Kaikki stressi ei ole pahasta – psykologi Laura Sokka kertoo, miten stressiin voi suhtautua uudella tavalla
”Meillä on vapaus valita sellainen tarina, josta on enemmän apua”, Laura Sokka sanoo.
Psykologian tohtori ja neuropsykologi Laura Sokka, tuoreessa Stressiharha-kirjassasi väität, että stressi voi auttaa meitä keskittymään olennaiseen ja suoriutumaan paremmin. Eikö stressi olekaan vahingollista?
– Ensimmäinen ajatus, joka meille yleensä tulee mieleen sanasta stressi, on se, että se on haitallista. Siksi helposti ajatellaan, että paras tapa toimia on jotenkin yrittää välttää stressiä tai päästä siitä eroon. Ja se juuri on harhaa tai kallellaan oleva käsitys. Stressi voi kyllä olla myös haitallista, mutta se ei ole vain sitä.
Miten voi erottaa, mikä on hyvää stressiä?
– Kyse ei niinkään ole siitä, että pitäisi itse osata lokeroida, onko tämä nyt hyvää stressiä vai pahaa stressiä, koska eihän sellainen arjessa kauheasti kanna eteenpäin. Ennemminkin on kyse siitä, miten kanavoin sen stressin, jota minulla on, niin että siitä olisi enemmän apua kuin haittaa.
Miten voi toimia niin, että stressi kääntyy hyödylliseksi ennemmin kuin haitalliseksi?
– Ensinnäkin se vaatii sen oivalluksen, että stressistä on lupa muodostaa sellainen tarina, joka sopii itselle paremmin. Ei tarvitse jäädä kiinni siihen, että tämä on vain haitallista. Jos stressiin suhtautuu niin, että siitä voi olla myös apua, on todennäköisempää, että stressi kääntyy hyödylliseksi.
– Se, että vain pakottaa itsensä ajattelemaan positiivisesti, ei kauhean pitkälle kanna. Silloinhan vain kieltäää haitat ja ikävät tunteensa ja lakaisee huolet maton alle. Niinpä kyse ei ole mustan muuttamisesta valkoiseksi, vaan sen näkemisestä, että molemmat puolet ovat totta.
– Ei myöskään ole niin, että joku suhtautumistapa tai ajattelutapa on väärin tai oikein tai totta tai valhetta. Enemmän on kyse siitä, mistä on enemmän apua ja hyötyä.
– Tutkimustieto, jota kirjassani tuon esiin, antaa toivoa. Vaikka meitä kovasti varotellaan stressin haitoista, jotka kyllä ovat ihan mahdollisia, meillä on vapaus valita sellainen tarina, josta on enemmän apua. Jos jäämme kiinni haittoihin, se ei vie meitä eteenpäin, vaan päinvastoin saa meidät voimaan huonommin.
Stressistä ja työuupumuksesta puhutaan nykyisin paljon. Esiintyykö niitä enemmän kuin ennen vai tunnistammeko niitä vain paremmin?
– Stressi on fysiologinen reaktio, joten sitähän ihmisillä on ollut aina. Kun taas puhutaan työuupumuksesta, niin suurin osa tapauksista on lieviä, ja ne ehkä heijastelevat yleistä ilmapiiriä ja työelämän tilannetta. Vakavaa työuupumusta on vähemmän, mutta se ehkä saa enemmän tilaa julkisuudessa.
– Kun uupumuksesta puhutaan paljon, se saattaa johtaa huolipuheeseen ja oirepuheeseen ja siihen, että omaa oloa ruvetaan tarkkailemaan. Aletaan esimerkiksi miettiä, onko jännitys tai levottomuus merkki uupumisesta. Sitten alamme nähdä lisää merkkejä – mielihän toimii niin, että se etsii vahvistusta niille ajatuksille, joita meillä jo on.
– Vähemmän puhutaan siitä suuremmasta joukosta ihmisiä, joka voi ihan kohtuullisen hyvin työssään. Se ei ehkä ole niin mediaseksikästä.
Laura Sokka on psykologian tohtori, neuropsykologian erikoispsykologi ja psykoterapeutti. Hän on tehnyt väitöskirjansa työuupumukseen liittyvistä aivotoiminnan muutoksista. Kuva: Konsta Linkola.
Monet sekoittavat keskenään stressin ja ahdistuksen. Mitä eroa niillä on?
– Stressireaktio on sitä, mitä meidän kehossamme ja mielessämme tapahtuu silloin, kun koemme tilanteen uhkaavaksi tai haastavaksi ja jotain meille tärkeää on pelissä. Se voi ilmentyä esimerkiksi ahdistuksen tunteena tai jännityksenä.
– Ahdistus taas on tunne – ja usein aika epämääräinen. Jos sitä pikkuisen lähtee rapsuttelemaan, sen alta voi paljastua muita tunteita, esimerkiksi pelkoa, häpeää tai surua. Ne ovat vaikeampia tunteita, mutta niitä on helpompi ymmärtää.
– Minusta tuntuu, että meistä on tullut kärsimättömämpiä ja huonompia sietämään vastoinkäymisiä, koska meillä on kaikkea niin helposti tarjolla vain yhden klikkauksen päässä. Sen sijaan mielen ongelmiin ja elämän isoihin kysymyksiin ei välttämättä ole pikaratkaisuja. Lähdemme herkästi ulkoistamaan sitä, että nyt minulla on tämmöinen ahdistuksen tunne, joka pitäisi hoitaa – sen sijaan, että ymmärtäisimme, että epämukava tunne kertoo jostain eikä lääke vie sitä perimmäistä ongelmaa pois. Ahdistus voisi keventyä jo sillä, että jakaisimme kokemuksiamme läheistemme kanssa emmekä jäisi yksin pyörittämään huolikelojamme.
Tammikuussa julkaistiin eläkevakuuttaja Kevan selvitys, jonka mukaan alle 30-vuotiaista mielenterveyssyistä työkyvyttömyyseläkettä tai työeläkekuntoutusta hakeneista vain noin viidennes oli ollut työelämässä ennen hakemusta. Jo pitempään on uutisoitu opiskelijoiden mielenterveysongelmien yleistymisestä. Onko nuorten aikuisten tilanteelle mitään tehtävissä?
– Ei ole kenenkään nuoren oma vika, että nyt olemme tässä tilanteessa. Varmasti ongelmien taustalla on rakenteellisia asioita – sitä, että yhteiskunta ajaa nuoria hankalaan asemaan. Toisaalta vaikutusta on silläkin, miten me yritämme selviytyä niiden vaikeiden tunteiden kanssa, joita epävarmassa tai ristiriitaisessa tilanteessa herää.
– Jos pystyy suhtautumaan vastaanottavaisemmin siihen stressiin, jota epävarmuus ja paine tuottavat, kykenee paremmin tekemään järkeviä päätöksiä myös niissä asioissa, jotka sitä kuormaa aiheuttavat. Silloin ei joudu tekemään paniikkiratkaisuja tai lamaannu kokonaan.
– Kyse on eräänlaisesta mielen oletusasetusten kääntämisestä. Sitä tarvitaan kaikilla tasoilla, esimerkiksi siinä, miten työelämästä puhutaan vaikkapa mediassa. Tarvitaan toivon luomista ja luottamusta siihen, että ratkaisuja löytyy. Davosin huippukokouksen aikaan näin tasavallan presidentti Alexander Stubbin haastattelun. Hän oli varmasti hyvin kuormittavassa tilanteessa. Silti hän pystyi viestimään ulospäin, että me löydämme ratkaisun, vaikka emme vielä tiedä, mikä se on. Tällaista viestiä kaipaisin enemmän.
Miten sinä itse toimit stressaantuneena?
– Tunnistan sen, että nyt on vaikea paikka, mutta en säikähdä sitä, että tämä on nyt hankalaa tai että minä reagoin tähän nyt tällä tavalla. Silloin huoli stressistä ei ole päällimmäisenä. Kun tiedostan, miten aikaisemmin olen käyttäytynyt stressaavissa tilanteissa ja mikä on auttanut minua ja mikä ei, osaan toimia paremmin.
– Kanavoin stressiä liikkumiseen. Ja nyt, kun kirjan julkaisun vuoksi on muutaman viikon ajan ollut aika turbulenssia, olen raivannut itselleni aikaa. Tiedän, että minun täytyy vastapainoksi saada välillä myös olla tekemättä mitään. Eli teen sellaisia valintoja, joita sillä hetkellä tunnen tarvitsevani.
Laura Sokka: Stressiharha. Tuuma 2026.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kun sinun on vaikea rauhoittua, antaudu maan vetovoimalle tai kävele vaikka ympyrää
Hyvä elämäJos emme osaa kuunnella kehoamme, kuormitumme ja lopulta sairastumme, muistuttaa psykofyysinen fysioterapeutti Karita Palomäki.
