Kirkolla voi Jarno Limnellin mukaan olla yhteiskuntaa kokoava tehtävä. Kuvassa Kuorojen Kierroksen suurkuoro yhteiskonsertissa Tuomiokirkon portailla Senaatintorilla elokuussa 2026.
Näkökulma: Turvallinen yhteiskunta tarvitsee kirkkoa
Yhteiskunta tarvitsee luottamusta, yhteisöllisyyttä ja tunnetta siitä, että vaikeuksienkin keskellä pärjäämme yhdessä, kirjoittaa turvallisuuspolitiikan asiantuntija, kansanedustaja Jarno Limnell.
Euroopassa käydään sotaa, kansainvälinen järjestys on murroksessa ja teknologinen kehitys tuo mukanaan sekä mahdollisuuksia että uudenlaisia uhkia. Suomessa vahvistamme puolustusta, varaudumme häiriöihin ja huolehdimme kriittisen infrastruktuurin toimintakyvystä.
Kaikki tämä on välttämätöntä. Mutta turvallisuus on paljon muutakin.
Suomessa puhumme kokonaisturvallisuudesta. Sen perusajatus on viisas: yhteiskunnan turvallisuutta ei rakenneta vain viranomaisten toiminnalla. Sitä rakennetaan yhdessä. Mukana ovat valtio, kunnat, hyvinvointialueet, yritykset, järjestöt, yhteisöt ja kansalaiset. Myös kirkolla ja seurakunnilla on tässä kokonaisuudessa tärkeä tehtävä.
Turvallinen yhteiskunta tarvitsee luottamusta, yhteisöllisyyttä ja tunnetta siitä, että vaikeuksienkin keskellä pärjäämme yhdessä. Pidän tätä yhtenä suomalaisen yhteiskunnan suurimmista vahvuuksista.
Kokonaisturvallisuuden ehkä tärkein voimavara löytyy lopulta ihmisten väliltä. Luotammeko toisiimme? Autammeko silloin, kun toinen tarvitsee apua? Koemmeko olevamme osa samaa yhteiskuntaa myös silloin, kun olemme monista asioista eri mieltä?
Luottamusta ei voida rakentaa varastoon kriisin varalle. Se syntyy arjessa, vuosien ja vuosikymmenten aikana. Kodeissa, kouluissa, työpaikoilla, harrastuksissa, järjestöissä ja seurakunnissa.
Tässä kirkolla on erityinen asema.
Yhteiskunnan on kestettävä myös henkisesti.
Kirkko on ihmisten rinnalla syntymässä ja kuolemassa, ilossa ja surussa, juhlassa ja menetyksessä. Seurakunnat tarjoavat paikkoja kohtaamiselle, vapaaehtoistyölle, hiljentymiselle ja keskustelulle. Diakoniatyössä kohdataan ihmisiä silloin, kun elämässä on vaikeaa ja muut turvaverkot eivät aina riitä. Turvallisuuden näkökulmasta tällä kaikella on merkitystä.
Kriisinkestävyys ei tarkoita vain sitä, että sähköverkko toimii, ruokaa riittää ja viranomaiset kykenevät hoitamaan tehtävänsä. Yhteiskunnan on kestettävä myös henkisesti. Ihmisten on jaksettava epävarmuutta, pelkoa, surua ja menetyksiä.
Myös yksinäisyys on turvallisuuskysymys. Jokainen paikka, jossa ihminen huomataan, häntä kuunnellaan ja hänet otetaan mukaan, vahvistaa samalla koko yhteiskunnan kestävyyttä. Seurakunnan kerho, nuorisotyö, keskusteluapu, vapaaehtoistoiminta tai diakoniatyön kohtaaminen saattaa ulkopuolelta näyttää pieneltä teolta. Sitä tarvitsevalle ihmiselle se voi olla ratkaisevan tärkeä.
Kaikkeen ihmisen kokemaan hätään ei ole viranomaisratkaisua.
Kirkolla on tehtävä myös vakavissa yhteiskunnallisissa kriiseissä. Suomi voi joutua tilanteisiin, joissa käytännön avun lisäksi tarvitaan paljon henkistä ja hengellistä tukea. Kaikkeen ihmisen kokemaan hätään ei ole viranomaisratkaisua. Kun elämä järkkyy perusteitaan myöten, ihminen kysyy myös merkitystä, tarkoitusta ja sitä, miten tästä mennään eteenpäin.
Silloin tarvitaan toivoa. Toivo ei ole sinisilmäisyyttä eikä vaikeuksien vähättelyä. Päinvastoin. Toivo tarkoittaa kykyä nähdä todellisuus sellaisena kuin se on ja silti uskoa, että vaikeuksista voidaan selvitä.
Kirkolla voi olla myös yhteiskuntaa kokoava tehtävä. Elämme aikana, jolloin vastakkainasettelu on voimistunut ja keskustelu kärjistyy helposti. Ihmiset jakautuvat mielipiteiden, elämäntapojen ja maailmankatsomusten perusteella omiin ryhmiinsä. Samalla ulkopuolinen informaatiovaikuttaminen pyrkii käyttämään hyväkseen jakolinjoja ja syventämään niitä.
Siksi yhteiskunnan eheys on myös turvallisuutta.
Meidän ei tarvitse ajatella kaikesta samalla tavalla. Turvallinen demokratia kestää erimielisyyttä. Olennaisempaa on, pystymmekö edelleen puhumaan toisillemme, kunnioittamaan ihmisarvoa ja näkemään toisissamme enemmän yhdistäviä kuin erottavia asioita.
Tarvitsemme luottamusta, lähimmäisyyttä, yhteisöllisyyttä ja toivoa.
Kirkko voi parhaimmillaan tarjota juuri tällaista yhteistä tilaa. Paikan, jossa ihminen kohdataan ihmisenä ennen kuin hänet määritellään mielipiteensä, asemansa tai taustansa perusteella.
Suomen turvallisuudesta huolehtiminen tarkoittaa vahvaa puolustusta, toimivia viranomaisia, varautumista ja teknologista osaamista. Mutta kokonaisturvallisuus muistuttaa meitä siitä, ettei turvallista Suomea rakenneta vain järjestelmillä. Se rakennetaan myös ihmisten välille.
Tarvitsemme luottamusta, lähimmäisyyttä, yhteisöllisyyttä ja toivoa. Tarvitsemme tunnetta siitä, että jokaisella on paikka tässä yhteiskunnassa ja että vaikeinakaan hetkinä ketään ei jätetä yksin. Tässä kirkolla on tärkeä tehtävä.
Kirjoittaja on sotatieteiden dosentti, turvallisuuspolitiikan asiantuntija ja Kokoomuksen kansanedustaja.
Jaa tämä artikkeli:
