Hyväksyntää ei tarvitse ansaita olemalla aina vahva, helppo tai onnistunut, Aliisa Holkko toteaa.
Muiden ihmisten miellyttäminen voi rapauttaa yhteytesi heihin – Sosiaalipsykologi Aliisa Holkko kertoo, miksi hyväksyntää ei tarvitse ansaita suorittamalla
Aliisa Holkko rohkaisee tunnistamaan miellyttämisen taustalla olevia pelkoja ja opettelemaan, ettei kaikkeen tarvitse suostua.
Työpäivä venyy taas, koska et kehtaa jättää tehtäviä tekemättä. Ystävä kysyy, mitä haluaisit tehdä, mutta vastaat automaattisesti, että sinulle käy kaikki. Mietit pitkään jälkikäteen, sanoitko tapaamisessa jotain väärää ja mitä muut sinusta ajattelevat. Tällaisissa arkisissa tilanteissa voi olla kyse muustakin kuin kiltteydestä tai tunnollisuudesta. Taustalla saattaa vaikuttaa tarve tulla hyväksytyksi.
– Harva suoraan ajattelee, että teenpä nyt näin, jotta työkaverit tykkäisivät minusta. Meillä on kuitenkin mielessämme käsitys siitä, millainen ihminen on hyvä työntekijä ja miten pitää toimia ollakseen työyhteisössä hyväksytty ja arvostettu, sosiaalipsykologi Aliisa Holkko sanoo.
Holkko käsittelee hyväksynnän tarvetta kirjassaan Kunpa he pitäisivät minusta – eroon riittämättömyyden tunteesta (Tammi 2026). Hän haluaa auttaa tunnistamaan, miten kelpaamisen tavoittelu vaikuttaa käyttäytymiseemme ja ihmissuhteisiimme. Hyväksynnän kaipuussa ei sinänsä ole mitään väärää. Vaikeudet alkavat, jos ihminen joutuu jatkuvasti ponnistelemaan ollakseen sellainen, jollaisena kuvittelee muiden hänet hyväksyvän.
Hyväksyntää yritetään ansaita olemalla pärjäävä
Aliisa Holkko muistaa myös omassa nuoruudessaan pohtineensa, kelpaako muille ja millainen hänen pitäisi olla, jotta muut pitäisivät hänestä. Samaan aikaan ympäröivä kulttuuri viestitti, ettei tällaisia asioita pitäisi murehtia.
– Cosmopolitanista ja vastaavista lehdistä luin, että itsevarmat naiset menestyvät ja että pitää olla oman arvonsa tunteva eikä murehtia muita. Sitten tuli ajatus, että en saisi miettiä sitä, kelpaanko ja riitänkö.
Syntyi ristiriita: ystävien seurassa ja koulumaailmassa, myöhemmin myös työelämässä ja parisuhteissa, muiden hyväksyntä huolestutti Holkkoa, mutta samalla huolestumisesta piti päästä eroon. Piti vaikuttaa itsevarmalta ja pärjäävältä.
Tällainen ristiriita voi kuluttaa voimavaroja monella tavalla. Ihminen murehtii, pitävätkö muut hänestä, ja tuntee lisäksi syyllisyyttä siitä, että ylipäätään välittää muiden mielipiteistä. Holkon mukaan hyväksynnän tarve ei kuitenkaan ole vain joidenkin ihmisten henkilökohtainen ominaisuus. Se kuuluu ihmisyyteen.
– Meillä kaikilla on biologinen tarve tulla hyväksytyksi. Läpi ihmiskunnan historian meille on ollut elintärkeää kokea yhteyttä muihin, kelvata ja kuulua joukkoon.
Nykyinen kulttuuri ruokkii Aliisa Holkon mielestä riittämättömyyden kokemuksia.
Ihmisten välillä on silti eroja. Niihin vaikuttavat muun muassa elämän varrella kertyneet ihmissuhdekokemukset, lapsuus ja nuoruuden vertaissuhteet. Jotkut voivat kokemustensa vuoksi herkistyä erityisen paljon huomaamaan merkkejä mahdollisista torjunnoista.
Myös nykyinen kulttuuri ruokkii Holkon mielestä riittämättömyyden kokemuksia. Työelämässä kilpaillaan työpaikoista, deittisovelluksissa huomiosta ja sosiaalisessa mediassa näkyvyydestä.
– Elämme huomiotaloudessa, jossa yksilön täytyy jollain lailla lunastaa oma arvonsa yhteiskunnassa.
Nuoruudessa hyväksynnän pohtiminen korostuu, koska silloin rakennetaan käsitystä itsestä ja omasta paikasta maailmassa. Hyväksynnän tarve ei kuitenkaan katoa iän myötä.
– Erityisesti nuorena on ehkä se huoli, että millaisena kelpaan. Tarvitsemme kuitenkin kehdosta hautaan muita ihmisiä ja ihmissuhteita, yhteyttä toisiimme.
