Psykoterapeutti Emilia Kujala pitää ahdistusta myös yhteiskunnallisena ilmiönä. Hänellä itsellään on OCD-oireita sekä taustallaan syömishäiriö ja synnytyksenjälkeinen masennus.
Psykoterapeutti Emilia Kujala elää ”ahdistus kainalossa” – nyt hän puolustaa heikoiksi ja itsekkäiksi leimattuja nuoria aikuisia
Emilia Kujala tietää omasta kokemuksestaan, miten ihminen yrittää saada otetta elämästään silloin, kun tärkeimmät asiat eivät ole hallittavissa. Psykoterapeutin mukaan sama mekanismi näkyy nyt kokonaisen sukupolven elämässä.
Isoilla itämaisilla matoilla hipsitään sukkasillaan. Rauhallinen musiikki täyttää tilan, jossa on runsaasti viherkasveja punoskoreissa ja seinällä valokuva hämyisästä metsästä, josta kauris katsoo silmiin.
Psykoterapeutti Emilia Kujala tapaa helsinkiläisiä asiakkaitaan tällä klinikalla Vanhan kirkon puiston laidalla. Nuorten aikuisten todellisuus on hänen kokemustensa mukaan jotain aivan muuta kuin mediassa ja somessa on annettu ymmärtää.
– Minua on ahdistanut viime aikoina julkinen keskustelu, jossa nuorista ja nuorista aikuisista on puhuttu hyvin leimaavasti. On väitetty, että he vellovat tunteissaan ja ovat itsekkäitä, pinnallisia ja kyvyttömiä kestämään vastoinkäymisiä.
Kujala katsoo ulos valtavasta kaari-ikkunasta, jonka takana seisoo suuria puita.
– Ahdistus on parhaimmillaan käyttövoimaa. Koska minulla on nyt yleisöä ja voimavaroja, koen velvollisuudekseni sanoa ääneen, että nuorten aikuisten ongelmat ovat hyvin ymmärrettäviä.
40-vuotias Kujala kuuluu itse millenniaaleihin eli 30–45-vuotiaiden sukupolveen. Sitä ja 14–29-vuotiaiden Z-sukupolvea on kutsuttu ahdistuneiksi sukupolviksi, ja tutkimusten perusteella siltä todella näyttää etenkin nuorempien kohdalla.
Kujala puhuu ahdistuksesta sekä mielenterveysammattilaisena että omien kokemustensa kautta. Häneltä julkaistaan tietokirja Ahdistus (Otava 2026) syyskuussa.
Syömishäiriö alkoi yläkouluun siirtyessä
Elämänvaiheiden siirtymäkohdat altistavat tutkitusti ahdistukselle ja muille mielenterveysongelmille. Nuoruuteen tällaisia siirtymiä kuuluu usein paljon.
Emilia Kujala on kokenut siirtymäkohtien vaikeuden useita kertoja myös henkilökohtaisesti. Hänellä oli ensimmäinen isompi notkahdus mielenterveydessään, kun hän siirtyi yläkouluun ja sairastui syömishäiriöön.
Koulun vaihtumisen lisäksi Kujalalle tapahtui lyhyen ajan sisällä muitakin järisyttäviä asioita: pikkusisko syntyi ja läheinen isovanhempi kuoli.
– En ollut koskaan ennen menettänyt ketään niin läheistä. En ollut myöskään ennen ajatellut, ettei lääketiede voisi aina auttaa. Sitä on aika pieni, kun tajuaa, että mitään ei ole tehtävissä.
Kujala ymmärsi vasta myöhemmin omassa terapiassaan, kuinka paljon kuolema järkytti hänen perusturvallisuuttaan. Hän alkoi kontrolloida voimakkaasti syömistään ja liikkumistaan epävarmalta tuntuvan elämän keskellä.
Lisäksi Kujala on sairastanut lapsesta asti OCD:ta eli pakko-oireista häiriötä.
– Pakko-oireeni ilmenevät tarkisteluna ja varmisteluna, eli ne ovat konkreettisia tapoja yrittää sietää epävarmuutta. Pakko-oireet ja syömishäiriöoireet ovat olleet yrityksiä saada kokemus hallinnasta.
