Eri uskontojen ja elämänkatsomustiedon opettajat vastustavat yhteistä katsomusainetta
Suomalaisissa kouluissa oppilaat jaetaan katsomusaineiden tunneille uskonnon mukaan. Opettajien mielestä niin on hyvä.

Suomalaisissa kouluissa oppilaat jaetaan katsomusaineiden tunneille uskonnon mukaan. Opettajien mielestä niin on hyvä.

Eri uskontojen ja elämänkatsomustiedon opettajat vastustavat yhteistä katsomusainetta

Elämänkatsomustietoa opettava Ukri Pulliainen: "Vaara on, että siitä tulisi faktojen ulkokohtaista opettelua."

Ukri Pulliainen nauraa. Hän on juuri kuullut, että Kirkko ja kaupunki yrittää selvittää, miten peruskoulun ja lukion katsomusaineiden opetus pitäisi järjestää, että kaikki olisivat tyytyväisiä.

– Hehehe. Se voi olla haastavaa, Pulliainen hekottaa. Hän on Suomen filosofian ja elämänkatsomustiedon (et) opettajien Feto ry:n puheenjohtaja ja Kallion lukion elämänkatsomustiedon opettaja.

Et-opettaja Pulliainen istuu samassa natisevassa karusellissa kuin uskontojen aineopettajat. Opettajat, poliitikot ja äkäiset kansalaiset ovat monta vuotta vääntäneet peistä, pitäisikö koulussa opettaa katsomusaineita ja jos pitäisi, miten.

Suomen kouluissa opetetaan kunkin oppilaan omaa uskontoa. Se tarkoittaa periaatteessa sitä, että evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluva oppilas käy luterilaisilla uskonnontunneilla, muslimioppilas islamintunneilla ja niin edelleen. Jos oppilas ei kuulu mihinkään uskonnolliseen yhdyskuntaan, hän käy et-tunneilla.

Moni on sitä mieltä, että tämä ei käy. Esimerkiksi Helsingin yliopiston uskonnon didaktiikan professori Arto Kallioniemi sanoi 13.9.2017 Helsingin Sanomille, että malli, jossa lapset jaetaan eri luokkiin uskonnon perusteella, ei ole tätä päivää. Yhä useampi on Kallioniemen kanssa samaa mieltä: kouluissa pitäisi alkaa opettaa yhteistä katsomusainetta, jossa kaikki oppilaat laitetaan samaan luokkaan pohtimaan, kuka oli profeetta Muhammad ja mitä eettisiä ongelmia liittyy lihansyöntiin tai aborttiin.

Jotkut ovat ottaneet ohjat omiin käsiinsä. Esimerkiksi Kulosaaren yhteiskoulu on yhdistänyt ne katsomustunnit, joiden sisältö on opetussuunnitelman mukaan sama.

Et:n opettaja auttaa nuoria ajattelemaan itse.

– Suomen filosofian ja elämänkatsomustiedon (et) opettajien Feto ry:n puheenjohtaja Ukri Pulliainen

Et:n tunneilla ei opeteta faktoja

Ukri Pulliainen uskoo, että kouluissa siirrytään säästösyistä jossain vaiheessa yhteiseen katsomusaineeseen. Pulliaisen mukaan siinä on monia vaaroja.

– Ihan perusongelma on, että jos mennään kaikille yhteiseen opetukseen, se alkaa vuotaa reunoilta. Tarpeeksi fundamentalististen tai tiukkojen perheiden vanhemmat ottavat lapsensa pois sieltä.

Olisiko se mahdollista, jos opetus olisi pakollista? Pulliainen pelkää pahaa. Ulkomailla on asiasta kokemusta: sekä uskovaiset että ateistit ovat vetäneet yhteisestä oppiaineesta herneen nenäänsä. Esimerkiksi Norjan yhdistetystä katsomusaineesta on riidelty Euroopan ihmisoikeustuomioistuinta myöten.

Ydinkysymys on, mitä yhteisen katsomusaineen tunneilla opetetaan.

– Se vaara on, että oppisisältöä ruvetaan jakamaan uskontokuntakohtaisesti. Että luterilainen kirkko sanoo, että kun meitä on 70 prosenttia suomalaisista, niin me otamme 70 prosenttia sisällöistä, Pulliainen sanoo.

– Tai ei luterilainen kirkko varmaan tekisi niin, mutta pienemmät uskonnot vaatisivat sinne ilman muuta omat lokeronsa. Ja tulisiko sinne sitten joku uskonnottomuuslokero, että viidesläisyyden jälkeen käsitellään ateismia?