Kympin oppilas voi pelätä epäonnistumista
Hyväksyntää voidaan tavoitella mukautumalla muiden toiveisiin. Voimme yrittää ansaita sitä myös suoriutumalla ja olemalla tehokkaita. Aliisa Holkko kertoo, että hänellä itsellään oli nuorena koulussa keino ylläpitää riittävyyden tunnetta: hyvä koulumenestys.
– Keskiarvoni oli aina kympin hujakoilla. Kun pärjäsi tosi hyvin koulussa, tuli tunne, että olen hyvä ja kelpaava.
Hyvästä suoriutumisesta voi tulla tapa varmistaa oma arvo. Niin kauan kuin onnistuu ja pärjää, olo itsestä voi olla hyvä. Vaikeudet alkavat, kun elämä tuo eteen tilanteita, joissa omat taidot eivät riitäkään.
Oman arvon tunne voi olla hauras, jos se perustuu siihen, että niin kauan kuin pärjään ja suoriudun, minulla on hyvä olo itsestäni.
Holkko on kuullut samanlaisia kokemuksia muiltakin, jotka ovat olleet koulussa niin sanottuja kympin tyttöjä tai poikia.
– Oman arvon tunne voi olla hauras, jos se perustuu siihen, että niin kauan kuin pärjään ja suoriudun, minulla on hyvä olo itsestäni. Kun joudunkin tilanteeseen, jossa en enää pärjää, se voi romuttaa kokemuksen omasta arvosta.
Suorittamisen paradoksi on, ettei hyväksytyksi tulemisen tunnetta voi saavuttaa ponnistelemalla ja tekemällä loputtomasti työtä kelpaamisen eteen. Jos ihminen näyttää muille vain onnistuvan ja hallitun puolensa, hän voi samalla pelätä, etteivät muut tunne häntä oikeasti.
Holkon mukaan hyväksynnän tavoittelussa onkin jotakin epäintuitiivista: kelpaamisen tunne saattaa vahvistua vasta, kun uskaltaa näyttää myös keskeneräisyytensä.
Miellyttäminen voi viedä tilan omilta tarpeilta
Työelämässä hyväksynnän tavoittelu voi näkyä esimerkiksi ylitöinä ja siinä, että viesteihin vastataan vielä illallakin, vaikka voimavarat olisivat vähissä. Ihminen toimii sen mukaan, millaisena hän ajattelee hyvän työntekijän näyttäytyvän.
Ystävyyssuhteissa sama ilmiö voi ilmetä jatkuvana mukautumisena. Kun suunnitellaan yhteistä tekemistä, yksi kysyy aina, mitä toinen haluaa kertomatta omista toiveistaan.
Tällainen toiminta ei välttämättä ole tietoista. Ihminen on ehkä tottunut ajattelemaan ensin muita ja vasta sitten itseään. Ja yhteisöissä tarvitaan toki joustamista. Työpaikalla tai ystävyyssuhteessa ei voi aina tehdä vain sitä, mikä itselle olisi mieluisinta.
– Mutta jos jatkuvasti joustaa itse ja uhraa omat tarpeensa ja toiveensa, se aiheuttaa kärsimystä sekä itselle että ihmissuhteelle, Holkko sanoo.
Hän ei ajattele, että kiltteys itsessään olisi ongelma. Päinvastoin kiltteys on hänen mielestään yhteiskunnassa aliarvostettua. Muiden auttaminen ja heidän tarpeidensa huomioiminen voi olla tietoinen valinta, joka tuottaa iloa myös auttajalle. Ratkaisevaa on, pystyykö ihminen samalla huolehtimaan omista voimavaroistaan. Ongelma syntyy, jos auttamisesta tulee pakko tai jos ihminen ei uskalla kieltäytyä torjutuksi tulemisen pelossa.
Omien rajojen ylittymisen voi huomata esimerkiksi siitä, että alkaa tuntea katkeruutta. Jos mielessä pyörii jatkuvasti ajatus siitä, että taas minä jouduin joustamaan tai taas jätin tekemättä sen, mitä itse olisin halunnut, tilanteeseen kannattaa pysähtyä. Myös selittämätön väsymys voi kertoa siitä, että oma hyvinvointi jää liikaa muiden odotusten varjoon.
Omien tarpeiden tunnistaminen ei kuitenkaan ole kaikille helppoa. Jos ihminen on tottunut sivuuttamaan ne jo pitkään, hän ei välttämättä edes huomaa, milloin hänen rajojaan ylitetään.
Holkko pitää parhaana tavoitteena löytää tasapainon omien ja muiden toiveiden välillä.
Läheisyys vaatii sitä, että uskaltaa olla erillinen
Miellyttämisen paradoksiin kuuluu, että hyväksyntää tavoitellessamme voimme tahtomattamme vaikeuttaa läheisyyden syntymistä. Jos muokkaamme itseämme jatkuvasti sellaiseksi kuin kuvittelemme toisten haluavan, omat ajatuksemme ja toivemme voivat jääda piiloon. Silloin toinen ei välttämättä pääse tutustumaan siihen ihmiseen, joka mukautumisemme takana on.
