Mielipide: Vammainenkin ihminen on Jumalan kuva – kirkon esteettömyys ontuu
Kirkko julistaa ihmisarvon olevan ehdoton. Silti sen arjessa elää usein hiljainen ehto: Ihmisen on kyettävä moneen. On pystyttävä liikkumaan, osallistumaan, jaksamaan ja olemaan vaivaton. Tätä ehtoa ei kirjoiteta auki, mutta se tuntuu vammaisten ihmisten elämässä.
Kristillisessä perinteessä ihmisarvo ei perustu suorituskykyyn tai hyödyllisyyteen. Ihminen on arvokas, koska hän on ihminen. Silti kirkonkin käytännöissä elää oletus toimintakykyisestä ihmisestä, joka sopii rakenteisiin ja pystyy osallistumaan toimintaan ilman erityisiä mukautuksia. Kun tähän muottiin ei sovi, osallisuus muuttuu helposti poikkeukseksi tai hyvän tahdon varaan jääväksi armoksi.
Syrjintä ei useimmiten ole tietoista vaan rakenteellista. Avun kieli voi huomaamatta muuttua vallaksi: autettavan odotetaan olevan nöyrä ja kiitollinen. Mutta vammainen ihminen ei ole ensisijaisesti avun kohde, vaan seurakunnan jäsen ja toimija, jolla on oikeus osallistua ja vaikuttaa.
Jos kirkko haluaa olla vastavoima suoritusyhteiskunnalle, sen on katsottava myös omia rakenteitaan. Esteettömyys ei ole tekninen yksityiskohta, vaan teologinen kysymys.
Kirkko, joka mittaa ihmisarvoa toimintakyvyllä, hylkää imago Dei -opin ja sivuuttaa ristin, jossa Jumala itse tuli heikoksi.
Lassi Tapani Murto
Ohjelmakoordinaattori, Raisio
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Vammainen eikä viallinen – tietokirjailija Riikka Leinonen olisi valmis räjäyttämään normaalin ja epänormaalin kategoriat
Hyvä elämäTietokirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokas Riikka Leinonen tarkastelee kaupunkitiloja kriittisin silmin ja visioi yhteiskuntaa, jossa myös eri tavoin vammaiset pystyvät toimimaan täysivaltaisina kansalaisina.
