Kirkkosali toimii festivaalin aikana elokuvan, musiikin, paneelikeskustelujen, ruokakulttuurin ja kuvataiteen kohtaamispaikkana. Kuvat Esko Jämsä, Rynos Production, United Archives ja Yle Kuvapalvelu.
Mikael Agricolan kirkossa järjestetään sotaa, identiteettiä ja syrjäytymistä pohtiva elokuvafestivaali – tuo kahvipaketti yhteiskäyttöön, toivoo järjestäjä
Maksuttomalle Kino Agricola -festivaalille toivotaan satoja osallistujia. Mukaan etsitään nyt vapaaehtoisia esimerkiksi ohjaamaan yleisöä ja taltioimaan tapahtumaa.
– Monipuolinen, yllätyksellinen ja ajatuksia herättävä festivaali, jossa kirkko osallistuu eri näkökulmista yhteiskunnalliseen keskusteluun siitä, mikä ihmisarvo on tänä päivänä.
Näin tuottaja Julia Jäkkö luonnehtii Kino Agricola – uskoa ja oikeudenmukaisuutta -elokuvafestivaalia.
Tapahtuma alkaa Taiteiden yönä torstaina 14. elokuuta ja päättyy sunnuntaina 17. elokuuta elokuvateemaiseen Tuomasmessuun.
Kino Agricolan päivät on jaoteltu kolmeen eri pääteemaan, jotka ovat sota ja rauha, artistin pitkä tie ja asunnottomuus.
Tapahtuman ajaksi Mikael Agricolan kirkon sali muuntautuu elokuvateatteriksi, jossa tutustutaan liikkuvan kuvan välityksellä muun muassa ukrainalaismuusikoiden tilanteeseen sodan kourissa, laulaja Johnny Cashin elämänvaiheisiin sekä asunnottomien arkeen Helsingissä.
Lisäksi kirkossa kuullaan livemusiikkia ja elokuvien teemoihin pureutuvia paneelikeskusteluja. Panelisteina ja tulkitsijoina nähdään ainakin Tommi Läntinen, Reeta Vestman ja Jyrki Linnankivi eli Jyrki 69.
Idea haettu Edinburgista
Tuottaja Julia Jäkön mukaan idea elokuvafestivaaliin syntyi tuotantotiimin jäsenten ulkomaanmatkalla.
– Kati Pirttivaara ja Pietu Korpelainen ovat molemmat käyneet Edinburgissa. Siellä oli Edinburg-festivaali, jonka yhteydessä kirkolla oli oikeudenmukaisuuden festivaali, Just Festival. Molemmille tuli ajatus, että tämän tyyppinen tapahtuma voisi toimia meilläkin.
Elokuvailta pilotoitiin viime vuonna Taiteiden yössä. Tänä vuonna tapahtumaan on saatu Helsingin seurakuntayhtymältä projektirahoitusta, jonka turvin ideaa on kehitetty ja laajennettu useamman päivän tapahtumaksi.
Jäkkö kertoo, että Kino Agricola tarvitsee onnistuakseen myös vapaaehtoisten panosta. Tehtävänä voisi olla omien vahvuuksien mukaan esimerkiksi tapahtuman videointi ja valokuvaus, äänentoistosta tai taukotarjoiluista huolehtiminen, tavaroiden roudaaminen ja yleisön ohjaaminen kirkon tiloissa.
Tapahtumaan voi ilmoittautua vapaaehtoiseksi Tuomasmessun Instagram-julkaisun kautta.
Ukraina edustettuna torstaina
Festivaali alkaa torstaina sodan ja rauhan teemoilla. Päivän sisältö keskittyy vahvasti Ukrainaan, ja katsottavaksi on valikoitu vuoden 2024 dokumenttielokuva Soldiers of song. Siinä tunnetut ukrainalaismuusikot puhuvat sotakokemuksistaan, kansallisen identiteetin säilyttämisestä ja vastarinnasta, jota he tekevät musiikin keinoin.
Vaikuttavassa Soldiers of Song -dokumentissa soitetaan ja lauletaan pommisuojissa, rintamalla ja konserttisaleissa. Kuva Rynos Productions.
Torstain ohjelma toteutetaan yhteistyössä Ukrainalaisten yhdistys Suomessa Ry:n kanssa. Elokuvan ja paneelikeskustelun ohella paikalla voi nauttia ukrainalaista kuoromusiikkia ja ostaa maan perinneruokaa.
Lisäksi kirkkosaliin avautuu kahden viikon mittainen näyttely, jossa on esillä Ukrainasta Suomeen paenneiden taiteilijoiden Maya Kolesnikin ja Kateryna Harahulian teoksia.
