Mielipide: Vantaalla haluttiin syrjiä tiettyjä lähetysjärjestöjä
Vantaan seurakunnat tukevat taloudellisesti useita lähetysjärjestöjä, joiden päätehtävä on viedä kristillinen pelastussanoma eri puolille maailmaa.
Yhteisen kirkkovaltuuston kokouksessa 30.11.2021 äänestettiin lähetysjärjestöjen tukemisesta. Suuri enemmistö valtuutetuista äänesti sen puolesta, että Vantaan seurakunnat tukevat edelleen kaikkia esitettyjä lähetysjärjestöjä. Niin tein itsekin.
Tulkaa kaikki -liikkeen luottamushenkilöryhmissä on vuosittain budjettineuvotteluissa vastustettu avustusten myöntämistä tietyille lähetysjärjestöille, koska näiden järjestöjen uskontulkinta, erityisesti perinteinen virkakäsitys eli se, että pappisvirka kuuluu vain miehille, ei sovi heidän tasa-arvoajatteluunsa.
Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys, Lähetysyhdistys Kylväjä, Medialähetys Sanansaattajat, Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys ja Svenska Lutherska Evengeliföreningen ovat Tulkaa kaikki -väen mielestä osoittautuneet kelvottomiksi viemään evankeliumin sanomaa maailmalle. Lähetysseura ja Pipliaseura sen sijaan kelpuutetaan, hyvä niin.
Evankelis-luterilainen kirkko on kuitenkin hyväksynyt nämä lähetysjärjestöt avustuksen saajiksi, eli ne ovat kirkon virallisia lähetysjärjestöjä. Nämä järjestöt, joille Vantaan seurakunnat ja seurakuntayhtymä ovat vuosittain myöntäneet tukea, perustavat uskonsa Raamattuun kuten kirkkokin.
Suomessa on uskonnonvapaus, ja uskonnollisilla yhteisöillä on vapaus pitää raamatullinen tulkintansa uskonasioissa. Tämä koskee myös tasa-arvoasioita. Mikään ideologia ei voi tulla esteeksi näille lähetysjärjestöille viedä toivon sanomaa maailmalle. Avustusten kieltämistä lähetysjärjestöiltä niiden uskonnollisen vakaumuksen vuoksi voidaan kutsua syrjinnäksi.
Laila Jouhki
yhteisen kirkkovaltuuston varajäsen
Vantaa
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Espoon yhteinen kirkkovaltuusto kävi tunteikkaan keskustelun lähetysjärjestöjen tuen jaosta – lopulta tukea myönnettiin viidelle järjestölle
AjankohtaistaKirkkovaltuusto päätti myöntää tukea järjestöille, jotka osoittivat selkeästi sitoutuvansa tasa-arvoon, yhdenvertaisuuteen ja naisten toimimiseen pappeina. Vastaesityksessä tukea esitettiin kaikille järjestöille.