Alma Pöysti ja Pirkko Saisio selvittelevät menneisyyden valintoja Orenda-elokuvassa. Kuva Max Smeds / Bufo.
Orenda-elokuva kuvaa kahden vahvatahtoisen ja syyllisyyden piinaaman naisen kohtaamista – ohjaaja Pirjo Honkasalon mukaan meissä kaikissa on orendaa, elämänvoimaa
Jylhässä saaristossa kuvattu maaginen elokuva perustuu Pirkko Saision käsikirjoitukseen. Hän itse näyttelee kirkosta vieraantunutta pappia.
Orenda-elokuvan alussa tunnettu oopperalaulaja Nora saapuu kysymään tuulisella saarella asuvalta Natalia-papilta majapaikkaa. Elokuvan edetessä selviää salaperäisen vierailun syy. Noran aviomies on tehnyt itsemurhan. Mies oli Natalian rakastetun poika, ja hän oli ennen kuolemaansa toivonut, että Natalia toimittaisi hänen ruumiinsa siunaamisen. Nora on tullut saareen pyytämään Natalian suostumusta. Tämä kieltäytyy, mutta toive johdattaa naiset selvittämään menneisyyden valintoja.
Pirjo Honkasalo, elokuvasi kertoo rakkaudesta, kuolemasta ja syyllisyyden taakasta. Mitä ajattelit, kun luit kumppanisi Pirkko Saision käsikirjoituksen ensimmäisen kerran?
– Tiesin, että Saision inspiraationlähteenä oli ollut Martti Hämäläisen teos Eros, väkivalta ja uskonto. Tämä kolmio on mielenkiintoinen, ja Saision käsikirjoitus käsittelee samoja teemoja. Sen sijaan se, että Saisio oli kirjoittanut itselleen papin roolin, tuli minulle yllätyksenä.
– Käsikirjoitus oli intensiivinen lukukokemus. Siinä liikutaan psykologisen trillerin kauneuden ja selittämättömän maailman sisällä. Pidin myös käsikirjoituksen dialogista. Se on tyyliteltyä, kiteytettyä ja runollista kieltä, jossa pappi ja oopperalaulaja muun muassa teitittelevät toisiaan. Teitittely oli minusta mainio ja rohkea veto ja kertoi hyvin henkilöiden välisestä valtasuhteesta. Teitittelyhän on lähes hylätty tänä aikana. Se olisi voinut olla myös kompastuskivi, mutta se istuu valitsemani kuvallisen tyylilajin sisälle.
Mitä elokuvassa esiin tuleva käsite orenda tarkoittaa?
– Orenda tarkoittaa eräänlaista elämänvoimaa, ja käsite on tuttu kaikissa vanhoissa kulttuureissa. Ystäväni, japanin tuntija Miika Pölkki kertoi, että käsite on japaniksi tama, ja hän kuvaili sitä säkenöityen kiteytyneeksi henkivoimaksi. Varmasti meissä kaikissa on orendaa, mutta välillä tuntuu, että toisissa sitä on enemmän. Jotkut kasvavat sitä kohti, kun taas jotkut loittonevat siitä.
Orendan ohjannut Pirjo Honkasalo kuuluu Suomen kansainvälisesti tunnetuimpiin elokuvaohjaajiin. Kuva Mikko Hannula.
Sujuiko yhteistyö elämänkumppanisi kanssa ongelmitta?
– Olen ohjannut aiemmin kaksi elokuvaa Saision tekemän käsikirjoituksen pohjalta, joten tiesin käsikirjoittaja–ohjaaja-yhteistyön sujuvan hyvin. Oli kuitenkin hurja riski ohjata perheenjäsentä näyttelijänä hänen ensimmäisessä pääroolissaan elokuvassa. Kotoinen sanailumme olisi voinut olla kiusallista muille kuvausryhmän jäsenille. Niin ei kuitenkaan käynyt, sillä osaamme kunnioittaa toistemme osaamisaluetta. Kun Saisio alkoi näytellä, oli hän heti minulle Natalia eikä kumppanini, eikä hän puuttunut ohjaajan ratkaisuihin.
Millä tavalla Noraa näyttelevä Alma Pöysti ja nuorta poikaa esittävä Luca Leino valittiin rooleihinsa?
– Olen arvostanut Alman työtä näyttelijänä, mutta en tuntenut häntä ennestään. Minulla on tapana vähän vakoilla näyttelijöitä, jotka herättävät minussa jotain erityistä. Seurasin Alman työtä Svenska Teaternissa, ja sitten näin Tove-elokuvan, jossa Alma näytteli vaikuttavasti. Valitsin hänet sen pohjalta elokuvaan, joka on kahden vahvan naisen henkisen kasvun kamppailu. He eivät kilpaile, niin kuin nykyihmisen tulisi tehdä, vaan he kilvoittelevat itsensä kanssa. He eivät terapoi, kysy, mitä minulle on tehty, vaan he ripittäytyvät ja kysyvät, mitä minä olen tehnyt muille. Alma osoittautui voimakkaaksi persoonaksi, ja helpotti nähdä, millaisella energialla Natalia ja Nora paiskivat itseään ja toisiaan.