Tässä osutaan Pullaisen mielestä siihen, mikä olennaisimmalla tavalla erottaa et:n uskonnonopetuksesta. Hänen mukaansa et-tunneilla ei niinkään opeteta faktoja vaan sitä, mikä on niiden merkitys itselle. Siksi et:n ymppääminen samaan pakettiin uskontoaineiden kanssa olisi katastrofi.

– Biologian opettaja voi opettaa biologiaa ja fysiikan opettaja fysiikkaa, mutta et:n opettaja auttaa nuoria ajattelemaan itse. Yhteinen katsomusopetus olisi helposti yksi reaaliaine muiden joukossa. Vaara on, että siitä tulisi faktojen ulkokohtaista opettelua, Pulliainen selittää.

Miten katsomusaineiden opetus sitten kannattaisi järjestää? Ukri Pulliaisen parhaassa mahdollisessa maailmassa kaikki oppilaat kävisivät et:n tunneilla. Senkin kanssa hän voisi elää, että asiat pysyisivät niin kuin ne ovat nyt – yhtä juttua lukuun ottamatta.

Pulliaisen mukaan luterilaiset ja ortodoksiset oppilaat ovat koulussa epäoikeudenmukaisessa asemassa. Muiden uskontojen oppilailla on mahdollisuus valita oman uskonnon ja et:n välillä, mutta luterilaisilla ja ortodokseilla ei. Heidän on pakko käydä oman uskonnon tunneilla.

Niin, periaatteessa. Ovelilla lukiolaisilla on kuitenkin keinonsa.

– Minun ei ehkä pitäisi sanoa tätä ääneen, mutta kyllähän nuori voi olla kertomatta opettajalle, että hän kuuluu kirkkoon ja tulla sinne et:n kurssille. Enhän minä rupea tarkistamaan jokaisen henkilön siviilirekisteriä.

Harva lukiolainen kuitenkaan uhmaa järjestelmää.

Koulun uskonnon­opetus avaa islamia suhteessa suomalaiseen yhteiskuntaan. Rehellisesti sanottuna moskeija­opetuksessa ei tapahdu niin.

– Islamin opettaja Suaad Onniselkä

Uskontotieteellinen näkökulma ei ole neutraali

Suaad Onniselkä nauraa. Hän on juuri kuullut, että yritämme selvittää, miten peruskoulun ja lukion katsomusaineiden opetus pitäisi järjestää, että kaikki olisivat tyytyväisiä.

– Hehehe. Joo, no niin.

Vesalan koulussa islamia opettava Onniselkä on Ukri Pulliaisen kanssa samaa mieltä: yhteinen katsomusaine on onneton idea. Syyt tosin ovat toiset.

– Sanotaan, että uskontotieteellinen näkökulma on neutraali, mutta kun se ei ole, Onniselkä sanoo.

Et:n ja islamin oppilaat ovat kumpikin vähemmistöjä: et:tä opiskeli viime vuonna peruskoulun 1.–6. luokilla 6,6 prosenttia oppilaista ja 7.–9. luokilla 5 prosenttia, islamia taas 2,1 prosenttia ja 1,9 prosenttia. Suomalaisessa yhteiskunnassa muslimit ovat kuitenkin paljon syvemmällä marginaalissa kuin uskonnottomat.

Onniselän mielestä on vaara, että yhteisessä katsomusaineessa muslimit jäisivät henkisesti altavastaajiksi.

– Me puhutaan haavoittuvassa asemassa olevasta vähemmistöstä, jolla ei ole taloudellisia resursseja antaa laadukasta opetusta omissa yhdyskunnissaan.

Toki muslimiyhdyskunnat järjestävät omaa opetusta – ja muslimeilla, kuten muidenkin uskontojen oppilailla lukuun ottamatta luterilaisia ja ortodokseja, on takaovi. Jos muslimioppilaiden vanhemmat niin haluavat, muslimioppilaat vapautetaan koulun järjestämästä islaminopetuksesta ja lähetetään omaan yhdyskuntaansa saamaan opetusta (onko se sitten reilua – siitä tarkemmin oheisessa kainalojutussa). Onniselän mielestä se on kuitenkin huono vaihtoehto.

– Koulun uskonnonopetus avaa islamia suhteessa suomalaiseen yhteiskuntaan. Rehellisesti sanottuna moskeijaopetuksessa ei tapahdu niin. Meidän islamilainen traditio Suomessa on konservatiivisempi kuin monissa islamilaisissa maissa.

Kuuluuko pussikaljakulttuuri luterilaisuuteen?