Festivaalin ohjelmaan kuuluu taidenäyttelyn syntyä ja taustoja käsittelevä haastattelu.
Perjantaina käsitellään artisteja ja kulttuurialan ahdinkoa
Perjantain elokuvaksi on valittu laulajalegenda Johnny Cashin elämästä kertova elokuva Walk the Line vuodelta 2005.
Julia Jäkkö kertoo, että perjantain ohjelma on suunniteltu yhteistyössä teologiaa opiskelevan Jyrki Linnankiven, siis rockmuusikko Jyrki 69:n, kanssa.
– Jyrki piti viime vuoden lopussa ensimmäisen saarnansa Tuomasmessussa. Sitä kautta oli kontakti häneen. Hän oli Vain elämää -ohjelmassa Tommi Läntisen kanssa, ja keksittiin siksi pyytää molemmat yhdessä keskustelemaan kulttuurialasta.
– Lisäksi mukana on näyttelijä ja laulaja Reeta Vestman, joka esittää illan lopuksi Johnny Cashin tuotantoa.
Kirkon pihalla on perjantaina ruokarekkatori, josta pääsee ostamaan haluamiaan herkkuja ohjelmien välissä.
Countrylaulaja Johnny Cashista tuli uransa aikana intohimoinen vankien oikeuksien puolustaja. Walk the line -elokuvassa Cashia näyttelee Joaquin Phoenix. Kuva United Archives / Impress / MVPhotos
Lauantaina on asunnottomien päivä
Tuottaja Julia Jäkön mukaan Kino Agricolan suunnittelussa on haluttu kiinnittää erityistä huomiota siihen, että valitut elokuvat käsittelevät kohteitaan aidon tuntuisesti ja kunnioituksella.
Asunnottomuutta käsittelevä lauantai toteutetaan yhdessä Vailla vakinaista asuntoa ry:n kanssa, joten järjestön väki on saanut valita katsottavan teoksen.
– Järjestön asiantuntijoilla on paras tieto ja näkemys siitä, missä dokumentissa asunnottoman ihmisen oma ääni tulee esiin stereotypioiden tai ulkopuolisen tarkkailijan aseman korostumisen sijaan. Haluamme kunnioittaa heidän osaamistaan, Jäkkö kertoo.
Katsottavaksi päätyi Ilman kotia -dokumentti, jossa seurataan viiden asunnottoman elämää 2010-luvun puolivälin Helsingissä.
Ilman kotia -dokumentissa seurataan seitsemän vuotta hylätyssä asuntovaunussa yöpyneen Pekan sekä neljän muun kodittomaksi jääneen elämää. Kuva Yle Kuvapalvelu
Lisäksi katsotaan tänä vuonna valmistunut lyhytelokuva Villiintynyt toivo, jonka päähenkilö Markku on itse paikalla kertomassa kokemuksistaan poikakodeista, vankilavuosista, pirin käytöstä ja seurakunnilla työskentelystä. Myös lyhytelokuvan ohjaaja on paikalla haastateltavana.
Mukanaan voi tuoda kahvipaketin
Asunnottomien päivänä tarjolla on ilmainen taukoruokailu, minkä lisäksi tapahtumaan on haluttu järjestää kahvikeräys.
– Asunnottomalle kahvi on ylellisyystuote, ja sitä menee Vailla vakinaista asuntoa ry:n toiminnassa tosi paljon. Kahvin hinta on tosi korkealla, ja kun meillä on täysin maksuttomia nämä elokuvaillat, haluttiin kuitenkin järjestää helppo tapa auttaa, Julia Jäkkö kertoo.
– Eli jos haluaa, niin sen kahvipaketin voi tuoda festareille mukanaan. Tai useammankin.
Kino Agricola järjestetään Mikael Agricolan kirkossa Punavuoressa 14.–18. elokuuta. Tapahtuman ohjelman ja tarkat aikataulut löytyvät täältä.
Tietoa vapaaehtoiseksi hakeutumisesta löytyy täältä.
Kaikki Taiteiden yön tapahtumat löytyvät täältä.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee

Orenda-elokuva kuvaa kahden vahvatahtoisen ja syyllisyyden piinaaman naisen kohtaamista – ohjaaja Pirjo Honkasalon mukaan meissä kaikissa on orendaa, elämänvoimaa
Hyvä elämäJylhässä saaristossa kuvattu maaginen elokuva perustuu Pirkko Saision käsikirjoitukseen. Hän itse näyttelee kirkosta vieraantunutta pappia.
