”Mielestäni olisi tosi tärkeää, että aikuiset osaisivat kohdata myös lasten ja nuorten surun ja auttaa heitä siinä. Äkillisiin menetyksiin ja kuoleman kohtaamiseen ylipäätään liittyy monenlaisia tunteita, jotka ovat vaikeita kaiken ikäisille”, Sirpa Rosenberg sanoo.
Nuorisotyönohjaaja Sirpa Rosenberg menetti oman isänsä teini-iässä – nyt hän auttaa lapsia ja nuoria vastaavissa tilanteissa
Tikkurilan seurakunnan nuorisotyönohjaaja Sirpa Rosenberg tukee työssään lapsia ja nuoria kriisitilanteissa, esimerkiksi silloin, kun perheenjäsen tai rakas lemmikki kuolee.
Kun Sirpa Rosenberg oli 13-vuotias, hänen isänsä kuoli tapaturmaisesti. Tapahtuneen jälkeen hänen äitinsä alkoi käydä sururyhmässä, joka oli tarkoitettu vertaistueksi läheisensä menettäneille, mutta vain aikuisille.
– Mielestäni oli hyvä, että äiti sai ryhmässä käsitellä omaa suruaan, mutta jo silloin ajattelin, että meille lapsille ja nuorillekin olisi tarvittu jotain vastaavaa.
Vuonna 1989 sellaista ei ollut. Kun Rosenberg meni tapahtuneen jälkeen takaisin kouluun, hän kohtasi luokkatovereiden hämmennyksen. Kaverit eivät tienneet, miten olisivat suhtautuneet isänsä äkillisesti menettäneeseen, eivätkä koulun aikuisetkaan Rosenbergin muistikuvien mukaan oikein osanneet auttaa.
– On outo olo, kun läheisen kuollessa koko muu maailma jatkaa pyörimistään, mutta oma maailma pysähtyy. Mikään ei enää omasta näkökulmasta palaa entiselleen, sanoo Rosenberg.
Kuolemasta puhuttava kiertelemättä lastenkin kanssa
Lasten ja nuorten surua on pitkään pidetty aikuisten surua vähäpätöisempänä, eikä malleja lasten surun kohtaamiseen ole ollut. Lasten suru on voitu yrittää myös kieltää, kun on pelätty, että surusta puhuminen olisi jotenkin haitallista lapsille.
Sureminen voi liittyä paitsi läheisen, myös esimerkiksi rakkaan lemmikin kuolemaan.
Suomessa on pitkään ajateltu, että lasta pitää säästää kuolemasta puhumiselta, tai kuolemasta on puhuttu pehmentävin kiertoilmauksin.
Sirpa Rosenberg kannustaa kuitenkin puhumaan kuolemasta kuolemana, ilman kiertoilmauksia. Erityisesti ilmaus ”joku nukkui pois” on hänestä ongelmallinen, koska sitä käytettäessä lapsi voi pahimmillaan alkaa pelätä nukkumaan menemistä.
– Vaikka lapselle on tosi vaikeaa sanoa, että joku on kuollut, se vain täytyy sanoa.
Lapsi kannattaa ottaa mukaan hautajaisiin
Sirpa Rosenbergin mukaan lapsi tai nuori kannattaa ehdottomasti ottaa mukaan hautajaisiin.
– Hautajaiset on rituaali, jossa jätetään jäähyväiset kuolleelle. Jos sinne ei mene ollenkaan, miten voi edetä surun käsittelyssä? Isäni kuoltua meidän perheessämme oli ihan itsestäänselvää, että me kaikki, äitini, siskoni ja minä, osallistumme hautajaisiin.
– Aikuisellekin aika, joka vallitsee kuolinuutisen ja hautajaisten välillä, on pysähtynyt ajanjakso. On hyvä, että sille on selkeä päätepiste, hetki, jolloin voi jättää oikeasti jäähyväiset.
Rosenbergin mukaan papille kannattaa kertoa hautajaisten edellä, että tilaisuuteen on tulossa mukaan lapsia. Lapset voivat tuoda arkulle esimerkiksi kukan, kirjeen, piirustuksen tai jonkun omannäköisen muistamisen kuolleelle.