– Yhteys ei voi syntyä, jos esimerkiksi puolisoina olemme jo yksi ja sama. Jos sulaudumme aina toisen tarpeisiin ja hävitämme omat rajamme, ei ole enää erillistä yksilöä, joka voisi muodostaa yhteyden toiseen ihmiseen, Holkko sanoo.
Jos emme uskalla altistaa ihmissuhdetta sille, voimmeko olla eri mieltä ja löytää siitä huolimatta yhteyden, suhde saattaa jäädä pinnalliseksi.
Hänen mielestään syvä yhteys syntyy nimenomaan siitä, että kaksi ihmistä näkee maailman eri tavoin ja löytää tästä huolimatta yhteisen sävelen.
Ystävät voivat haluta tehdä erilaisia asioita. Puolisoilla voi olla erilaiset mielipiteet. Työtoverit voivat nähdä ratkaisun eri tavoin. Olennaista on, pystytäänkö eroista keskustelemaan niin, ettei yhteys niiden vuoksi katkea.
– Jos emme uskalla altistaa ihmissuhdetta sille, voimmeko olla eri mieltä ja löytää siitä huolimatta yhteyden, suhde saattaa jäädä pinnalliseksi.
Omien rajojen tunnistaminen ei siis ole vain itsestä huolehtimista. Se antaa myös toiselle mahdollisuuden kohdata ihminen sellaisena kuin hän on.
Hyväksyntää ei voi opetella yksin
Miten hyväksynnän tavoittelusta sitten pääsee irti? Holkon mukaan kyse ei ole siitä, että pitäisi päättää olla välittämättä muiden mielipiteistä. Se ei edes olisi hyvä tavoite.
Holkko ehdottaakin toisenlaista lähestymistapaa. Sen sijaan, että yrittäisimme lakata välittämästä muista, voisimme pohtia, missä tilanteissa muiden mielipiteillä on merkitystä ja kuinka paljon annamme niiden vaikuttaa omaan käsitykseemme itsestämme. Se, ettei joku pidä meistä, ei automaattisesti kerro siitä, kuinka arvokkaita olemme.
Holkko korostaa myös, ettemme voi ratkaista hyväksynnän tarvetta pelkästään omassa päässämme. Tarvitaan ympäristöjä, joissa voimme epäonnistua, kokeilla uutta ja olla keskeneräisiä ilman, että menetämme toisten arvostuksen.
Hän muistelee uransa alkuvaiheen työpaikkaa startup-yrityksessä. Pienessä organisaatiossa joutui tekemään jatkuvasti asioita, joita ei ennestään osannut. Perfektionistille ympäristö oli haastava, mutta samalla opettavainen. Ratkaisevaa oli myös se, että Holkon silloinen esihenkilö kannusti häntä ja uskoi hänen pärjäämiseensä.
– Jouduin kohtaamaan sen, etten aina onnistu, mutta sain siitä huolimatta vahvistusta sille, että olen hyvä ja kelpaava. Ajattelen, että se olisi ihannetilanne meistä jokaiselle.
Kaikilla ei ole tällaista esihenkilöä tai turvallista työyhteisöä. Hyväksytyksi tulemisen kokemuksia voi kuitenkin etsiä myös ystävyyssuhteista, perheestä tai harrastusporukasta.
– Olisi tärkeää, että jokainen voisi löytää edes jonkin ympäristön, jossa voi tulla esiin keskeneräisenäkin ja silti saada kokemuksen, että on hyväksytty.
Harkinta-aika auttaa tunnistamaan omat toiveet
Holkko ei suosittele asettamaan itselleen heti tavoitetta, ettei enää koskaan miellytä muita. Aluksi riittää, että alkaa huomata tilanteet, joissa on tekemässä valintaa. Tämän jälkeen voi alkaa opetella pysähtymään ennen kuin suostuu johonkin. Voi kysyä itseltään: Voisinko tällä kertaa miettiä hetken ennen vastaamista? Haluanko todella suostua tähän? Onko minulla voimavaroja asiaan, jota minulta pyydetään?
– Voi harjoitella automaattisen suostumisen sijaan harkinta-ajan ottamista.
Miettimisajan ottamisen harjoittelua voi auttaa, että kertoo asiasta läheisilleen. Näin muut voivat ymmärtää tilannetta ja tukea muutosta.
Jokainen myöntyminen ei toki ole itsensä hylkäämistä. Joskus halu auttaa ystävää tai joustaa yhteisen hyvän vuoksi on juuri sitä, mitä itsekin haluaa tehdä. Tavoitteena ei ole muuttua ihmiseksi, joka ajattelee vain omia tarpeitaan, vaan löytää tasapaino omien ja muiden toiveiden välillä.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Täytätkö pian 30 vuotta tai täytitkö jo? Kerro, onko elämäsi sellaista kuin nuorempana kuvittelit – voit voittaa ravintolaillallisen
Hyvä elämäKolmekymppisyyteen liittyy paljon odotuksia aikuisuudesta. Haluamme kuulla, millaista se oikeasti on. Vastauksia voidaan julkaista nimettöminä.
