Mielipide: Myyrmäen kirkon akustiikka on korjattava
Ei ole mitään kivaa tapaa sanoa, että maailmankuulun arkkitehdin suunnittelema kirkko on akustisesti epäonnistunut. Myyrmäen kirkon kohdalla näin valitettavasti on. Kirkossa on paha olla, se ei soi.
Kurkkua kutittaa, ääni ei toimi, kanssaseurakuntalaisiakaan ei kuule ja urut kuulostavat sammutetuilta. Aivan kuin olisi annettu tehtäväksi suunnitella mahdollisimman arkinen ja jokapäiväinen moderni akustiikka.
Kirkko on kuitenkin pyhättö, jonka tehtävänä on kuulostaa ja ennen kaikkea tuntua erityiseltä. Hienot, barokkimusiikin soittamiseen viritetyt urutkin menevät hukkaan, kun kaiken musiikin tarvitsema jälkikaiku on poissa.
Varmasti löytyy hienot mittauskaaviot siitä, kuinka akustiikka vastaa tarkoitustaan, mutta aistinvarainen kokemus siitä on ja pysyy kuolleena. Syynä on epäilemättä muusikoiden inhokki, kaikkialle tungetut akustiikkalevyt, ja tietenkin istuinpehmusteet. Seurauksena näistä on epämiellyttävän kihisevä yläsävelsarja ja kuollut kaiku.
Kirkon remonttia suunniteltaessa olisi nyt uskallettava siirtyä koviin pintoihin, laajennettava ja muhevoitettava jälkikaikua. Kirkkosalin poikittainen asettelu mahdollistaa puheen erottuvuuden siinäkin tapauksessa. Veisaaminen on seurakunnan yhteyttä, ja sille on vihdoin annettava mahdollisuus!
Matti Kuronen
laulaja ja lauluntekijä
Vantaa
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Tikkurilan uuteen kirkkoon tulee akustiikka, jonka voi helposti muunnella urkukonsertin jälkeen bändille sopivaksi
Hyvä elämäAkustiikkasuunnittelija miettii, miltä kirkossa kuulostaa. Hyvä akustiikka on myös makuasia: kanttorin mielestä pieni kaikuisuus voi olla hyväksi, mutta seurakuntalaista saattaa harmittaa, jos puhe puuroutuu.