Koulun islaminopetuksella on Suaad Onniselän mielestä kaksi tärkeää tehtävää. Ensinnäkin se on paikka, jossa omaa traditiota voi turvallisesti haastaa. Jos opettaja ei ole muslimi, hänen voi olla vaikea olla yhtä aikaa haastava auktoriteetti ja turvallinen kivijalka. (Lain mukaan opettajan ei ole pakko olla muslimi, mutta käytännössä niin tuppaa olemaan.)

Toinen pointti on siltojen rakentaminen. Onniselän mukaan koulun islamintunneilla kotoutetaan muualta tulleita muslimioppilaita suomalaiseen maailmaan.

– Jos nuorten ja lasten kokemusmaailma on lähiössä, he saattavat oikeasti ajatella, että pussikaljakulttuuri ja huono kielenkäyttö liittyvät kristillisiin arvoihin. Minä uskon, että jos meillä olisi yhteisopetus, he eivät uskaltaisi puhua näistä ennakkoluuloista. Vertaisryhmässä pystyy paljon helpommin avaamaan hassujakin ajatuksia, Onniselkä sanoo.

Ukri Pulliaisen kompromissimalli on, että uskonnolliset ryhmät voivat järjestää omaa opetusta, mutta et olisi avoinna kaikille. Muslimioppilaat voivat valita et:n jo nyt. Onko se Onniselän mielestä hyvä asia?

– Minulla ei ole siihen henkilökohtaista mielipidettä. Mutta jos tällaista valintaa ei olisi, se ehkä sitouttaisi huoltajia paremmin seuraamaan opetusta ja käymään keskusteluja opettajan kanssa. Nyt valinta voi perustua myös siihen, että islamintunti on ikävään aikaan ja ikävässä paikassa.

Katsomusaine ei ole millään tavalla arvoneutraali aine.

– Ortodoksisen uskonnon opettaja Kaarina Lyhykäinen

"Milloin vähemmistökysymys ja milloin mitäkin"

Professori Arto Kallioniemi totesi Helsingin Sanomille, että uskonnon asema oppiaineena on masentava. Hän pitää nykyistä mallia järjettömänä ja sanoo, ettei se palvele kenenkään etua. Kallioniemeä harmittaa, ettei muutos silti tunnu onnistuvan. ”Milloin siitä tulee vähemmistökysymys ja milloin mitäkin. Asia on hyvin jännitteinen, ja erityisesti ortodoksit ovat voimakkaasti uudistamista vastaan.”

Helsingin normaalilyseon lukiossa ortodoksista uskontoa opettava Kaarina Lyhykäinen ei tosiaankaan lämpene yhteiselle katsomusaineelle.

Ortodoksista uskontoa opiskelee peruskoulun 1.–6. luokilla 1,6 prosenttia oppilaista, 7.–9. luokilla 1,5 ja lukiossa 1,2.

– Katsomusaine ei ole millään tavalla arvoneutraali aine. En jaksa uskoa, että yhteinen katsomusaine toisi kaikille sellaista hyvää katsomuskasvatusta, joka lähtisi lapsen tai nuoren omista lähtökohdista ja jonka päälle voisi rakentaa.

Ortodoksioppilaat eivät saa mennä et:n tunnille, vaikka haluaisivat. Pitäisikö mahdollisuus avata?

– En täysin tyrmää ajatusta, mutta en myöskään näe sitä optimaalisena vaihtoehtona. Jos ajattelee ortodoksisen perheen lasta tai nuorta, niin en tiedä, miten se vastaisi hänen katsomuksellisiin kysymyksiinsä.

Säännöistä löytyy kuitenkin jälleen reikä: jos opetuksen järjestäjän alueella (useimmiten kunta) on alle kolme oppilasta, jotka kuuluvat ortodoksiseen kirkkoon, et:n ovet ovat auki.

Myös kirkkoon kuulumattomat haluavat uskonnontunneille

Ukri Pulliainen, Suaad Onniselkä ja Kaarina Lyhykäinen tuntuvat olevan yhtä mieltä: katsomusopetus ei ole pelkkää tiedonvälitystä vaan elämän syvien kysymysten käsittelyä hedelmällisessä ympäristössä. Kolmesta opettajasta yksikään ei ajattele, että yhteinen katsomusaine olisi sellainen.

Luterilaisen uskonnon opettajista suurin osa kuuluu Suomen uskonnonopettajain liittoon. Liiton puheenjohtajan Tuovi Pääkkösen mielestä nykytilanne on ehkä reiluin mahdollinen.

