Mielipide: ”Kyllä me voimme käväistä” – Näinkö Helsingin seurakunnat tukevat surevia ja yksinäisiä?
Olen seurannut yhteisten työmuotojen alasajoa Helsingin seurakunnissa. Kannan erityisesti huolta perheneuvonnan, sairaalasielunhoidon ja oppilaitostyön kohtaloista, koska niiden arvokkaasta ja ainutlaatuisesta toiminnasta itselläni ja läheisilläni on omaakin kokemusta. Toki kriisitilanne koskee myös muita työaloja.
Mullistusten perustelut eivät lähde seurakuntalaisten avun tarpeista ja hädästä. Herää kysymys, onko yksittäisten seurakuntien työntekijöillä asiantuntemusta, halua ja aikaa vastata näiden työalojen asiakkaiden haasteisiin. Kolmen vuoden takainen tapahtuma kertoo paljon. Palvelukodissa asuvan iäkkään rouvan mies oli kuollut. Kuudenkymmenen vuoden vankka yhteiselo katkesi. Rouva ilmaisi halun käsitellä kuolemaan liittyviä asioita ja tunteita seurakunnan työntekijän kanssa.
Lupasin rouvalle viedä asiaa eteenpäin. Otin yhteyttä alueen seurakunnan kolmeen työntekijään. Heidän vastauksensa oli järkyttävä. ”Kyllä me voimme siellä käväistä, muttei meillä ole resursseja pitempiaikaiseen ja säännölliseen tapaamiseen.” Tämäkö on tulevaisuudennäkymä ihmisten hätään ja avun tarpeeseen?
Risto Alaja
Eläkeläinen, Helsinki
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Helsingin seurakuntayhtymän talous pysyy vielä tänä vuonna plussan puolella
AjankohtaistaHelsingin seurakuntien tuore talousarvio on edelleen ylijäämäinen, vaikka verotuloarviota joudutaan heti muuttamaan.
