Näkökulma: Sateenkaariväen syrjintä kirkossa on vihdoin päättymässä – tällainen historia edeltää muutosta

Näkökulma: Sateenkaariväen syrjintä kirkossa on vihdoin päättymässä – tällainen historia edeltää muutosta

Yhdenvertaisuuden lisääntyminen kertoo ihmisten moraalitajun kehittymisestä, kirjoittavat perheneuvoja Kirsi Hiilamo ja professori Heikki Hiilamo.

Viimeisen 200 vuoden aikana kolme laajaa ilmiötä länsimaissa – orjuuden torjuminen, sukupuolten tasa-arvo ja seksuaalivähemmistöjen oikeudet – kertovat ihmisten moraalitajun kehittymisestä.

Orjuuden puolustajat hävisivät 1800-luvulla, sukupuolten tasa-arvon vastustajat 1900-luvulla ja seksuaalivähemmistöjen sortajat 2000-luvulla.

Länsimaiden keskeisimmän uskonnon pyhän kirjan eli Raamatun avulla kirkot ovat yrittäneet estää – ja osin edelleen estävät -- kehitystä kaikilla mainituilla alueilla. Suomessa tilanne on vihdoin muuttumassa.

Kirkko oli vieraantunut kansasta eikä toisin päin

Turun ja Suomen arkkipiispa Gustaf Johansson edusti virkakaudellaan 1899–1930 niin sanottua raamatullista suuntausta, jossa Raamatusta etsittiin neuvoja arjen ja yhteiskunnan kysymyksiin.

Johanssonin mielestä naisten emansipaatio oli kapinaa Jumalan säätämää järjestystä vastaan. Vielä vuonna 1923 arkkipiispa leimasi yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden anarkiaksi.

Vasta sodassa palvelleet asevelipapit toivat kirkkoon avarampaa ajattelua. Tavallisten suomalaisten miesten rinnalla taisteluihin osallistuneet papit huomasivat, ettei kansa ollut vieraantunut kirkosta vaan kirkko oli vieraantunut kansasta.

Lähes kolmenkymmenen vuoden kamppailun jälkeen kirkko hyväksyi naispappeuden vuonna 1986. Oulun hiippakunnan piispa Olavi Rimpiläinen kieltäytyi hyväksymästä päätöstä, eikä Oulussa vihitty naisia papeiksi ennen Rimpiläisen eläkkeelle jäämistä vuonna 2000.

Seksuaalivähemmistöjen syrjinnän purkaminen pääsi vauhtiin 2000-luvulla

Eduskunta kumosi homoseksin kriminalisoinnin vuonna 1971, mutta sen tilalle tullut homoseksuaalisuuteen kehottamisen kriminalisointi kesti vuoteen 1999. Vasta vuoden 2000 perustuslakiuudistus antoi vauhtia seksuaalivähemmistöjen syrjinnän purkamiselle.

Samaa sukupuolta olevien avioliitto tuli Suomessa mahdolliseksi vuonna 2017. Ensimmäinen asiaa koskeva eduskunta-aloite jätettiin jo vuonna 2006. Valmistautuessaan avioliittolain muutoksiin kirkolliskokous tilasi oikeudellisen selvityksen avioliittolain vaikutuksista kirkolle.

Siviilioikeuden professori Urpo Kangas oli sitä mieltä, että papin mahdollisesta oikeudesta kieltäytyä vihkimästä samaa sukupuolta olevia tulisi säätää avioliittolaissa, ja kirkolliskokouksen pitäisi tehdä asiasta päätös.

Valtiosääntoikeuden professori ja kirkolliskokouksen lainopillinen asiantuntija Veli-Pekka Viljanen katsoi, ettei ole ”lainsäädännöllisesti pois suljettua, että asia jätetään evankelis-luterilaisessa kirkossa käytännössä yksinomaan käsikirjan varaan”, mutta totesi samalla, että ”ei asiaintilaa voida oikeudellisen sääntelyn näkökulmasta pitää täysin tyydyttävänä”. Kirkollisen vihkimisen edellytysten tulisi hänen mukaansa käydä tyhjentävästi ilmi kirkkojärjestyksestä.

