Harras hetki: Kirjailija Eira Mollberg pääsee irti maailman hälystä virolaisessa luostarissa – syntien tunnustaminen tuntui käsittämättömän hyvältä
Eira Mollberg pyyhkii pölyjä valokuvasta, joka on otettu hänelle rakkaaksi tulleesta Pyhtitsan luostarista.

Eira Mollberg pyyhkii pölyjä valokuvasta, joka on otettu hänelle rakkaaksi tulleesta Pyhtitsan luostarista.

Harras hetki: Kirjailija Eira Mollberg pääsee irti maailman hälystä virolaisessa luostarissa – syntien tunnustaminen tuntui käsittämättömän hyvältä

Kirjailija kertoo hengellisistä ja muista kokemuksistaan Villahousuhäpeä-teoksessaan. Teatteri Avoimissa ovissa esitetään parhaillaan kirjaan perustuvaa näytelmää.

Oli vuosi 1989, kun Eira Mollberg astui ensimmäisen kerran Koillis-Virossa sijaitsevaan Pyhtitsan luostariin. Hän halusi tutustua tähän uskontokielteisessä Neuvosto-Virossa elossa säilyneeseen ortodoksiluostariin tulevaa dokumenttielokuvaansa varten.

Kolmekymppinen Mollberg osallistui nunnien kanssa luostarin töihin ja rukoushetkiin. Jonkin ajan kuluttua eräs nunnista sanoi, että Mollbergilla on kaunis sielu, ja toivoi tämän kääntyvän ortodoksiksi. Mollberg suostui, ja hänet kastettiin ortodoksiksi jo samana päivänä.

Mollbergille valkeni tapahtuman merkitys kunnolla vasta hänen kuultuaan, että hänen piti seuraavana päivänä tunnustaa syntinsä. Hän kävi luostarin yössä tuskaisena läpi elämäänsä, mutta kun syntilista oli tunnustettu, hänestä tuntui käsittämättömän hyvältä. Mollbergista tuota olotilaa ei voi verrata mihinkään muuhuun, ei esimerkiksi metsässä kävelyn tuomaan hyvään oloon. Hänelle kirkko on kirkko ja metsä on metsä.

Luostarissa tiedostavia nunnia

Ortodoksisuus on siitä lähtien ollut tärkeä osa Eira Mollbergin elämää. Myös hänen kolme lastaan ovat ortodokseja. Mollberg käy ortodoksisissa liturgioissa, ja tietyin väliajoin hän haluaa vetäytyä Pyhtitsaan rukoilemaan ja auttamaan luostarin töissä.

Työtä elinvoimaisessa luostarissa riittää, sillä nunnat pitävät karjaa ja kasvattavat vihanneksia sekä majoittavat isoa vierasmäärää viikoittain. Mollbergin mukaan nunnat eivät ole olemukseltaan kovin hurskaita, vaan monin tavoin kiinni arjessa. He ovat myös hyvin tiedostavia vegaaniruokineen, tuulimyllyineen ja aurinkosähkökennoineen.

Pyhiä hetkiä kirkossa ja navetassa

Kun Eira Mollberg saapuu luostariin, hänellä menee yleensä kolme päivää ennen kuin hän pääsee irti lörpöttelevästä mielestä ja maailman hälystä. Sen jälkeen luostarin rytmi imee mukaansa.

Pysäyttävimmät hetkensä Mollberg on kokenut, kun hän on joskus iltapalveluksen jälkeen siivonnut luostarin kirkkoa, jonne nunnat ovat jääneet harjoittelemaan ortodoksista veisua. Pyhiä hetkiä hän on kokenut myös hoitaessaan luostarin navetassa lehmiä, joita hän pitää maailman lempeimpinä olentoina.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi