null Nykyään lapset haluavat joululahjaksi elämyksen – Rakenna joulupuu -keräys tulee taas

Rakenna joulupuu on helppo tapa lisätä joulumieltä.

Rakenna joulupuu on helppo tapa lisätä joulumieltä.

Ajankohtaista Ajankohtaista

Nykyään lapset haluavat joululahjaksi elämyksen – Rakenna joulupuu -keräys tulee taas

Ilman Rakenna joulupuu -keräystä moni vähävarainen perhe ei koskaan voisi viedä lapsiaan elokuviin tai sisäleikkipuistoon.

Ensi sunnuntaina vietetään ensimmäistä adventtia, ja kirkoissa lauletaan Hoosianna. Samalla käynnistyy Rakenna joulupuu -keräys, jossa ihmiset voivat auttaa pienituloisia lapsiperheitä, yksinhuoltajia, vanhuksia, työttömiä ja opiskelijoita antamalla diakoniatyön kautta lahjakortteja, joita jaetaan kirkkoihin kannetuista joulupuista.

– Avunpyyntöjä tulee ihmisiltä joka vuosi joulun alla paljon. Tiukassa taloudellisessa tilanteessa oleville joulun järjestäminen tuo ylimääräistä huolta ja stressiä. Monet hakevat avustusta vain joulun alla, vaikka tarvetta olisi muulloinkin, sanoo Espoonlahden seurakunnan diakoni Minna Maijanen.

Elämyslahjakortti on helppo ja ekologinen tapa ilahduttaa ja tarjota oman alueen vähävaraiselle perheelle vaikka Heureka-retki, SuperPark-päivä tai yhteinen leffailta.

Pääpaino Rakenna joulupuu -keräyksessä on siirtynyt tavaroista erilaisiin lahjakortteihin. Vantaan seurakunnissa perheille halutaan tarjota erityisesti elämyslahjakortteja, sillä monet lapset toivovat pääsevänsä esimerkiksi HopLopin kaltaiseen sisäleikkipuistoon.

– Monella vähävaraisen perheen lapsella ei ole mahdollisuutta päästä kylpylään, seikkailupuistoon tai leffaan. Rakenna joulupuu -keräyksessä lahjan antajalla on mahdollisuus sponsoroida perheiden yhteistä tekemistä ja pieniä elämyksiä, sanoo Tikkurilan seurakunnan johtava diakoniatyöntekijä Saara Huhanantti.

Hänen mukaansa elämyslahjakortti on helppo ja ekologinen tapa ilahduttaa ja tarjota oman alueen vähävaraiselle perheelle vaikka Heureka-retki, SuperPark-päivä tai yhteinen leffailta.

Rakenna joulupuu -keräys on vakiintunut perinne pääkaupunkiseudun seurakunnissa. Vuonna 2018 keräyksellä muistettiin yli 2800 pääkaupunkiseudulla asuvaa.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.