Lisäksi Viljanen totesi vihkimisestä: ”Jos uskonnolliset yhdyskunnat hoitavat tätä tehtävää tavalla, jota yleisesti yhteiskunnassa pidettäisiin seksuaalivähemmistöjä syrjivänä, voi muodostua painetta siirtyä järjestelmään, jossa avioliiton oikeusvaikutukset tulisivat ainoastaan viranomaisten toimittaman siviilivihkimisen perusteella.”

Näemmekö tässäkin harppauksen erilaisuuden hyväksymisessä ja ihmisoikeuksien toteutumisessa?

Lausunnoista huolimatta kirkkohallitus tai piispainkokous eivät ryhtyneet toimiin kirkkojärjestyksen muuttamiseksi. Kymmenet papit suorittivat homoparien vihkimisiä ja vielä useammat ilmoittivat olevansa niihin valmiita.

Piispainkokous tilasi kirkkososiologian emeritaprofessorilta Eila Helanderilta selvityksen kirkon vihkioikeudesta luopumisesta. Helander esitti, että kirkko pitäytyisi miehen ja naisen väliseen vihkikäytäntöön, mutta hyväksyisi samalla, että kirkon sisällä voi olla myös toinen teologisesti perusteltu toimintamalli. Helander korosti sitä, että kirkon tulisi päätyä jonkinlaiseen ratkaisuun.

Tämäkään esitys ei ole toistaiseksi kelvannut piispainkokoukselle. Kirkolliskokous puolestaan hylkäsi edustaja-aloitteen avioliittokäsityksen laajentamisesta.

Kirkolliskokous ei tule viemään homoparien vihkikieltoa kirkkolakiin

Neljä tuomiokapitulia on antanut varoituksia samaa sukupuolta olevia pareja vihkineille tai siunanneille papeille. Helsingin tuomiokapituli taas päätyi niin epämääräiseen ”vakavaan moitteeseen”, ettei hallinto-oikeus pitänyt sitä edes valituskelpoisena seuraamuksena.

Useimmat varoituksen saaneet papit valittivat virkamiesoikeudellisista varoituksista hallinto-oikeuteen. Pohjois-Suomen hallinto-oikeus antoi ensimmäisenä päätöksen Oulun tuomiokapitulin antamasta varoituksesta.

Hallinto-oikeus päätyi äänin 2-1 pitämään varoitusta laittomana. Perusteet olivat pitkälti samat kuin Urpo Kankaan lausunnossa.

Oulun tuomiokapituli päätti hakea valituslupaa korkeimmalta hallinto-oikeudelta. Jos valituslupa heltiää ja kapituli tekee valituksen ja oikeus päätyy samalle kannalle kuin Pohjois-Suomen hallinto-oikeus, seksuaalivähemmistöjen syrjintä päättyy ainakin lainsäädännöllisessä mielessä. Kirkolliskokous ei näet tule viemään homoparien vihkikieltoa kirkkojärjestykseen tai -lakiin. Kielto vaatisi kolmen neljäsosan määräenemmistön, ja sen saavuttaminen on käytännössä mahdotonta. Sen sijaan on mahdollista, että kirkolliskokous hyväksyisi omantunnonvapauden samaa sukupuolta olevien parien vihkimisestä pidättäytymisestä.

Avioliittokäsityksen laajentamisaloitteen hylkäämisen yhteydessä kirkolliskokous siirsi asian jälleen piispainkokoukselle, jolla on kaksi vaihtoehtoa: tarttua sittenkin Helanderin ehdotukseen tai antaa tuomioistuinten päättää kirkon sisäisistä asioista kirkon puolesta. Tuomioistuinten valta tässä asiassa on toki kirkon oman järjestyksen mukaista.

Päättyisikö sateenkariväen syrjintä vihdoinkin kirkossamme? Näemmekö tässäkin harppauksen erilaisuuden hyväksymisessä ja ihmisoikeuksien toteutumisessa? Me kaikki ainakin voimme rukoilla sen puolesta.

 

Kirsi Hiilamo

perheneuvoja, kirkolliskokousedustaja

Ekumeenisen Yhteys-liikkeen puheenjohtaja

 

Heikki Hiilamo

professori

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi