”Suomi voittaa ilmastonmuutoksessa” ja ”covid-pandemia oli luonnon kosto” ovat virheellisiä uskomuksia, mutta tiedätkö miksi?
Mellastavatko korviesi välissä ympäristöajattelun zombit? – näin tunnistat ja häädät ne
Ympäristöajattelun zombit ovat ajattelutapoja, jotka tyhmistävät meitä, johtavat umpikujiin – ja pompahtavat esiin yhä uudestaan. Ympäristöfilosofit Ville Lähde ja Tere Vadén kertovat, miten ne häädetään.
”Mutta entäs Kiina?”
Kiinaan on vedottu läntisessä ympäristökeskustelussa jo kymmenien vuosien ajan, kun on haluttu vähätellä omien toimien merkitystä. Perustelu nojasi pitkään Kiinan väestönkasvuun, mutta nyt maan väkimäärä on kääntynyt laskuun. Vuosi 2024 oli kolmas perättäinen vuosi, jolloin maan väestö hupeni.
”Kiina-kortin” uudeksi perusteluksi on noussut maan päästöjen mullistava kasvu. Tällä hetkellä Kiinan päästöjen arvioidaan kuitenkin kääntyvän laskusuuntaan, ja maan kehittämä uusiutuvan energian teknologian tuotanto vauhdittaa ekologista siirtymää ympäri maailman. Ihmiset, jotka haluavat sysätä ympäristövastuun jonnekin muualle, joutuvat etsimään väitteidensä perusteluksi ”seuraavan Kiinan”.
Kiina-korttiin on turvauduttu ympäristökeskustelussa ahkerasti.
”Väestönkasvusta ei uskalleta puhua”
Ympäristökeskustelussa toistuu usein väite, jonka mukaan väestönkasvu on ympäristökriisin juurisyy ja samalla tabu, josta ei uskalleta puhua. Viime vuosina väestönkasvua on esitetty myös ilmastonmuutoksen keskeiseksi aiheuttajaksi.
Tabuväite ei pidä paikkaansa, sillä väestönkasvua on käsitelty ympäristökeskustelussa ja -tutkimuksessa jo vuosikymmenien ajan. Sitä peräänkuuluttavat tahot vaativat yleensä kovia keinoja, joilla väestöä pakotettaisiin pienemmäksi. Toimivat keinot ovat tyypillisesti pehmeitä ja keskittyvät esimerkiksi ruokaturvan, koulutuksen ja terveydenhuollon parantamiseen.
Ajatus ihmiskunnan kohtalon määräävästä ’ekologisesta perisynnistä’ vetoaa henkiseen laiskuuteen.
Tabuväitteen esittäjien mielestä pehmeät keinot eivät pureudu itse asiaan. Usein he vastustavat juuri sellaisia uudistuksia, joilla väestökehitystä voitaisiin vakiinnuttaa, ja suuntaavat huomiota pois vauraiden yhteiskuntien muuttumisen tarpeesta.
Väestönkasvun ja ilmaston lämpenemisen välinen yhteys on heikko, koska väkirikkaiden köyhien maiden lähtötaso ilmastopäästöjen tuottamisessa on hyvin alhainen. Kaikkein köyhimpien ihmisten kohottaminen säälliseen elämään ei lisäisi päästöjä merkittävästi. Päästöjä syntyy sitä vähemmän, mitä enemmän nuo maat rakentavat tulevaisuuttaan vähäpäästöisten energialähteiden varaan.
”Suomi voittaa ilmastonmuutoksessa”
Kotimaisessa ilmastokeskustelussa on toistunut väite, jonka mukaan Suomi hyötyy ilmastonmuutoksesta, kun lämpeneminen parantaa maa- ja metsätalouden olosuhteita. Ilmaston lämpeneminen vaikuttaa kuitenkin sekä hyvään että huonoon suuntaan, ja sen nettovaikutusta on vaikea arvioida. Kokonaisvaltaisen optimistisia ennusteita ei tutkimuksesta löydy.
Hyötymisen ajatus voi pohjautua käsitykseen leppoisan tasaisesta lämpenemisestä. Todellisuudessa ilmaston lämpeneminen tapahtuu äärevöitymisen kautta: lämpöä, kylmää, sadetta ja kuivuutta on liikaa väärinä aikoina. Monet kasvit kärsivät tällaisesta heilahtelusta.
Vaikka kasvukausi pitenee lämmön osalta, valoisuus ei lisäänny. Sateiden muutokset aiheuttavat jo nyt suomalaisille viljelijöille vaikeuksia, kun kuivaa tai märkää on huonoon aikaan. Kuusivaltaiset talousmetsät ovat kovilla tautien ja tuholaisten lisääntymisen vuoksi.
Ilmastonmuutokseen liittyy myös luultua todennäköisemmäksi osoittautunut mahdollisuus, että Atlantin valtameren virtausjärjestelmä (AMOC) heikentyy tai lakkaa toimimasta. Toteutuessaan tämä mullistaisi Suomen olosuhteet ja voisi jopa tehdä lopun maataloudesta.
”Ihminen on luonnon virhe”
Ekofilosofi Pentti Linkola kutsui ihmiskuntaa evoluution virheeksi tai oikuksi tai luontoa rasittavaksi syöväksi. Samoilla linjoilla on Matrix-tieteiselokuvien tekoälypahis agentti Smith, joka vertaa ihmiskuntaa syöpään ja virukseen.
Mustavalkoinen ympäristöajattelu paketoi vuosituhansia kestäneen ihmisyhteisöjen ja luonnonympäristöjen vuorovaikutuksen yhdeksi kohtalonomaiseksi kertomukseksi. Se tarjoaa vain kaksi mahdollista tietä eteenpäin: jotkut vajoavat fatalismiin, jossa asioille ei voi mitään, toiset päätyvät vihaamaan ihmiskuntaa ja erityisesti tietynlaisia ihmisiä. Viimeksi mainittu ajattelutapa on ollut muun muassa äärioikeiston suosiossa.
Ajatus ihmiskunnan kohtalon määräävästä ”ekologisesta perisynnistä” vetoaa henkiseen laiskuuteen. Kun maailmanloppu on valmiiksi kirjoitettu, ei tarvitse oppia mitään uutta, tutustua vastaesimerkkeihin toisenlaisista elämäntavoista tai perehtyä tutkijoiden tarjoamaan uuteen tietoon.
”Maapallo on yhteinen avaruusaluksemme”
Modernissa ympäristökeskustelussa kielikuva maapallosta ihmiskunnan yhteisenä avaruusaluksena on ollut ahkerassa käytössä. Sen avulla on kiinnitetty huomiota resurssien rajallisuuteen, ympäristön haurauteen ja ”miehistön” yhteistyön välttämättömyyteen. Metafora ei kuitenkaan tavoita kohteensa luonnetta.
Avaruusalus on suunniteltu tekninen kokonaisuus ja suljettu systeemi. Kielikuva ohjaa ajattelemaan kontrollia, joka perustuu valmiiseen käyttöohjeeseen ja siihen, että mukaan on lastattu kaikki tarvittava. Ihmisen yritykset kontrolloida muuta luontoa ja pakottaa se kompleksisuudesta kohti yksinkertaisuutta, ennustettavuutta ja hallittavuutta ovat kuitenkin vain ruokkineet ympäristökriisiä.
Suomalaisen luonnon köyhtymistä ei voida kompensoida brasilialaisen sademetsän suojelulla.
Biosfääri sen sijaan on avoin systeemi, joka pitää maapallon pinnan elämää yllä auringon energian jatkuvan läpivirtaamisen avulla. Sen sitkeys monenlaisissa mullistuksissa on pohjautunut suunnittelemattomuuteen, moninaisuuteen, päällekkäisyyksiin ja ylijäämään, jotka ovat mahdollistaneet elämän toipumisen kohtalokkaista katastrofeista.
Toisin kuin avaruusaluksessa, biosfäärissä ei ole ohjaamoa, eikä siinä voida erottaa aluksen laitteistoa, miehistöä ja lastia. Elävät olennot ovat näkökulmasta riippuen samalla kertaa kaikkia näitä.
Maapallo ei ole avaruusalus, eikä ihminen ole sen ohjaamossa.
”Luonto kostaa”
Covid-pandemian puhjettua vuonna 2020 EVA julkaisi kyselytutkimuksen, jonka mukaan puolet suomalaisista piti virusepidemiaa luonnon tapana vähentää liikakansoitusta. Tutkimuksen tiedotteessa viitattiin biologi James Lovelockin Gaia-hypoteesiin. Lovelock kuvasi maapallon biosfääriä planeetan elinkelpoisuudesta huolehtivaksi itsesääteleväksi järjestelmäksi.
Pandemiariskien lisääntyminen on yhteydessä ihmisen toimintaan: massiiviseen eläintuotantoon, kaukomatkailuun, villieläinten kauppaan ja metsäkatoon, joka aiheuttaa luonnoneläinten päätymistä ihmisasutuksen lähelle. Pandemioihin tai luonnonhistoriassa tapahtuneisiin joukkosukupuuttoihin ei kuitenkaan liity luonnon tai jumalolentojen tavoitteellista toimintaa.
Useimmissa joukkosukupuutoissa elämän omat prosessit ovat olleet merkittävässä roolissa, ja ne ovat myös mahdollistaneet biosfäärin toipumisen katastrofeista. Poikkeuksena oli dinosaurusten valtakauden lopettanut asteroiditörmäys, jossa joukkosukupuuton aiheuttaja tuli maapallon ulkopuolelta.
Näiden muutosten taustalla ei ole mitään luonnonjärjestelmän pyrkimystä, sillä elävän luonnon prosesseihin ei liity päämäärätietoisuutta. Gaia ei synnytä ikuisesti vakaita tasapainotiloja eikä ”kosta” epäonnistuneille luomuksille.
”Luontoa kannattaa suojella siellä, missä sitä on paljon”
Luonnon monimuotoisuuden tarkastelussa jotkut keskittyvät lajimääriin ja esittävät, että luontoa pitäisi suojella siellä, missä sitä on ”paljon”. Näin on perusteltu sitä, että luonnonsuojeluponnistukset tulisi kohdistaa jonnekin muualle kuin Suomeen.
Ajatus, jonka mukaan lajimäärältään pienempi arktinen ekosysteemi olisi jotenkin vähäpätöinen, on ekologisesti vailla mieltä. Ekosysteemien merkitys ei riipu lajiluetteloista, vaan siitä, pysyvätkö ne toimintakykyisinä. Siksi suomalaisen luonnon köyhtymistä ei voida kompensoida brasilialaisen sademetsän suojelulla.
Myös ilmastokeskustelussa esiintyy suhtautumista, jonka mukaan suomalaisten teoilla ei ole merkitystä. Totta on, että isommat päästöt vaikuttavat pieniä enemmän. Ilmastonmuutos on kuitenkin luonteeltaan globaali ongelma, jonka ratkaisemiseksi kaikkien päästäjien on hoidettava paikallisesti oma tonttinsa.
Lähde: Ville Lähde, Tere Vadén ja BIOS-tutkimusyksikkö: 12 käsitettä maailmasta – käsikirja etenevän ympäristökriisin aikakaudelle (niin & näin -kirjat). Kirjan ”zombilaatikoissa” käsitellään kaikkiaan 18 harhaanjohtavaa ajattelutapaa tai ympäristömyyttiä. Kuuntele kirjan teemoihin johdattava podcast-sarja täällä.
Vuonna 2015 perustettu BIOS-tutkimusyksikkö tutkii ympäristöön ja resursseihin liittyviä kysymyksiä ja niiden vaikutusta suomalaiseen yhteiskuntaan. Itsenäinen ja monitieteinen yksikkö saa rahoitusta muun muassa Koneen Säätiöltä.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Anna Kontulan mielestä ekoteologian pitäisi pudottaa ihminen jalustalta – ”Muu luomakunta ei välttämättä tarvitsisi ihmistä lainkaan”
Hyvä elämä AjankohtaistaAnna Kontulan mukaan meille tuttu maailma on loppumassa ekokatastrofin vuoksi. Hän etsii uuden maailmankuvan silmuja kristillisestä ekoteologiasta, kaunokirjallisuudesta ja uudenlaisesta suhteesta muihin eläimiin.