– Luca Leino taas ilmestyi kuin tyhjästä elokuvan koekuvauksiin. Hänellä ei ollut minkäänlaista kokemusta näyttelemisestä. Olimme silti kaikki sitä mieltä, että tässä pojassa on jotain, hän on vanha sielu. Niinpä Alma meni Lucan perheen luo kylään yhdeksi illaksi. Hänellä vahvistui illan aikana tunne, että Luca on oikea valinta rooliin.
Orenda-elokuvassa on vahva syyllisyyden teema, ja lopulta koittaa synninpäästö. Miksi syyllisyys piinaa ihmisiä?
– Ihmiset kantavat jonkinlaista alkumerta mukanaan. Olen jostain syystä käsitellyt monessa elokuvassani sitä, miten syyllisyyden taakka seuraa useassa sukupolvessa. Taakasta voi vapauttaa vain armo. Siitä ei voi päästä irti tietoisesti, vaan viha ja katkeruus katoavat usein yhtäkkiä. Ihminen ehkä käsittelee asiaa piilotajuisesti, eikä armon kokemiseen ole mitään metodeja.
– Kouluajan uskontotunneilta on jäänyt mieleen Raamatun lause, että Jumala kostaa isien pahat teot kolmanteen ja neljänteen polveen asti. Suomalaisissa näkyvät edelleen sotien jäljet, sillä niiden käsittely on pitkäikäinen prosessi. Nähtäväksi jää, miten kauan ne tulevat näkymään ukrainalaisissa. Israelin ja Palestiinan välillä taas vihan kierre jatkuu edelleen. On kuitenkin lohdullista tietää, että ihmiset voivat myös vapautua syyllisyydestä ja kostosta.
Luca Leino näyttelee Natalia-papin luona asuvaa poikaa, joka seikkailee saariston karussa luonnossa. Kuva Max Smeds / Bufo.
Elokuvan saarella ollaan samalla pyhien asioiden äärellä. Miksi olet kuvannut usein elokuvissasi pyhiä kokemuksia?
– Olen elänyt rajun vasemmistolaisen nuoruuden. Pyhän käsittely oli silloin tabu, sanoitta kielletty. Kun sitten 1990-luvun taitteessa aloin kuvata dokumenttielokuva Mysterionia nunnaluostarissa Neuvosto-Virossa, kollegat ajattelivat minun tulleen hulluksi.
– Minulla on Saision kanssa yhteinen ajatus siitä, ettei pyhyyden kokemuksista pääse eroon. Pyhyydestä vain voi olla vaikea puhua, koska sana liittyy niin vahvasti kristilliseen diskurssiin, jonka sanasto on usein korruptoitunut, menettänyt sisältönsä. Pyhyys liittyy ihmisenä olemisen syvimpään olemukseen.
Saaristoluonto on tärkeä osa elokuvaa. Miten löysit elokuvan kuvauspaikat?
– Olen kasvanut Uudenkaupungin saaristossa, ja se on sielunmaisemaani. Kun etsin elokuvan kuvauspaikkoja, päädyin suomalaiseen Jurmon saareen ja virolaiseen Osmussaareen. Elokuvan saaressa näkyvä kirkko on ulkoapäin Jurmon kirkko ja sisäpuolelta Uudessakaupungissa sijaitseva erityislaatuinen Pyhämaan uhrikirkko. Koin hyvin antoisaksi yhteistyön ensimmäisen pitkän elokuvansa kuvanneen Max Smedsin kanssa, sillä meillä oli samanlainen käsitys kuvien rakentamisesta.
– Elokuvan yksi kohtaus perustuu omakohtaiseen kokemukseen. Kävin nimittäin aikoinaan Saision kanssa Jurmon saaressa, ja kohtasimme siellä down-ihmisiä hoitajineen. He olivat menossa kirkossa pidettävään jumalanpalvelukseen, ja näimme, kuinka pappi tuotiin sinne mönkijällä. Meidät kutsuttiin myös mukaan, mutta menimme paikalle vasta myöhemmin. Yllättäen he olivat odottaneet meitä, että jumalanpalvelus voisi alkaa. Naispapin saarna oli mielenkiintoinen, sillä hän puhui naisjumalasta ja pyysi, ettei tämä ottaisi ihmiseltä pois hänen kohtaloaan viitaten samalla kauniisti down-ihmisiin.
– Elokuvassa esiintyneiden down-ihmisten kanssa oli ihanaa ja helppoa työskennellä. Ajattelen, että voin näin samalla hälventää ihmisten ennakkoluuloja heitä kohtaan.
Orendan ensi-ilta elokuvateattereissa to 17.4.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
”Sielu on se pisara, mikä meissä on ikuisuutta” – Pirkko Saision mukaan tunnustukselliset ateistit kuvittelevat uskonnon tarttuvan ilmasta
HengellisyysPirkko Saision uutuusromaani Passio on yhtä aikaa kaunis ja makaaberi kuvaus elämän pohjimmiltaan mystisestä luonteesta. Saisio sai teoksestaan Kirkon kulttuuripalkinnon.