Toinen vaikea siirtymävaihe tuli yliopisto-opintojen jälkeen. Kujala uupui tutkijanuransa alussa ja tajusi, että hänen täytyisi tehdä työkseen jotain muuta. Kolmas isompi murros oli tyttären syntyminen noin viisi vuotta sitten. Se laukaisi vaikean synnytyksen jälkeisen masennuksen.
– Oma lapsi merkitsee massiivista määrää epävarmuutta.
Paradoksaalisesti lapsen saaminen on kuitenkin auttanut Kujalaa pakko-oireiden kanssa enemmän kuin mikään muu.
– Vanhemmuus on loputonta epävarmuudelle altistumista.
Ahdistus yrittää varoittaa uhasta
Ahdistus on Emilia Kujalan mukaan kokonaisvaltainen tila, johon kuuluu usein epämiellyttäviä tunteita, ajatuksia ja kehon reaktioita: sydän voi hakata ja paino rinnan päällä vaikeuttaa hengittämistä. Ahdistuksen tehtävänä on kiinnittää huomio uhkaan.
Kujala korostaa, että ahdistus on normaali osa ihan jokaisen elämää. Diagnosoidussa ahdistuneisuushäiriössä puolestaan voimakas ja pitkäkestoinen ahdistuneisuus rajoittaa merkittävästi ihmisen elämää. Hän saattaa esimerkiksi jatkuvasti vältellä ahdistuneisuutta herättäviä tilanteita ja paikkoja.
Kun mieli on valmiiksi huolestunut, se tarttuu uusiin uhkakuviin entistä hanakammin. Näin ahdistus alkaa herkästi ruokkia itse itseään.
Ahdistustaipumukseen vaikuttavat perimä, yksilölliset taipumukset ja ympäristötekijät. Kujalan mielestä elinympäristön ja yhteiskunnallisten tekijöiden roolia ahdistuksessa on vähätelty.
Et ole rikki, elät mahdottomassa ajassa
”Muistitko ilmastokriisin? Muistitko kuunnella tunteita? Muistitko hengitysharjoituksia? Muistitko antaa kaiken? Muistitko olla armollinen?” Muusikko Antti Autio laulaa näin kappaleessaan Muistitko. Emilia Kujala siteeraa sitä Ahdistus-kirjassa ja kysyy: ”Voiko näin loputtomien odotusten ja vaatimusten keskellä pieni ihminen ylipäätään kokea riittävänsä?”
Kujalan kirjan alaotsikko kuuluu: ”Et ole rikki. Elät mahdottomassa ajassa.” Hän viittaa ilmastonmuutokseen, lähelle tuleviin sotiin, tekoälyn mullistamaan työelämään ja muihin suuriin muutoksiin.
En voi sanoa tehneeni ahdistuksen kanssa lopullista sovintoa.
Nuoret aikuiset elävät todellisuudessa, jossa ahkeruus ja koulutus eivät takaa vakaata ja taloudellisesti turvattua elämää yhtä varmasti kuin heidän vanhempiensa nuoruudessa takasivat.
– Moni pulma, jota pidetään henkilökohtaisena, kertoo pohjimmiltaan enemmän tästä ajasta kuin meistä ihmisinä. Isot ilmiöt eivät tunnu olevan omissa käsissämme, mutta ne vaikuttavat vahvasti arkeemme ja tuottavat ahdistusta.
Kujala kysyi kirjaansa varten Instagram-seuraajiltaan, mikä tulevaisuudessa ahdistaa heitä. Vastauksia tuli nopeasti kymmeniä: ”Löytyykö ikinä vakityötä? Kuinka kauan vielä jaksan näin?”, ”Mua pelottaa, että mun pojat joutuu sotaan”, ”Pelko ja epätoivo siitä, että löytääkö koskaan laumaansa.”
Moni tuntee jääneensä jälkeen elämässä
Yksi tärkeä syy nuorten aikuisten ahdistukseen on Emilia Kujalan mielestä jumittuminen siirtymävaiheeseen nuoruuden ja aikuisuuden välillä. Siinä vaiheessa ihminen rakentaa identiteettiään eli etsii vastauksia siihen, kuka olen, mitä haluan elämältäni ja mihin kuulun.
