla halkoja ja hoitamalla orpoja. Pariskunta saivat yhdeksän lasta, joista kolme varttui aikuisiksi.
Paraskelta taltioitiin yli 30 000 runosäettä. Suuren osa tuotannosta tallensi Sakkolassa työskennellyt luterilainen pappi Adolf Neovius.
Larin Paraske esiintyi Helsingissä ja monet muut taiteilijat kiinnostuivat hänestä ja hänen tuotannostaan. Taidemaalarit Albert Edelfelt ja Eero Järnefelt maalasivat hänen muotokuvansa, säveltäjä Jean Sibelius innostui hänen sävelistään.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Stalinin Neuvostoliitto toteutti julman etnisen puhdistuksen – suomalaisia kuoli vainoissa yhtä paljon kuin talvisodassa
Hyvä elämä”Jos äitisi oli suomalainen, niin sinä olit suomalainen. Siitä me kärsimme.” Näin kiteytti inkerinsuomalainen Tyyne haastattelussa sen, miksi suomalaisia vainottiin.