– Vaikka on hurjan vaikea paikka olla arkun vierellä, siinä läheisen kuolema jotenkin konkretisoituu. Shokkivaiheessa moni usein kieltääkin kuoleman, kun aivot eivät pysty käsittelemään niin suurta järkytystä. Mieli tarvitsee aikaa, jotta se pystyy jäsentelemään tapahtunutta ja suru-uutista. Tässä auttaa hautajaisiin osallistuminen.
Samasta syystä Rosenberg kannattaa myös lemmikeille järjestettäviä hautajaisia.
”Muistan, että aika nopeasti isäni kuoleman jälkeen tajusin myös, että isä ei tule olemaan minun rippi-, tai ylioppilasjuhlissani. Tällaiset tärkeät hetket jäävät kokematta yhdessä kuolleen rakkaan ihmisen kanssa, mikä on oma surun aiheensa”, Sirpa Rosenberg sanoo.
Hyvät kohtaamiset auttavat eteenpäin
Kun isän kuolemasta oli kulunut puoli vuotta, Sirpa Rosenberg aloitti iltarippikoulun. Hän tapasi riparin jälkeen seurakunnan isoskoulutuksessa nuorisotyönohjaajan, jonka kanssa pääsi juttelemaan kaikesta, mistä halusi puhua.
Kohtaamiset olivat niin vaikuttavia, että Rosenberg päätti opiskella itsekin nuorisotyönohjaajaksi.
Vuosien varrella hän on syventänyt ammattiosaamistaan monenlaisilla lapsen surua ja kriisityötä käsittelevillä koulutuksilla. Nykyään Rosenberg tukee erilaisia kriisejä ja menetyksiä kokeneita lapsia ja nuoria Tikkurilan seurakunnassa yhdessä muiden seurakunnan työntekijöiden kanssa.
Hänen mukaansa varhaisnuorten suru on samankaltaista kuin aikuisillakin. Aluksi tulee shokkivaihe.
– Siihen saatetaan reagoida hyvinkin persoonallisella tavalla. Joku vetäytyy ja sulkeutuu, toinen hakeutuu ihmisten pariin. Teini-ikäisillä vetäytyminen ehkä korostuu, kun siinä ikävaiheessa vetäydytään muutenkin vanhemmista. Jotkut taas saattavat keksiä itselleen ihan hirveästi tekemistä ja täyttävät päivänsä touhuamisella, ettei tarvitsisi ajatella menetyksiä. Niinhän aikuisetkin saattavat tehdä.
Teini saattaa pienen lapsen tavoin tuntea, että olisi hyvä, jos joku silittäisi.
Surun äärelle pysähtyminen on vaikeaa iästä riippumatta.
– Nuorilla saattaa olla myös aggressiivisuutta ja lapsilla kiukkua.
– Kriisitilanteissa nuori ei ehkä hakeudu aikuisen kainaloon, kun ei ole enää pieni lapsi. Toisaalta teini saattaa pienen lapsen tavoin tuntea, että olisi hyvä, jos joku silittäisi, pitäisi kiinni ja sanoisi, että ollaan turvassa. Ei ole hätää.
Kriisitilanteen keskellä hyvän kaverin fyysinen vierellä oleminen voi helpottaa menetyksiä kokeneen nuoren oloa.
– Tiivis suhde omanikäisiin on nuorille tärkeää. Esimerkiksi kaverin kanssa sytytetyn kynttilän merkitys voi olla suuri surun keskellä.
– Kynttilä voi olla tärkeä symbolinen ele silloin, kun sanoja ei löydy, Sirpa Rosenberg sanoo.
– Muistan, kuinka hankalaa kavereitteni oli osata sanoa minulle yhtään mitään isäni kuoleman jälkeen. Nyt aikuisena ajattelen, että tällaisissa tilanteissa auttaisi, jos vanhemmat voisivat vaikka kutsua kavereita käymään surua kohdanneen lapsen tai nuoren kotona.
”Minua isän kuoleman käsittelyssä on kristittynä helpottanut jälleennäkemisen toivo. Se on ollut minulle tosi arvokasta”, Sirpa Rosenberg sanoo. Nuorena koetut menetykset ovat myös auttaneet häntä itseään kasvamaan surun kohtaamisen ammattilaiseksi.
Voimakkaat reaktiot ovat normaaleja
Aikuisen on kaikkein tärkeintä olla vain läsnä.
– Varsinkaan surun alku- eli shokkivaiheessa ei voi muuta kuin olla ja kuunnella, miltä toisesta tuntuu, Sirpa Rosenberg sanoo.
Hänen mielestään on hyvä, jos menetyksiä kokeneen nuoren tunteet purkautuvat jollain tavalla.
– Voimakkaatkin reaktiot ovat luonnollisia ja normaaleja. Jos surun tai menetyksen kohteena on oma perheenjäsen, aikuinen on tosi hankalassa paikassa. Silloin olisi tärkeää, että lähellä olisi muita sellaisia lapselle ja nuorelle tuttuja aikuisia, joita saisi tueksi arjen pyörittämiseen suruprosessin keskelle.
– Koska nuori näkee, että myös aikuinen suree, hän ei välttämättä halua lisätä lähiaikuisen taakkaa. Suojellakseen tätä nuori voi pienentää omaa keskusteluntarvettaan.
Rosenbergin mukaan lapselle ja nuorelle on kuitenkin tärkeää nähdä, että aikuinenkin suree. Samalla aikuinen näyttää, millaisia toimintamalleja surun keskellä voi olla.
Kaikesta koetusta pahasta ja kamaluudesta voi poikia jotain hyvää.
– On ok itkeä, ja surua on tärkeää myös sanoittaa.
– Kun elämästä häviää iso palanen, myös arjen rutiinit ovat tärkeitä. Jotta arki jotenkin jatkuu, pitää ehdottomasti huolehtia normaaleista rutiineista niin pian kuin mahdollista.
– Myös harrastukset ja kaveripiirin näkeminen ovat nuorille tärkeitä surunkin keskellä, ettei menetyksiä kokenut eristäydy liikaa kotiin. Surun käsittely etenee, kun arkikin rullaa.
Sirpa Rosenberg toteaa omien kokemustensa pohjalta, että kun itselle merkityksellinen ihminen on poissa, suru ei oikeastaan katoa koskaan.
– Ajan myötä se vain muuttaa muotoaan. Se muuttuu rakkaudeksi. Sillä on meihin suuri vaikutus.
Kuollutta läheistä voi muistella monin tavoin
Ensishokkivaiheen jälkeen suruprosessissa tulee useimmilla tarve muistella kuollutta läheistä. Silloin voidaan esimerkiksi katsella valokuvia.
– Läheisen kuoleman jälkeenkin on asioita, joita hänestä jää. Muistoja ei oteta meiltä pois. Kun surun käsittely etenee, alkaa tulla vaiheita, joissa muistellaan kuolleen ihmisen vielä eläessä koettuja hetkiä, Sirpa Rosenberg sanoo.
Esimerkiksi kuolleen ihmisen lempiruuan laittaminen ja lempimusiikin kuuntelu yhdessä ovat Rosenbergin mukaan hyviä keinoja muistella kuollutta läheistä.
– 36 vuoden jälkeen minulla on joitain muistoja isän kanssa koetuista jutuista, mutta en koskaan saanut tuntea häntä sillä tavalla kuin aikuinen tuntee toisen aikuisen.
Nuorisotyönohjaajan työssään Rosenberg on myös huomannut, että monet suuria menetyksiä kohdanneet nuoret kasvavat ajan kuluessa erityisen empaattisiksi.
– Menetyksiä kokeneilla helposti vahvistuu empatiakyky. Siitä kaikesta koetusta pahasta ja kamaluudesta voi poikia jotain hyvää. Tunnistan sen itsessänikin. Vaikka voihan menetyksen jälkeen olla pitkään vihainenkin ympäröivälle maailmalle. Sellainen voi kuulua myös nuoruuteen. Omien kokemusteni pohjalta voin kuitenkin sanoa, että nuorena koetuista suruista huolimatta voi kasvaa myös onnelliseksi aikuiseksi.
Tässä ymmärtäväiset aikuiset voivat auttaa.
Lisätietoa ja tukea lapsen surun kohtaamiseen Vantaan seurakuntien sivuilla.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Haudalla saatetaan itkeä sitä, mikä ei koskaan toteutunut
Hyvä elämäLäheisen kuolema ei tee tyhjäksi sitä edeltäneitä epäoikeudenmukaisuuksia, vaille jäämisiä tai hylkäämisiä. Niitäkin saa haudalla surra, sanoo perheneuvoja Katianna Ruuskanen.
