Jeesus on valinnut meidät tekemään rakkauden tekoja ja palvelemaan toisia ihmisiä, kirjoittaa Antti Vuolanne.
Näkökulma: Miksi valitsemme vihan emmekä rakkautta?
Monet Raamatun raa’at ohjeet ovat menettäneet merkityksensä, mutta homouden vastustajille ne kelpaavat yhä. Pride-viikoilla iloitsemme Jumalan luomistyön rikkaudesta ja runsaudesta, kirjoittaa yhteiskunnallisten aineiden opettaja ja poliitikko Antti Vuolanne.
Tasavallan Presidentti on Helsinki Pride -viikon suojelija: ”Seisomme yhdenvertaisuuden puolella, aina syrjintää ja kaikkea häirintää vastaan.”
Myös arkkipiispa on korostanut Jumalan rakkautta kaikkia ihmisiä kohtaan.
Somessa moni tämän tuomitseva vetoaa raivokkaasti Raamattuun. Arvostelijoiden ahkerassa käytössä on 3. Mooseksen kirjan 20. luku, jossa Jumala käskee tappamaan miehen, joka makaa miehen kanssa, kuten naisen kanssa maataan.
Samassa luvussa, vain kolme jaetta aikaisemmin, Jumala määrää:
"Jos joku herjaa isäänsä tai äitiään, hänet on surmattava... Jos mies tekee aviorikoksen toisen miehen vaimon kanssa, molemmat avionrikkojat, sekä mies että nainen, on surmattava.”
Näistä ja monista muista tappokäskyistä tuomitsijat eivät hiisku, vaikka ylpeilevät olevansa uskollisia Jumalan sanalle ja kaikille sen käskyille.
Arvostelijat poimivat haluamansa kohdat Raamattu-ruletista mielivaltaisesti.
Vanhasta testamentista löytyy paljon raakuuksia. Käskeepä Jumala 5. Mooseksen kirjan mukaan kivittämään hengiltä vaimon, jos hänen miehensä huomaa, että tämä ei ollutkaan neitsyt.
Raamattua hyväksikäyttäen voi Jumalan vertaiseksi kohottautuva myös luvata kammottavia rangaistuksia tottelemattomille: Jumala voi lähettää villipetoja riistämään lapset, ja ”te joudutte syömään poikienne ja tyttärienne lihaa”. Jos ei tarkoin noudata kaikkia käskyjä, Herra lyö ihottumilla ja syyhytaudeilla, jotka eivät koskaan parane, ja ”sokeudella ja hulluudella” sekä antaa sataa taivaasta tappavaa hiekkaa. (3. Moos. 26. ja 5. Moos. 28.)
Arkkipiispan ja Tasavallan presidentin arvostelijat poimivat haluamansa kohdat Raamattu-ruletista mielivaltaisesti. Toiset kohdat he unohtavat ja jättävät pois.
Mikä Raamatussa sitten on totta? Jeesus kumosi ja täytti lain määräykset rakkaudella. Hän on valinnut meidät tekemään rakkauden tekoja, ja palvelemaan toisia ihmisiä. Tästä kerrotaan Uudessa testamentissa.
Jeesus sanoo, että hänen käskynsä on, että rakastamme toinen toisiamme, kuten Johanneksen evankeliumissa kerrotaan. Kaikkien neljän evankeliumin mukaan hän tahtoo armahtavaisuutta, ei uhrimenoja tai syyttömien tuomitsemista.
Jeesus myös kehottaa tekemään kaiken sen muille, mitä kukin haluaisi itselleen tehtävän.
Apostoli Paavali, vaikka olikin perinteisten käsitysten vanki esimerkiksi naisten suhteen, löysi koko Jumalan lain toteutuvan rakkaudessa. Ankarana fariseuksena, lain opettajana ja kristittyjen teloittajana aloittanut Paavali julisti Kristuksen kohdattuaan, että rakkaus toteuttaa koko lain. Joka rakastaa toista, on täyttänyt kaikki lain vaatimukset.
Galatalaisille hän kirjoitti, että lain kaikki käskyt on pidetty, kun tätä yhtä noudatetaan: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.”
Roomalaisille hän kirjoitti, että sellaiset käskyt kuin ”Älä tee aviorikosta”, ”Älä tapa”, ”Älä varasta”, ”Älä himoitse” ja samoin kaikki muutkin käskyt, voidaan kaikki koota tähän lauseeseen: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.”
Niinpä Pride-viikoilla iloitsemme Jumalan luomistyön rikkaudesta ja runsaudesta. Oma viestini tuomitsijoille on: Käännä katseesi, ja suuntaa mielesi Jeesukseen ja syvälle armonsa syvyyteen, näet tyhjäksi kaiken turhuuden, näet Jeesuksen suuruuden.
Kirjoittaja on yhteiskunnallisten aineiden opettaja, VTM ja toiminut mm. kansanedustajana sekä kirkkovaltuutettuna ja kaupunginvaltuutettuna.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee

”Raamattu ei ole lakikokoelma, ja sen kanssa saa olla eri mieltä”, sanoo Raamatun käsikirjoitusten historiaa tutkinut Ville Mäkipelto
HengellisyysJeesuksen elämästä kertovat evankeliumit eivät ole silminnäkijäkertomuksia eivätkä neutraalia historiankirjoitusta vaan uskon dokumentteja, muistuttaa teologian tohtori Ville Mäkipelto.