Amos Wallgrenin mielestä ihmisen tehtävä ei ole vain kasvaa paremmaksi vaan myös varjella elämän jatkumista tuleville sukupolville.
Ilmastoliike tavoitteli nopeaa käännettä – nyt edessä on vuosikymmenten kamppailu, sanoo tutkija ja aktivisti Amos Wallgren
Ympäristöaktivisti ja tutkija Amos Wallgrenin mukaan ilmastoliike hävisi ensimmäisen erän. Tuoreessa kirjassaan tutkijat pohtivat, miten muutos saadaan aikaan.
Vielä hetki sitten oli mahdollista kääntää laivan suunta ja välttää myrskyyn joutuminen ennaltaehkäisevien toimien avulla. Nyt rajuilman väistäminen ei enää onnistu, vaan ihmiskunta on ajamassa vaaralliselle alueelle.
Ympäristöaktivisti ja valtio-opin väitöskirjatutkija Amos Wallgren kiteyttää ilmastopolitiikan nykyisen tilanteen merenkulkuun viittaavalla kuvalla. Se on peräisin hänen ja politiikan väitöskirjatutkija Jooseppi Räikkösen toukokuussa ilmestyneestä kirjasta Palavan maailman politiikka (Into Kustannus)
– Pariisin sopimuksen jälkeen valtiot eivät ole tehneet niitä päätöksiä, joita lämpenemisen rajoittaminen puolentoista asteen turvarajan alle olisi vaatinut. Siksi emme enää puhu vain myrskyn välttämisestä, vaan siitä, miten pidämme laivan toimintakykyisenä yhä vaikeammissa oloissa, Wallgren sanoo.
Laajat katuprotestit eivät kääntäneet päästöjä laskuun
Nuoret tutkijat havahtuivat ilmastokriisiin osana vuosien 2018–2019 maailmanlaajuista liikehdintää. Sitä vauhdittivat muun muassa hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin (IPCC) raportti lämpenemisen nopeasti realisoituvista vaaroista, Greta Thunbergin koululakko ja kansainvälisen Elokapina-liikkeen katuprotestit.
Amos Wallgren vaikutti suomalaisen Elokapinan lisäksi saksalaisessa Ende Gelände -kansalaistottelemattomuusliikkeessä, joka ajoi fossiilisesta energiasta irtautumista. Hän mainitsee, että saksalaiset aktivistit lukivat Mahatma Gandhin, Leo Tolstoin ja Martin Luther Kingin tekstejä, ja niistä keskusteltiin paljon.
– Lähdin mukaan ymmärrettyäni, että ilmastokriisi on realisoitumassa vakavana humanitaarisena kriisinä ja pahimmassa tapauksessa ihmiskuntaan kohdistuvana eksistentiaalisena uhkana.
Velvollisuutemme aktivisteina ei ole vain toimia oikein vaan myös voittaa.
Viime vuosikymmenen ilmastoliike tavoitteli nopeaa käännettä, jossa laajat katuprotestit pakottaisivat hallitukset ”seuraamaan tiedettä” ja siirtymään uusiutuviin energialähteisiin vajaassa vuosikymmenessä. Palavan maailman politiikka -kirjan mukaan taistelun ensimmäinen erä hävittiin: globaalit ilmastopäästöt jatkavat kasvuaan eikä mikään maa ole onnistunut hillitsemään päästöjä puolentoista tai edes kahden asteen turvarajojen mukaisiksi.
Samaan aikaan ilmastopolitiikka on vastatuulessa, kun laitaoikeisto haastaa ilmastotoimia ja myös moni uusiutuvan energian puolesta puhunut vaikuttaja pitää nopeita päästövähennyksiä epärealistisina.
– Ilmastorealismi on osa ilmastoestämiseksi kutsuttua poliittista ilmiötä. Siinä ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta ei kiistetä, mutta ilmastotoimien toteuttaminen pyritään strategisesti estämään.
”Emme enää puhu vain myrskyn välttämisestä, vaan siitä, miten pidämme laivan toimintakykyisenä yhä vaikeammissa oloissa”, Amos Wallgren kuvaa ympäristöliikkeen tilannetta.
Kiireellisiä tavoitteita ja sukupolvien yli jatkuvaa työtä
Luopuminen fossiilisista energialähteistä on Amos Wallgrenin mukaan joillakin aloilla verraten helppoa, mutta toisilla huomattavan vaikeaa.
– Kestävän siirtymän vastustajat paisuttavat tätä vaikeutta sanomalla, että koko nykyinen sivilisaatio ja elämäntyyli perustuvat fossiilisiin polttoaineisiin, ja siksi joudumme sitoutumaan niihin vielä pitkään.
Wallgren korostaa, että ilmastonmuutokseen sopeutumisen tavoitteena ei voi olla kriisiin johtaneen kestämättömän tuotannon ja kulutuksen turvaaminen vaan nykyistä paremman järjestelmän rakentaminen. Sopeutuminen ei voi tarkoittaa vain yksittäisten valtioiden tai yhteisöjen etujen turvaamista, vaan siihen tarvitaan kansainvälistä yhteistyötä.
Palavan maailman politiikka -kirjan mukaan viime vuosikymmenen ympäristöliike nojasi osittain liian lyhyeen aikajänteeseen ja optimismiin väkivallattoman kansannousun malliin perustuvan poliittisen muutoksen nopeudesta. Tutkijat peräänkuuluttavat pitkäjänteisempää organisoitumista ja strategiaa, jossa on tilaa sekä kiireellisille tavoitteille että sukupolvien yli jatkuvalle työlle.
– Käsittelemme ympäristöliikkeen strategian rajoitteita, koska näemme, että velvollisuutemme aktivisteina ei ole vain toimia oikein vaan myös voittaa.
Hauraus ei tee elämän merkityksellisistä asioista vähemmän tärkeitä.
Kirjan kirjoittamisvaiheessa mukana oli henkilökohtainen luku, jossa nuoret tutkijat pohtivat elämän merkityksen säilymistä, kun koko ihmiskunta joutuu haavoittuvaan tilanteeseen ekokatastrofin vuoksi.
– Hauraus ei mielestäni tee elämän merkityksellisistä asioista vähemmän tärkeitä, vaan asia on pikemminkin päinvastoin. Ekokatastrofiin liittyvän riskin välttäminen on kaikkien ihmisten tehtävä, joka antaa elämään johtotähden ja velvollisuuden toimia. Tehtävämme ei ole vain kasvaa paremmiksi ihmisiksi vaan varjella elämän jatkuminen tuleville sukupolville ja koko biosfäärille.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Ympäristökriisiin herääminen voi järkyttää – Panu Pihkala kertoo kolme asiaa, jotka auttavat
Hyvä elämäYmpäristösurun tutkija Panu Pihkalan mukaan ympäristökriisin kanssa eläminen vaatii toimintaa, vaikeiden tunteiden kohtaamista ja välillä etäisyyden ottamista. Pelkästään toimintaan keskittyminen voi johtaa uupumiseen.
