Mielipide: Kiitos seurakunnan keskusteluryhmästä, josta tuli äidilleni tärkeä lähiyhteisö
Äitini kuoli viime keväänä 92-vuotiaana. Useampi hänen viimeisinä vuosinaan saamansa ystävä lähetti osanottonsa. Ystävät olivat löytyneet äidin kodin läheltä, Töölön seurakunnan Ruskeasuon seurakuntakeskus Rastista. Äitini kävi siellä keskusteluryhmässä usean vuoden ajan.
Korona-aikana äidilleni ei tullut yhtään yhteydenottoa julkiselta puolelta, vain THL:n kirje, ja sekin vasta hyvän aikaa pandemian alkamisen jälkeen. Mutta Rastin ryhmäläiset pitivät yhteyttä, jakoivat huoliaan puhelimessa, ja kun tieto karttui, tapasivat kävelyillä.
Monet kaipaavat juuri tällaista toimintaa: kohtaamisia, ei etäyhteyksin vaan kasvotusten, tiedonjakamista juttelun lomassa. Jos joku ryhmästä ei tullut paikalle, hänen peräänsä soiteltiin ja selvitettiin, oliko jokin vialla.
Tällaiseen toimintaan tarvitaan tiloja läheltä ihmisten koteja. Äidilleni kaupungin seniorikeskukset olivat liian kaukana. Niihin oli vaikea matkustaa, ja muut kaupunginosat tuntuivat jo vierailta.
Helsingin kaupunki on viestinnässään ja palveluissaan yhä kauempana etenkin digipalveluita käyttämättömistä ihmisistä. Seurakunta oli lähellä ja se myös viestii erinomaisesti Kirkko ja kaupunki -lehdessä eikä vain netissä. Seurakunta oli äidin tavoittava ja häntä tukeva lähiyhteisö. Kiitos siitä.
Erja Saarinen
Erityisasiantuntija
Helsinki
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kolumni: Kymmenen mummoa kirkonpenkissä on kirkon toivo, ei tuho
PuheenvuorotMikä mummuissa on vikana, kun heidän läsnäolonsa, mielenterveytensä tai ateisminsa ei kiinnosta samalla tavalla kuin nuorempien, kysyy Hilkka Olkinuora.