Työ auttaa rakentamaan käsitystä siitä, mitä osaan ja millainen paikka minulla on yhteiskunnassa. Parisuhde ja vanhemmuus puolestaan auttavat hahmottamaan, kuka olen suhteessa toisiin ihmisiin. Vanhemmuus myös tuo elämään pysyvyyttä.
Juuri näitä kiinnekohtia voi kuitenkin olla vaikea saavuttaa. Nuorisotyöttömyyttä on paljon, vakituisia työpaikkoja vähän ja työurat ovat pirstaleisia. Minäkuvaa on hankala rakentaa yhden työpaikan tai edes tietyn ammatin varaan, jos niiden pysyvyyteen ei voi luottaa.
Parisuhdetta tai vanhemmuutta ei välttämättä saavuta edes kovalla yrittämisellä. Jos helsinkiläinen nuori nainen etsii kumppanikseen samanikäistä ja yhtä koulutettua miestä, potentiaalisia kumppaneita on selvästi naisia vähemmän. Deittiapit on rakennettu pitämään käyttäjänsä deittailemassa, eivätkä ne kannusta pysähtymään kenenkään kohdalle.
– Meillä on paljon motivoivaksi tarkoitettua puhetta: löydä oma juttusi, tee kovasti töitä ja usko siihen. Mutta tarvitaan myös yhteiskunnallisia rakenteita, jotka auttavat selkiyttämään identiteettiä.
Moni kokee jääneensä jälkeen, jos ei ole kolmekymppisenä saavuttanut asioita, joita aikuisuuteen on perinteisesti liitetty. Kujala lainaa Ahdistus-kirjassa yhtä kokemusta: ”Yhtäkkiä havahduin siihen, että kaikilla ystävilläni on jokseenkin vakiintunut työpaikka, kumppani ja omistusasunto. Useimmilla oli myös koira, lapsia tai raskausvatsa. Minä asuin edelleen vuokralla Kalliossa, istuin perjantaisin after work -skumpalla lähikuppilassa ja söin ravintoloissa, koska en jaksanut kokata vain itselleni.”
– Kun löytyy vastaus siihen, kuka minä olen ja mitä täällä teen, se lievittää kyllä ahdistusta, Kujala sanoo.
Nuorten itsekkyys on pelkkä myytti
Emilia Kujala palaa haastattelussa yhä uudestaan siihen, että nuoria aikuisia on kohdeltu hänestä epäreilusti julkisessa keskustelussa. Siihen on vaikuttanut Liisa Keltikangas-Järvisen kirja Itsekkyyden aika (WSOY 2026), jossa professori emerita kuvaa kulttuuriamme yltiöyksilölliseksi ja narsistiseksi. Keltikangas-Järvisen kirjan myötä julkiseen keskusteluun on ryöpsähtänyt väitteitä nuorten itsekeskeisyydestä ja heikkoudesta.
– Meillä ei ole tutkimustietoa siitä, että tällainen väite pitäisi paikkansa. Nuoret aikuiset eivät ole yhtään sen itsekkäämpiä, tunteissaan vellovampia tai vastoinkäymisiä kestämättömämpiä kuin vanhemmat sukupolvet. Nuorten itsekkyys on psykologian myytti.
Kujala sanoo, että nuoren aikuisen keskittymistä itseensä selittää pitkälti elämänvaihe, jossa identiteettiä rakennetaan. Lisäksi epävarmassa maailmassa huomio kääntyy helposti asioihin, joihin voi itse vaikuttaa. On helpompaa kasvattaa lihaksia kuin ratkaista nuorisotyöttömyys.
– Kun nuoret yrittävät saada otetta elämästään keskittymällä siihen, mistä voivat saada otteen, se voi näyttää itsekkyydeltä. Mutta taustalla oleva ilmiö ei ole narsismia.
Miksi nuori mies haluaa lihakset, paljon rahaa ja Teslan?