– Kaikilla on oman uskonnon opetus ja uskonnottomilla et. Se, onko nykytilanne oppiaineen tulevaisuuden kannalta pitemmän päälle järkevä, on sitten eri asia.

Pääkkösen mielestä sekä omassa että yhteisessä oppiaineessa on puolensa. Oman uskonnon opetus auttaa tuntemaan omaa taustaa, yhteinen opetus taas vahvistaisi dialogitaitoja. Peruskoulun katsomusopetukseen Pääkkönen ei ota kantaa, mutta lukiossa voisi hänen mielestään siirtyä yhteiseen oppiaineeseen. Vastaan tulevat kuitenkin tutut ongelmat.

– Aineen sisällöstä ei ole helppo päästä yksimielisyyteen. Toiselle se olisi liian uskonnollinen, toiselle liian ei-uskonnollinen, Pääkkönen selittää.

Niinpä niin.

Pääkkösen mielestä et:n avaaminen luterilaisille ja ortodokseille ei olisi valtavan suuri uhka uskonnonopetukselle, mutta saattaisi entisestään hämärtää ajatusta oman uskonnon opetuksesta. Hän huomauttaa, että halukkaita vaihtajia on myös toiseen suuntaan.

– Esimerkiksi minun koulussani Tampereen norssissa on nyt kaikilla koulutasoilla enemmän kirkkoon kuulumattomia uskonnonopetuksessa kuin et:ssä. Ja me emme ole mitenkään uskontopainotteinen koulu uskonnollisella alueella.

Professori Kallioniemi, kelpaisiko näin?

Tuovi Pääkkönen ei usko, että opettajat pääsevät asiasta sopuun. Hän uskoo, että tilanne muuttuu vain, jos valtiovalta pakottaa siihen.

Opettajien kommenteista voi kuitenkin todeta, että on yksi malli, jota kukaan ei täysin torju: Suomen kouluissa opiskeltaisiin jatkossakin omaa uskontoa, mutta elämänkatsomustieto avattaisiin vaihtoehtona kaikille.

Professori Kallioniemi, miten olisi?

– Et:n avaaminen mahdolliseksi kaikille oppilaille olisi erittäin tervetullut asia. Käytäntö, jossa oppilaiden saama uskonnonopetus on sidottu uskonnollisen yhdyskunnan jäsenyyteen, ei ole tätä päivää, Arto Kallioniemi vastaa.

Kallioniemen mielestä se ei kuitenkaan riitä. Hänestä olisi nimenomaan tärkeää, että kaikki oppilaat opiskelisivat eri katsomuksia yhdessä.

– Näin oppilaat saavuttaisivat uskonnolliseen ja katsomukselliseen monilukutaitoon liittyviä dialogisia valmiuksia. Et:n vapaan valinnan toteutuminen todennäköisesti pirstaloisi katsomusopetuksen kenttää entistä enemmän, ainakin pääkaupunkiseudulla.



Korjaus 9.1. kello 16.25: Jutussa sanottiin aiemmin, että jos koulussa on alle kolme ortodoksista oppilasta, et:n ovet ovat auki. Oppilasraja ei kuitenkaan koske koulua vaan opetuksen järjestäjää (useimmiten kunta).

Korjaus 19.1. kello 13.15: Jutussa sanottiin aiemmin: "Esimerkiksi Kulosaaren yhteiskoulussa katsomustunnit on jo yhdistetty, vaikka niin ei lain mukaan saisi tehdä." Lause ei pidä paikkaansa. Kulosaaren yhteiskoulu ei ole yhdistänyt kaikkea katsomusopetusta vaan ainoastaan sen opetuksen, jossa on opetussuunnitelmien mukaan sama sisältö. Eduskunnan oikeusasiamies (2013), Etelä-Suomen aluehallintavirasto (2013) ja eduskunnan apulaisoikeusasiamies (2015) ovat todenneet, että Kulosaaren yhteiskoulun järjestely ei riko lakia.

Luterilainen oppilas ei voi jättää koulun uskonnontunteja väliin, mutta muslimi voi – onko se reilua?

Kun Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluva lapsi menee kouluun, hänen pitää alkaa käydä koulun evankelis-luterilaisilla uskonnontunneilla.

Tunneilla asioita käsitellään luterilaisesta näkökulmasta, mutta opetus on uskonnollisesti sitoutumatonta. Opettaja kertoo, mitä Martti Luther ajatteli, mutta ei sano, että Luther oli oikeassa. Jos luokka tekee retken kirkkoon, uskonnolliseen toimitukseen ei osallistuta vaan sitä seurataan sivusta.

Kaikkiin oppilaisiin eivät päde samat säännöt.

Jos koulun oppilaista vähintään kolme kuuluu johonkin vähemmistöuskontoon, koululla on velvollisuus järjestää heille uskonnonopetusta. Oppilailla ei kuitenkaan ole velvollisuutta osallistua opetukseen. Oppilaan vanhemmat voivat päättää, että oppilas opiskelee uskontoa mieluummin omassa uskonnollisessa yhdyskunnassaan.

Vaikka koulu järjestäisi esimerkiksi islaminopetusta, muslimivanhemmat voivat päättää, että lapsi käy mieluummin oman moskeijan koraanikoulussa.

Jos taas luterilaiseen kirkkoon kuuluvan oppilaan äiti haluaisi, että lapsi ei käy koulun uskonnontunneilla vaan oman herätysliikkeen raamattukoulussa, se ei käy.

Sitä, minkälaista uskonnonopetusta lapsi saa omassa yhdyskunnassaan, koulu ei valvo. Lapsi ei myöskään joudu tekemään kokeita, ja hänen kokonaistuntimääränsä on pienempi kuin muilla oppilailla.

"Näin meidän lainsäätäjämme ovat päättäneet"

Helsingin opetusviraston kehittämispalvelupäällikkö Marjo Kyllönen vahvistaa asian.

– Meillä on tästä pitkä historia, koska Jehovan todistajien osalta tämä on ollut käytäntöä jo kauan. Nyt meillä on vain entistä enemmän rekisteröityjä uskonnollisia yhdyskuntia, Kyllönen kertoo.

Eikö järjestely ole ongelmallinen siitä näkökulmasta, että uskonnonopetuksen pitäisi olla uskonnollisesti sitoutumatonta?

– No, näin meidän lainsäätäjämme ovat päättäneet.

– Ja kysehän ei ole kouluopetuksesta, vaan kouluopetusta korvaavasta opetuksesta omassa yhdyskunnassa. Ne eivät ole rinnasteisia.

Eikö sitten ole epäreilua, että tällainen oikeus on vain tietyillä uskonnollisilla ryhmillä eikä esimerkiksi luterilaisilla?

– Niin kuin sanoin, lainsäätäjien tahto on tällainen tällä hetkellä.

"Yhdenvertaisuus ei toteudu edes lainsäädännön tasolla"

Tiedottaja Maria Swanljung yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistosta kertoo, ettei heille ole kanneltu asiasta, eikä hän siksi osaa kommentoida asiaa yksityiskohtaisesti.

– Yleisellä tasolla voi sanoa, että sekä opetussuunnitelman että sen toteutuksen tulee kohdella kaikkia oppilaita yhdenvertaisesti riippumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan kuulumisesta tai kuulumattomuudesta. Tällä hetkellä tämä ei kaikilta osin toteudu edes lainsäädännön tasolla, koska oppilaalla on erilainen valinnanmahdollisuus riippuen siitä, mihin uskontokuntaan hän kuuluu tai kuuluuko mihinkään, Swanljung vastaa.

– Lainsäädäntöä tulee edelleen kehittää oppilaiden yhdenvertaisuutta ja sekä positiivista että negatiivista uskonnonvapautta tukevaan suuntaan.

Muslimi ei "kuulu moskeijaan"

Luterilaiseen uskonnonopetukseen ja kirkon kouluyhteistyöhön perehtynyt asiantuntija Tuula Vinko Kirkkohallituksesta pitää tilannetta ymmärrettävänä.

– Mikäli koulun katsomusopetus ei sovi oppilaan huoltajalle, omassa yhteisössä opiskelu on vaihtoehtona. Luonnollisesti se on erilaista opetusta, koska tavoitteetkaan eivät ole koulun vaan kyseisen uskonnollisen yhdyskunnan kasvatustavoitteita.

Vinkon mukaan vähemmistöuskontojen oppilaat tulevat hyvin erilaisista kulttuuritaustoista, eikä heillä välttämättä ole samanlaista jäsenyysajattelua kuin suomalaisilla luterilaisilla. Esimerkiksi tietyssä moskeijassa käyvä muslimi ei välttämättä ajattele ”kuuluvansa moskeijaan” samalla tavalla kuin luterilaisen kirkon jäsen kuuluu kirkkoon.

– Se luo omat haasteensa ja vaatii järjestelmältä joustoa ja joskus positiivista erityiskohtelua. En siksi näe tässä varsinaista yhdenvertaisuusongelmaa, Vinko toteaa.

– Koulun yleissivistävän opetuksen pitäisi kuitenkin aina olla ensisijainen vaihtoehto.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi