null Mielipide: Pääsy kielletty kirkkoon?

Puheenvuorot

Mielipide: Pääsy kielletty kirkkoon?

Kolmasluokkalaiset lapset olivat innostuneet majaleikistä. Eräänä päivänä luokan vanhempien viestiryhmästä kantautui huoli. Majaan oli kuulemma tekeillä kyltti, jossa lukee homoilta pääsy kielletty. Vanhempi pyysi perheitä keskustelemaan asiasta.

Keskustelimmekin kotona asiasta lasten kanssa. Mietin, ymmärsivätkö he, mitä tarkoittaa homo. Ymmärsivätkö he, että toisen ihmisen jättäminen ulkopuolelle oli kiusaamista?

Myöhemmin ajattelin seurakuntien tiloja, kristittyjen majoja, joiden ovilla edelleen ilmoitetaan: ”Pääsy kielletty!” Seurakuntien tilat eivät Espoossa ole auki samaa sukupuolta olevien hääjuhlille. Monissa kaupungeissa seurakunnat ovat avanneet tilojaan.

Miksi näin ei voisi tehdä Espoossakin? Olen kuullut perusteluina vetoamista milloin kirkkolakiin tai kirkkojärjestykseen, milloin Raamatun sanaan.

Mietin, mitä Jeesus ajattelisi laeista, joilla perustellaan syrjimistä.

Jeesus itse oli aikansa radikaali kapinallinen, joka esimerkeillään ja teoillaan vaati oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa syrjityille. Noudattaisiko tällainen henkilö pilkuntarkasti lakia, joka syrjii ihmisiä? Mies, joka temppelissä kaatoi pöytiä ja tuoleja?

Toivon, että Espoonkin seurakunnat keskustelevat asiasta ja avaavat ovensa kaikille hääpareille.

Jeesus ei asettaisi seurakuntansa majan ovelle kylttiä: ”Pääsy kielletty!” Jeesus kirjoittaisi: ”Tervetuloa!”

Nina Lehto
Espoon tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvoston ja Espoon kirkkovaltuuston jäsen

 

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.