Emilia Kujala kertoo vanhemmasta psykoterapeuttikollegastaan, joka ihmetteli hänen entisen työpaikkansa kahvihuoneessa nuoria miehiä, jotka tahtovat isot lihakset, paljon rahaa ja Teslan. Kujalan mielestä tavoitteiden taustalla on hyvin ymmärrettäviä tarpeita: halu kuulua joukkoon, tulla nähdyksi, löytää puoliso tai hankkia turvaa tulevaisuuteen. Niissä ei ole mitään pinnallista.
– Meillä vallitsee valtava empatiakuilu eri sukupolvien välillä.
Sukupolvien on vaikea ymmärtää toisiaan siksikin, että ne puhuvat tunteista eri tavoin. Nuori saattaa sanoa olevansa ahdistunut tilanteessa, jossa vanhempi ihminen puhuisi stressistä – jos hän ylipäätään sanoittaisi tunnettaan. Tämä ei tarkoita sitä, että nuori kestäisi painetta huonommin kuin häntä vanhempi ihminen.
– Tunteista puhuminen ja tunteissa vellominen sekoitetaan helposti keskenään, Kujala huomauttaa.
Epävarmuuden keskelle tarvitaan Kujalan mukaan lisää turvaa. Pelkkä ajatus siitä, että kaikki on hyvin, ei riitä, jos olo tuntuu turvattomalta. Turvallisuus on kokonaisvaltainen kokemus.
Turvaa voidaan vahvistaa psykoterapiassa, mutta Kujalan mukaan se syntyy viime kädessä siitä, että ihminen voi luottaa toisiin ja nojata johonkin itseään suurempaan.
– Joillekin turva löytyy uskosta.
Tanssi opettaa sietämään epävarmuutta
Terapiatyössä Emilia Kujala keskittyy muihin ja kannattelee heidän tunteitaan. Työpäivän jälkeen hän vaihtaa trikoisiin ja t-paitaan ja lähtee usein suoraan jamaikalaiselle dancehall-tunnille. Työnohjaaja on antanut hänelle siitä leikkimielisen määräyksen: Shake it off.
– Dancehall-tanssi on tärkein ahdistuksensäätelykeinoni. Ravistelen kaiken ylimääräisen lastin pois kehostani tanssimalla. Pääsen silloin kehollisesti aivan erilaiseen tilaan.
Dancehall harjoittaa samalla epävarmuuden sietämistä, joka on kontrollia etsivälle Kujalalle vaikeaa.
– Joudun kaiken aikaa altistumaan sille, etten tiedä täysin, miten jokin liike pitää tehdä. En saa selkeää vastausta siihen, tehdäänkö se näin vai noin.
Nuorempana Kujala yritti selvitä epävarmuudesta hallitsemalla sitä, mitä pystyi. Nyt tanssi – ja vanhemmuus – opettavat hänelle jatkuvasti, että monet asiat eivät ole hallittavissa. Tämä on muuttanut myös hänen suhdettaan ahdistukseen.
– En voi sanoa tehneeni ahdistuksen kanssa lopullista sovintoa. Jos on vaikka niin voimakas ahdistus illalla, etten pysty nukahtamaan, niin se on tosi epämukavaa. Nykyään voin kuitenkin olla monissa tilanteissa ahdistus kainalossa.
Kuka
Emilia Kujala, 40, on psykoterapeutti, sosiaalipsykologi, tietokirjailija ja somevaikuttaja, joka harjoittaa mielenterveysaktivismia Instagram-tilillään @tunteellaemiliakujala. Hän asuu Lahdessa miehensä ja 5-vuotiaan tyttärensä kanssa.
Mitä
Kujalan kuudes tietokirja Ahdistus (Otava) julkaistaan 24.9.
Motto
”Useimmat henkilökohtaiset vaikeudet, joiden kanssa kamppailemme, ovat pohjimmiltaan jaettuja.”
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Nuorten tulevaisuususkon heikkeneminen näkyy oppilaitospappi Tiina Kaaresvirran työssä – ”Tuon esille sitä, että jonkin ajan päästä voi näyttää toiselta”
Hyvä elämä HengellisyysOppilaitospapin työtä on tukea opiskelijoita ja oppilaitoksen henkilökuntaa joskus hyvin käytännöllisissäkin tilanteissa. Hän voi lähteä vaikka terveyskeskukseen.
